lauantai 28. joulukuuta 2013

Uusi rakkaus

Mä oon rakastunu. Mun Polar Loop on jotain niin parasta. 
Sain tän joululahjaksi ja sen jälkeen ei oo montaa hetkee ollu poissa kädestä. 
MIELETÖN motivaattori! Täytyy tottakai saada suositukset täytettyä joka päivä. 
Teinkin itseni kanssa sopimuksen, että illalla en lösähdä sohvalle ennen kun olen 
maalissa Loopin mukaan. Hankittiin miehelleniki sellanen ja mikäpä sen 
mukavempaa ku pieni kisailu että kumpi saa enemmän askelia tms.
 Lenkilläki käytiin eilen sekä tänään yhdessä, sitä ei oo aikoihin tapahtunu! Voi rakkaus!
Tänään käytiin ostamassa tähän yhteensopiva sykevyö niin saa vieläkin tarkempaa
 dokumenttia omasta liikkumisesta. 

Tässä eilisen päivän palautteet:



Mielenkiinnolla odotan että tuleeko tän myötä esimerkiksi painon 
pudotuksen kanssa parempia tuloksia. Koska kyllä niin paljon on lisääntyny
 kaikki pieni hyötyliikunta ja eilenki illalla viimeiset minuutit maaliin piti kuluttaa hölmöilemällä tossa olohuoneen lattialla. Hypin, tanssin, pompin hyppynarulla, tein kyykkyjä, punnersin, juoksin ja tein polvennostoja jolloin sain tavoitteet täyteen ja pääsin kattomaan leffaa. 
Olis muuten ihan varmaa jääny tollanenki touhuuminen väliin ilman mun Looppia. 
SUOSITTELEN!




Toinen ihanuus on mun uusi kalenteri. 
Mies oli siis tilannu mulle joululahjaksi Lorna Janen Active Living vuosikalenterin. 
Rakastan sitäkin. Kalenteria siis. 
Toi on ihanan värinen, söpö, sisältää just hyviä motivaatiokuvia ja treenivinkkejä ja 
siihen meinaan myös joka ilta kirjoittaa oman kiitollisuushöpinäni. 
Kirjoitan kalenteriin myös kaikki treenikerrat, koska on kiva seurata omaa edistymistä noin. 
Ennen en todellakaan ole ollut mikään päiväkirja tai kalenteri-ihminen joten nyt siihen tulee muutos. 









torstai 26. joulukuuta 2013

Mä haluun lihaksia!

Mä haluun laihtua on nyt vaihtunu mä haluun lihaksia hokemaan.
 En halua vaan laihtua keinolla millä hyvänsä, vaan haluan kiinteytyä ja saada lihaksia. 
En sellasta rasvatonta tiukkaa kisabodya, vaan kauniin treenatun näkösen bodyn. 
Tässä on enää yksi pieni ongelma. Miten? 
Mulla ei oo hajuakaan että miten tätä kannattais alkaa ajaa eteenpäin. 
En haluais käydä salilla turhaan vuosia vaan todeten että joo ehkä jotain tapahtuu, 
mutta oikealla tekniikalla ja oikealla syömisellä olis voinu tapahtua paljon enemmän. 
Ei kai auta ku ottaa kirja ja intternetsi käyttöön ja lukea tuhat ja yksi eriävää mielipidettä 
miten kannattais toimia.


Jos joku haluaa antaa vinkkiä, otan vinkit vastaan. 
En todellakaan itse ole mikään asiantuntija missään muussa kun korkeintaan 
erilaisissa laihdutuskuureissa jotka ei toimi. Mutta mä haluan oppia ja tulla alan asiantuntijaksi. 
Haluan voida olla esimerkkinä muille ja jakaa tietoani muille. 
Heti kun mulla vaan on oikeasti sellaista tietoa mitä uskallan luottavaisin mielin jakaa. 
Shittiäkin on meinaan tarjolla varsinkin netissä, sen oon huomannu. 
Netissä kuka tahansa voi kertoa oman mielipiteensä ja sinisilmäsenä
 mä ja luultavasti moni muukin uskoo kaiken liian helposti. 
Nyt vaan haluaisin oikeesti faktaa siitä että miten mun kannattais edetä tässä. 

Odotan todella kovasti tammikuuta kun taas pääsee opiskelemaan näitä asioita muiden kansssa. 
Eniten ehkä pelotti paljastaa kaikki nää mun ajatukset kun tiedän että muutamat
 noista mun koulukavereista saattaa lukea näitä. 
Niinku jo aikasemmin mainitsin niin mä en ole ihan samaa rasvaprosenttia niiden kanssa. 
Mutta niin tai näin, kaikkien meidän on lähdettävä joltain tasolta oppimaan, mä lähen nollasta. 
Koen kumminkin saaneeni sen verran itseluottamusta, 
että mielummin oon ylpeä siitä että oon edes nyt heränny pitämään huolta itsestäni
kuin että häpeilisin tätä mun intoa. 

Joku kysyikin, että mistä mä saan motivaatioo.
Huomaan, että parhaiten mä pidän omaa treeni-intoa yllä sillä, että en pakota itteeni mihinkään. 
En tee mitään väkisin jos ei tunnu siltä. En tee kellontarkkoja aikatauluja tai suunnitelmia. 
Nytkin kun oon antanu itselleni luvan höllätä muutamaks päiväks niin huomaan, 
että mä haluan treenata siitä huolimatta. Haluun sen hyvän fiiliksen mikä tulee kun liikkuu. 

Mua liikuttaa:

1. Fiilis treenin jälkeen
2. Tulokset (kyllä se haba on onneks vähä kasvanu)
3. Terveys


Noi on ehkä ne isoimmat asiat mitkä mua liikuttaa. 
Haluan olla kymmenen vuoden päästä mielummin salilla riehumassa kuin että piikitän itteeni insuliiniä.
Tai haluan mielummin juosta Midnight runissa vielä kymmenenki vuoden päästä 
sen sijaan että odotan pääsyä lonkka- tai polvileikkaukseen.  
Haluan tartuttaa lapsilleni terveellisen elämän esimerkin ja liikunnan ilon sen sijaan 
että ne istuu päivät pitkät sipsikulho kainalossa leffoja kattomassa.
Keksisin vaikka mitä syitä tähän luetella, mutta luulen että jokaisen pitää itse
 löytää itselle se oikea motivaattori. 
Oli se sitten mikä tahansa syy, se on hyvä syy jos se saa sut liikkumaan.

Ps. Kommenttia saa jättää, asiasta tai asian vierestä. Nekin motivoi mua ;)

Ylpeys ja päätös.

Kyllä. Ylpeys. Mä olen äärettömän ylpeä itsestäni. 
Minä joka luulin olevani ikuinen pullasorsa, laiska, läski, herkkupossu ja vaikka mitä muuta. 
En ole enää. Joulu tuli ja meni, toki tuli syötyä ja herkuteltua. 
Mutta myös liikuin. Enkä vetäny övereitä.

Se mistä sitten taas saan huomata muuttuneeni tulee tässä. 
Mulla ei tullu morkkista vaikka herkuttelin, koska tiesin että se kestää korkeintaan 
vaan tämän muutaman hassun päivän ajan ja sitten palaan ruotuun.
 Itseasiassa olin ajatellut, että nämä kolme päivää otan rennosti, 
mutta nyt todellakin tuntuu että huomenna jo rahka kutsuu. Jäätävää.



Aikasemmin kun koko elämä oli pelkkää laihdutuskuuria, 
niin tiesin että kun kerran herkuttelen ni se jo lähtee lapasesta ja koin 
morkkista ihan jokaisesta suupalasta. Sitten herkuttelua kestikin päivästä toiseen
 kunnes taas sain itseäni niskasta kiinni ja itkin kerättyjä kiloja. 
Jonka jälkeen taas tuli uusi syy herkutella..

Enää noin ei käy. Miksikö? No koska en oo enää laihdutuskuurilla. 
Niin pieni, mutta mulle tooodella iso asia. Olen muuttanu elämäntapani. 
Ei enää kuureja jotka kuitenkin pilaan. Nyt on tilalla terveellinen elämä, 
joka ei kiellä mitään, mutta pysyy kohtuudessa. 

Aika kliseistä. Juttuja joita vaan aina lukee muiden kokemana ja kirjoittamana 
ja itse ajattelee samalla että  "en mä vaan pystyis".

Kyllä sä pystyt!
Jos mä pystyn tähän niin kyllä säkin. 
Jos mä olen päässyt eroon siitä kamalasta kierteestä niin kyllä säkin pääset.
 Jos mä olen löytänyt intohimon liikuntaan niin kyllä säkin löydät. 
Jos mä olen oppinut pysymään kohtuudessa niin kyllä säkin pystyt.
Jos mä olen oppinut rakastamaan itseäni niin kyllä säkin opit rakastamaan itseäsi. 

Kauhee ku on vaikea kirjoittaa mitä mä nyt ajattelen. Niin paljon olis sanottavaa, mutta en tiedä mitä sanoa. Haluaisin jakaa kaikkea kannustavaa sanottavaa jokaiselle joka kamppailee itsensä ja 
noiden "en mä vaan tohon pystyis"-sanojen parissa. 
Haluaisin että jokainen teistä oppisi uskomaan itseensä ja siihen että jokainen meistä pystyy muutokseen. 
Se vaan vaatii jonkun ihmeellisen napsahduksen päässä. 
Päätöksen. Päätöksen, että nyt kaikki muuttuu. Joo se se on, päätös. 
Ja se päätös ei tapahdu pakottamalla, se tapahtuu ihan huomaamatta. 


Uskokaa itseenne, rakastakaa itseänne ja halukaa muutosta. 
Älkää pakottako. Halukaa. 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Nyt se on täällä. Jouluaatto <3
Lapset on heränny viideltä ja niiden katsoessa lastenohjelmia itse karkasin salille kello seitsemän. 
Hiljasta oli. Nyt riisipuuro porisee liedellä ja piparitaikina odottaa pieniä leipojia.

Hyvää Joulua <3


lauantai 21. joulukuuta 2013

Mikä idea!

Olis sellanen hyvä hetki nyt kirjotella ajatuksia ylös, mutta läppäristä on akku loppu
ja käytössä on vaan ipad. Luulen että tän kanssa en jaksa ihan hirmuista sepustusta tehdä.. 

Tänään lapsilla alkoi joululoma ja on jotenki ihanan levollinen fiilis. 
Ei tartte hetkeen miettiä aamuheräämisiä (tai no joo, heräämisiä kyllä mutta ei lähtemisiä) 
ja saadaan koko porukka vaikka joka päivä olla aamusta iltaan yökkäreissä jos siltä tuntuu <3 
Love it! 

Yhdestä asiasta ajattelin nyt kuitenkin muutaman sanan kirjoittaa. 
Luin Monnan blogia ja siellä oli aivan älyttömän kiva idea. 
Kiitollisuuspäiväkirja. 
Eli lyhykäisyydessään idea on se, että joka ilta kirjotetaan ylös yksi asia 
josta on sen päivän kohdalla kiitollinen. Mun on ihan pakko kokeilla tota. 
Oon aina halunnu ostaa jonkun hienon kalenterin itselleni, 
mutta en oo ostanu koska ei mulla ole sellaiselle käyttöä. Nyt on! 
Todella hyvä keino etsiä niitä positiivisia asioita aina päivän päätteeksi kuluneesta päivästä.
 Tiukan paikan tullen päiväkirjaa voi sitten selailla ja huomata 
että kyllähän niitä hyviäkin asioita elämään mahtuu. Tykkään <3

Jouluun on enää (tai vielä) neljä yötä. 
Odotan ihan hirmusesti aattoa, mutta toisaalta toivon että se ei vielä tulis. 
Joulun odottaminen on meinaan paljon kivempaa kuin se, 
että aattopäivän jälkeen totean taas että jaa se oli sitten siinä.
 Mun mielestä joulu on vaan jouluaatto, sen jälkeen se on ohi. 
Tästä syystä on ihan kivaa tää odottelukin.


Jospa keskitynkin hetkeksi vielä tän blogin varsinaiseen teemaan (onko tällä sellasta?). 
Joulu tulee ja sen myötä vapaapäivät, herkut ja laiskottelu.
Toivon todella kovasti, että jaksaisin vapaista huolimatta
vähän liikkua ja miettiä mitä suuhuni pistän. Uskonkin että onnistun siinä.
Mutta sitten heti tammikuun alussa me lähdetään Espanjaan.
Siellä joudun kyllä koville näiden asioiden kanssa. Kaikki ne ihanant ruuat ja herkut.
Olis ihana todeta loman jälkeen, että no sehän meni hyvin.
 Jaksoin tarkkailla syömisiäni ja liikkua paljon.
Kuinka siistii siellä olis käydä aamulenkillä juoksemassa rantsussa ja hikoilla salilla.
Niinpä, se olis niin siistiä. Mutta kun tunnen itseni, niin en usko että musta on siihen.
 ...noku nyt on loma...
Onkohan nuo ne mun kuuluisat viimeiset sanat?


Ihanaa Joulun odotusta ihan jokaiselle robotille joka tänne eksyy <3













tiistai 17. joulukuuta 2013

Matalalentoa

Pari päivää ollu jotenki tosi plaah olo. Väsyttää ja ei jaksais mitään ylimäärästä tehdä tai touhuta. 
Liekkö syynä tää pimeys vaiko väärä aika kuukaudesta. Niin tai näin ni kyllä on ärsyttävää!
 Mieluiten vaan makaisin sohvalla peiton alla telkkaa katsellen. 
Sen sijaan täytyy lähtee kohta pojan kehityskeskusteluun ja sen jälkeen salille.
 Illalla vielä on poitsun joulujuhlakin. Ja viimisiä joululahjoja pitäis käydä etsiskelemässä. 
Muutama koulujuttukin pitäisi tehdä. 
Kaikki edellämainitut asiat on jopa ihan mukavia, mutta jotenki nyt vaan ei irtoo..

Eilen ostin kahvakuulan itselleni <3 
En tosin sen kanssa tehny mitää kummempia, kunhan parit heilautukset kokeilin. 
Sen sijaan tein kyllä taas punnerrukset..Mutta ku nekää ei enää onnistu. 
Mulla oli tavote että päivää ennen aattoa teen sen 100 punnerrusta, mutta tällä hetkellä jaksan just sen 50. 
Ei taida sataset paukkua viikon päästä. Buhuu. 

Koitan tässä kuumeisesti keksiä syytä että ei tarttis lähteä salille. En keksi. 
Kyllähän kun sinne menee niin se on taas ihana fiilis, en voi sitä kieltää. 
Silti ei vaan yhtään nyt nappaa. Tai sit mietin että no meen ja teen jonku kevyen treenin,
 mutta miks mä niin tekisin? Kun kerran sinne meen ni turhaa siellä on löysäillä. 
Ihan äärettömän turhauttava tää oma olo. Tahtoo takas sen energian mikä on viime aikoina ollu. 
Yks syy voi kyllä olla syömisetkin. Ne ei mee todellakaan nyt putkeen. 
Syön ihan liian vähän, todella epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Ei hyvä. 

Mutta ei auta itku markkinoilla. Pitää lähteä.



                                                                                                        Tää mun täytyy muistaa. Aina!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Ähky ja väsymys

Ei nyt taas sovi tämä aihe yhtään tähän blogiin. 
Tänhän piti kertoa mun uudesta hienosta ja terveellisestä elämästä. 
No tänään mun elämä on ollut riisipuuroa, sekametelisoppaa, piparia, 
joulutorttua, irtokarkkia, glögiä, jäätelöä ja fajitaksia. ÄHKY. 
Mutta ei mummun ihanista tarjottavista voi kieltäytyä. Eikä miehen ostamista irtokarkeista. 
Niitä en sentää syöny montaa, mutta kyllä tässä tuntee että ei oo tosiaan 
syöty ihan oppikirjan mukaan. Välillä näin. 
Lapasesta ei silti oo taaskaan touhu lähtenyt samalla tavalla kuin aikaisemmin olisi lähteny. 
Ja aamulla kävin sentään lenkillä. Oli ihan prkl:een kylmä, mutta ihanaa silti. 
Se on hauska huomata miten tosta aamulenkistäkin nauttii jos se ei ole pakko. 
Sillon kun on etukäteen päättänyt että lenkille on pakko mennä,
niin kyllä se aika pakkopullaa on.
 Melkein jo salaa odotan huomista aamua, mahtaakohan mun tehdä
 mieli lähtee lenkille vaiko ei?!


Nyt kyllä ajatus lyö jotenki tosi tyhjää. 
Mein poika on valvottanut mua viimeiset pari viikkoa tosi paljon. 
Oon saanu kunnolla nukuttua ihan maksimissaan pari tuntia per yö. 
Tähän asti se on nukkunut meidän vieressä,
mutta pari viikkoa sitten päätettiin opettaa jäbä tavoille. 
Voi jestas että se on vaikeeta :/

Ei ole mitään sydäntä raastavampaa kuin kuunnella yöllä miten toinen itkee äitiä. 
Sillä on vielä ihana tapa käydä tapahtumia yksin ääneen läpi ja
näin ollen pojan huoneesta kuuluukin pitkin yötä mitä suruisampia mantroja siitä,
 kuinka kurjaa on olla yksin omassa huoneessa.
Mielummin melkein kuuntelisin rehellistä itkua kuin että tollasta raastavaa valitusta.
Reppana. 
Joka yö mietin, että miksi me tähän taas lähdettiin. En oikeestaan vieläkään tiedä miksi. 
Kai siksi että..Ei, en mä tiedä. Jälleen on ollut paljon ajatuksissa vanhemmuuden vaikeus. 
Oikeesti sitä haluaa vaan olla täydellinen äiti. Teen mitä vaan että lapsilla olis kaikki hyvin. 
Samalla kuitenkin niitä vaikeitakin asioita on pakko kohdata, 
eikä aina voi vaan mennä matalimman aidan yli. 
Ei voi silottaa jokaista askelta pienen ihmisen elämässä. 
Silti niin haluaisi tehdä. 

Joka ilta/yö menee siis samalla kaavalla. 
Poika menee unille joskus klo 19-20 ihan nätisti omaan sänkyyn. (tässä vaiheessahan mun kannattais mennä itsekin nukkumaan kun saisin nukkua suht monta tuntia ilman herätystä, mutta en vaan malta.)
  Vielä muutama viikko sitten aina puolen yön aikaan poitsu heräsi ja kömpi meidän viereen. 
Siinä sitten nukuttiin kaikki kolme tyytyväisinä noin kuuteen asti aamulla. 
Ah autuutta, olen kumminkin ensimmäiset 2,5 vuotta taistellut pojan nukkumisen kanssa,
 joka siis oli toooodella pätkittäistä ja levotonta. Niiden valvottujen öiden jälkeen on viimeisen
 vuoden ajan ollut luksusta nukkua joskus jopa viisikin tuntia heräämättä. 

Nyt kun päätettiin että on aika oppia nukkumaan omassa sängyssä aamuun asti, 
alkaakin sillon puolen yön aikaan show.
Poika herää, käy vessassa ja sitten alkaa itku. Äiti äiti äiti..
Eihän mun auta ku hyppää siellä vierellä rauhoittelemassa ja taas palata omaan sänkyyn. 
Poika nukahtaa, nukkuu vartin ja taas sama valitus. 
Ite makaan sängyssä ja vaan odotan sydän jyskyttäen että montako
 minuuttia se mahtaa tällä kertaa nukkua.
 Välillä saatan nukahtaa ite hetkeksi kunnes itku taas kuuluu.
 Tätä jatkuu aamuviiteen, jolloin luovutan ja poika joko tulee meidän viereen hetkeksi tai alkaa leikkimään. Sillon itekkin sitten saan hetken nukuttua. 


Aika vaikea pukea sanoiksi näitä fiiliksiä mitä ite koen just nyt tän asian takia. 
Oon aivan finaalissa, koska oikeesti mä tarviin unta aika paljon enemmän kuin mitä nyt saan.
 En todellakaan tiedä miten mun pitäisi tässä tilanteessa toimia.
Poika täyttää kumminkin kohta jo neljä. 
Ei se oo mikään vauva enää. Oon paljon jutellut sen kanssa tästä muutoksesta ja
 illalla se onkin ihan fine asian kanssa, mutta sitten yöllä onkin ihan eri ääni kellossa. 
Ei, mä en tiedä mitä tehdä. 
Aikuisten oikeesti tekis mieli vaan antaa asian olla ja ottaa poika taas mein viereen nukkumaan, 
mutta silti tuntuu että nyt täytyy vaan jaksaa taistella. Pakko kai sen on joskus oppia?!
 Saa antaa ideoita, mä olen neuvoton.

Tästä tulikin nyt avautuminen, mutta taaskin mietin että mun on varmasti kiva vielä joskus
 lukea näitäkin ajatuksia ja nähdä mihin on päästy tämänlaatuisessa elämänmuutoksessa. 
Toivottavasti ainakin vähän parempaan.


Nyt mä menen sänkyyn. Kello on 23.10 joten ihan pian taitaa lastenhuoneesta kuulua askelia...




maanantai 9. joulukuuta 2013

Lahjoja, lahjoja..

Kuten jo aikasemmin kerroin, niin rakastan ostaa lahjoja toisille. 
En oo vielä käynyt ollenkaan jouluostoksilla. Oikeesti oon ihan maha kippuralla kun mietin 
sitä hetkeä kun pääsen yksin tonne kaupoille ostaa kaikille rakkaille kaikkea kivaa <3

Nyt on vaan iskenyt sellanen kinkkinen tilanne kun haluisin ostaa myös itselle kaikkee kivaa. 
Kokoajan keksin jotain mitä haluan, kun yleensä oon hyvinkin vaatimaton enkä tartte 
oikeestaa koskaan mitää..Tässäpä kuvia mun toiveista,.
 Harmittaa vaan kun tiedän että fiksuinta olis kattella näitä vasta joulun jälkeen alennuksista.
 Mutta kun en millään malttais odottaa :P


Kahvakuulan jo mainitsinki, tahtoo!

Nää keraamiset pannut ois niiiin jees!


Polar Loop aktiivisuusranneke, tahtoo tahtoo!


Zero Point säärystimet, uijui <3

Bia Brazilin ihanat ihanat treenipöksyt.


Tähän jonon jatkoksi olis tullu vielä uudet salikengät, mutta ne kävin jo ostamssa. Sattumalta Stadiumista löysin 119,90e hintaset kengät jotka oli nyt 29,90e. Eli ei paha! 
Huomenna ne pääsee testiin.

Noh, ennen näidenki toiveiden sijaan listassa olis varmaan suklaata, suklaata ja suklaata. 
Eli oikea suunta on löytynyt.

Haha, tänää muistin kaks asiaa lisää mitä haluaisin, pakkohan ne on laittaa tänne jonon jatkoksi..

En juo kahvia, mutta tän takia olisin valmis opettelemaan <3


Ja tää, luoja mikä keksinto! Soupmaker, aijaijai!


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Elämäntapojenmuutos

Kyllä mun on se pakko alkaa uskoa itsekin. 
Mä oon tehnyt hurjan harppauksen mun elämäntapojen suhteen. 
En ihan itsekään sitä tajua, että se tosiaan on totta. 
Mulla on muuttunu ajatustapa tosi paljon viime aikoina. 

Muutos nro 1. Ruoka on vain ruokaa
                      
Ennen (puhun nyt ihan pienestä aikavälistä, 2-3kk sitten ehkä) ruoka oli mun koko elämä. 
Varsinkin herkut. Pystyin syödä kaikkea hyvää vaikka kuinka paljon, vaikka väkisin. 
Ihan oikeesti, väkisin vedin itteni ihan ähkyyn ihan vaan siks että 
"huomenna palaan ruotuun enkä enää mässää". 
Arvatkaa toistuiko sama ajatusmalli seuraavana päivänä? Ja sitä seuraavana..Kyllä. 
Päivästä toiseen, jopa tunnista toiseen vaan mietin että mitä hyvää voisin syödä. Yök.

Nyt terveellinen ruoka on mun intohimo. Rakastan salaatteja, hedelmiä, marjoja, rahkaa..
Kaikkea minkä tiedän tekevän hyvää mulle. 
Nyt kun oon antanu itelleni vähä löysää syömisten suhteen,
 niin oon huomannu että enää mulla ei lähde lapasesta mässääminen. 
Voin ostaa jotai herkkuja ja syödä sen verran ku tuntuu,
mutta ei oo paniikkia että on pakko syödä. 
Tai kylässä voin syödä sen palan pullaa, ilman että pitää mennä heti perään kauppaan
 ostamaan lisää kun ei kylässä kehdannu syödä niin paljon. Jep, sitäkin tullu tehtyy.

Oikeestaan aika hurjaakin huomata tää muutos. Mä olen ylpeä itsestäni ;)

Muutos nro 2. Liikunta on kivaa

Aikasemmin liikunta oli pakko. Se oli jotain mitä on vaan pakko tehdä vaikka hampaat irvessä,
koska se on terveellistä ja mä laihdun ja plaa plaa plaa. 
Kaikki muutkin liikkuu niin kai munkin täytyy. 

Nyt mä liikun koska siitä tulee hyvä olo. Toki myös siksi että laihtuisin. 
Mutta siinäkin koin tänään herätyksen..Lähdin aamulenkille pitkästä aikaa. 
Ja lähdin vaan siks että tiesin että siitä tulee hyvä olo. En edes ottanu sykemittaria mukaan, 
joka mulla on muutoin aina mukana että nään paljonko kului kaloreita ja kuinka tehokasta se oli.
Mutta ei, tänään lähdin ihan vaan siks että teki mieli. 

Muutos nro 3. Valittaminen ei aina auta

Laitoin tohon tarkotuksella ton aina sanan mukaan, koska kyllä mä valitan. 
Voi kuulkaa ette edes tiedä kuinka paljon. Mutta huomaan myös tosi usein ajattelevani, 
että turhaan mä siitä suutun. Turhaan mä siitä hermostun. Turhaan mä siitä valitan. 
Koska se on turhaa! Helpommalla pääsen ite ja helpommalla pääsee läheiset kun en länkytä aina ihan kaikesta. Siinäkin on ajatusmaailma muuttunut tosi paljon, mä kehityn. 

Oon viimeisen viikon aikana miettinyt paljon asioita jälleen kerran ja todennu, 
että mä alan olla ihan hyvä. En oo todellakaan vielä unelmamitoissani. 
Mutta se on oikeestaan aika toisarvoista. Mä oon terve ja mulla on hyvä olla. 
Uskon ja toivon että kaiken tän muutoksen ohella pääsen eroon myös kiloistani, hitaasti mutta varmasti. Ainaki mä oon matkalla kohti sellasta elämää mitä mä haluan elää. Se on paljon se!

Tää osuva kuva on taas Googlesta löydetty.
En tiedä suuttuuko siitä joku kun käytän Googlesta löytyviä kuvia? 
Kertokaa fiksummat?


Ps. Tein tänään 50 punnerrusta. Ja niiden perään vielä 30. Ja sit 20. Ja 10. Wou!




lauantai 7. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

Jos saisin pitkästä aikaa laitettua vähän ajatuksia ylös..
Tai en mä tiedä, en tiedä onko tää bloggaaminen kumminkaa ihan mun juttu. 
Ei mulla oo sellasta asiaa mitä pitäis kirjoittaa ylös. 
Mutta joka tapauksessa nyt ajattelin jotain sanoja näpytellä kun tässä pimeässä istun.
Taustalla soi musiikki ja telkkarissa pyörii Tuntematon Sotilas.
Aloin just miettii että oonkohan mä koskaan kattonu tota Tuntematonta Sotilasta. 
Ääk, kivittäkää vaan. Voi kyllä olla että koulussa se on joskus katottu (:

Kuuntelen muuten just Vain Elämää 2 biisejä, kaikkii muita paitsi Maaritin laulamia. 
Sori, mutta se on musta niin kamalaa kuunneltavaa että moro!
Muuten tykkään kovasti näistä. No joo, ei Laura Närhenkään biisit ihan iske. 
Mutta kaikki muut!  

Joo, mitähän..Kirjoittaisinkohan mä nyt ihan diipadaapaa vai oikeesti asiaa. 
Ehkä sitä asiaa...

Laihdutus. 
Se on ollut tän vuoden aikana varmaan päivittäin mun mielessä. 
Aamulla ekana, illlalla vikana ja siinä välissäkin monen monta kertaa. Pitää laihtua. 
Oon laskenut kaloreita ja punninnut kaikki syömiseni nyt puol vuotta. 
Keskiviikkona kävin lääkärillä kuuntelemassa kilppariarvoni 
ja muita verikokeissa otettuja arvoja. Olen kuulemma terve. 
Ei ollut lääkäritäti hetkeen hoitanu ketään yhtä ideaalisia arvoja omaavaa potilasta. 
Ihmetteli että miksi oon siellä. Sanoin että haluan laihtua. 
Avauduin sille mun tän vuoden taistelusta kiloja vastaan. 
Se katsoi mua, hymähti ja totesi että lopeta stressaaminen. 
Olet elämäsi kunnossa, rentoudu ja heitä vaa'at (ruoka- ja henkilövaaka) roskiin. 
Juteltiin  ja lääkäri tosiaan totesi että kyllähän me tiedetään että mä tiedän miten kuuluu syödä. 
Ei suostunut sanomaan mulle sopivia kalorimääriä eikä muitakaan
 "noudata tätä niin laihdut"-oppeja antanut. Se sanoi että mun avautumisen
 perusteella mä tiedän hyvinkin paljon ravinnosta ja sen vaikutuksesta painoon ja hyvinvointiin,
 mutta että oon käynyt nyt niin pitkään kierroksilla tän asian suhteen, että on aika rauhottua. 
Välillä kuunteli melkein suu auki kun kerroin miten punnitsen ja merkkaan kaiken syömäni ylös.
 Nyt mä relaan. 


Asiaa mietittyäni tajusin paljon asioita. Mun silmät aukesi. Se lääkäri oli oikeassa. 
Mä oon ollut todella tarkka syömisteni suhteen, tuloksetta. Mitä se sitten kertoo? 
Se kertoo sen ettei siitä oo hyötyä. Haittaa ehkä enemmänkin.
 Se että oon kumminkin saanut kymmenen kiloa pois, on jo paljon. 
Varmasti oon myös kiinteytyny, vaikken sitä ite huomaa. 
Nyt lupaan relata, panostaa hyvään ja puhtaaseen ruokaan, 
ilman neuroottista punnitsemista ja kaloreiden laskemista. 
Iteltä jotenki putos iso taakka harteilta kun tajusin itsekin näitä asioita ja avasin silmäni sille, 
että ei tää oikeesti toimi näin. Kyllä mä tiedän ilman vaakaakin että miten kuuluu syödä, 
mikä on hyväksi ja mikä ei.
 Nyt harjoittelen syömään fiksusti ja terveellisesti ilman vaakaa. Ilman ressiä.
 Kyllä mä nää kilot saan pois. Hitaasti mutta varmasti. 
Joka tapauksessa oon jo niin paljon pidemmällä kuin vaikka keväällä.
 Mä liikun paljon ja syön todella paljon fiksummin. Mä kyllä osaan.

Viikolla kävin etsimässä itselleni mekkoa. 
Mekko jäi kauppaan koska L koko oli liian ISO ja M koko oli loppu. 
Tollaset asiat vasta herättää mua vähän siihen todellisuuteen, että jotain on tapahtunut.
 Vaikkakin siinä niitä mekkoja kokeillessani huomasin miettiväni että
 "no tää nyt on joku poikkeus että L koko on liian iso" ja muuta yhtä tyhmää. 
Miksen mä hyppiny ja kiljunu onnesta, koska vielä joku aika sitten en olis mennyt ollenkaan 
kyseisen liikkeen tyylisiin kauppoihin kokeilemaan vaatteita
 ihan vaan siksi että mikään ei olisi kumminkaan mulle mahtunu.
 Miksi, oi miksi sitä ei osaa nähdä niitä oikeita asioita, vaan keskittyy ihan vääriin asioihin. 
Jäätävä tää ihmismieli. 

Tosiaan, kymmenen kiloa ylimääräistä roikkuu edelleen tossa mahassa, 
mutta kyllä ne siitä sulaa. 
Salilla, juoksemisella ja oikealla ruoalla mä ne sulatan. 
Siitä päästäänki hyvin seuraavaan aiheeseen..

Salilla käyminen.. 
Käyn normaalisti sen 3 kertaa viikossa salilla. 
Tällä viikolla jäi yhden päivän sali väliin ja voi mikä morkkis. Ihan kamala morkkis. 
Joo onhan tässä vielä tätä viikkoa jäljellä, mutta kun mun salikortti on
 voimassa vaan arkisin 6-16 joten viikonloppusin en sinne pääse. Mutta lenkille pääsen. 
Päätinkin että käyn ainakin kerran vielä kunnon lenkillä korvaamassa puuttuvaa salitreeniä. 
Tää on iso lupaus, koska näillä ilmoilla vihaan olla ulkona. 
Ulkona on märkää, kylmää ja tylsää- mutta nyt se täytyy unohtaa ja muistaa oma olo. 
Hyvä olo siitä kumminkin tulee kun käy reippaalla lenkillä. 
Ois ihan superia kun mulla olis kotona joko käsipainot, tai vielä parempi, kahvakuula. 
Sais kotonaki tehtyy kaikkee kivaa treenii. 
Toki voi tehdä ilman mitään välineitäkin, mutta silti kahvakuula olis kiva. 
Vinks vinks joulupukki, sellanen kymppi kilonen kuula ois aika kiva ;)



Noh, tässä muutaman ajatus taas. 
Nyt mä kaivaudun peiton alle jatkamaan näiden ajatuksieni ihmettelemistä.

Hyvää yötä<3



perjantai 29. marraskuuta 2013

Joulu

Mitä te ootte mieltä joulusta? Mä itseasiassa tykkään aika paljonkin..
Odotan jouluaattoa ku pikkutyttö. Ihania ruokia, läheisten ilmeitä kun ne avaa lahjoja 
(ihan vilpittömästi mun mielestä on PARASTA antaa lahjoja muille), suklaata, glögiä.. 
Jouluaatto on ainoa päivä vuodesta jolloin saa olla ja on jopa suotavaa että olis lunta. 
Ihan eniten odotan silti sitä rauhaa. Tunnelmaa. Joulun tuoksuja..
Aijai, koko joulu on niin ihanaa <3



Meillä on kuitenkin joulut ollu myös mun osalta sopiva paikka stressata. 
Joka vuosi sama juttu, missä ollaan aattona? Mun perheen luona vaiko miehen perheen luona. 
Viime joulunviettopaikkastressi me ratkastiin sillä että lähdettii Egyptiin. 
Se oli tooodella jännittävää. En oo viettäny joulua koskaan mitenkään muuten ku
 ihan näillä kotihuudeilla samalla kaavalla tutusti ja turvallisesti. 
Oli silti ihan jees syödä aattona jouluateria Hard Rock Cafessa ;) 

Tämä joulu me kumminkin ollaan ihan täällä Suomessa. 
Nyt kun on noi omat lapset ja oma perhe niin mua on entistä enemmän alkanu houkuttelee
 ihan vaan omassa kotonakin olo. Joulukuusestakin haaveilen. 
Mulla ei oo koskaan ollut kuusta omassa kodissa. Äitin ja isin luona toki oli. 
En todellakaan (ainakaan vielä) vie tätä ihan niin pitkälle että tekisin itse jouluruokia ym, 
mutta se oman perheen kesken nauttiminen mua houkuttelee. 
Nyt onkin tultu siihen tulokseen että meidän jouluaatto menee kutakuinkin näin: 
Aamulla kun lapset herää niin ne saa kattoo lastenohjelmia niin kauan ku jaksaa. 
Me nukutaan ja pötkötetään sängyssä niin kauan ku tuntuu hyvältä..
Sitten aamupalaksi riisipuuroa ja sekaan tietenki manteli ;) 
Näiden aamutouhujen jälkeen leivon lasten kanssa pipareita ja torttuja. I H A N A A! 
Päivällä suuntaamme miehen vanhemmille syömään (toivon mukaan meidät sinne huolitaan) 
täydellistä jouluateriaa. Mun anoppi on niiiin jouluihminen kun vaan voi olla,
 joten herkkuja on tarjolla varmasti! Siellä sitten vaan ollaan ja nautiskellaan.
Ehkäpä pukkikin eksyy sinne koska paikalla on mitä luultavimmin seitsemän kappaletta 
3-8-vuotiasta muksua. Siitä sitten palailemme kotiin, lapset saa leikkiä uusilla leluilla, 
valvoa niin kauan ku jaksaa ja mä saan istua murun kainalossa ja juoda glögiä <3 
Iiik, en malta odottaa! 



Tajusin itseasiassa vasta tänään, että tosiaan joulukuu alkaa jo sunnuntaina
 ja täytyyhän lapsille olla joulukalenterit :D Yleensä meillä on ollu sellanen ihana kankainen 
mun äidiltä saatu kalenteri missä on taskuja joihin voi laittaa aina jonkun yllätyksen. 
Nyt kuitenkin ajattelin ostaa ihan perinteiset suklaakalenterit noille. 
Kaupathan on täynnä mitä hienompia kalentereita ja mietinkin,
 että mikähän nuo tykkää kun saa ihan tavalliset suklaakalenterit. 
Samanlaiset mitä mullakin on aina lapsena ollu. No huoli oli aika turha.. 
Nimittäin meidän ihana naapurintäti toi tänään meidän ovelle
 "ihan tällänen pieni muistaminen pikkujoulun kunniaksi"-paketin. 



Kaikkea ihanaa saatiin. 
No poika sitten katto noita kalentereita, toinen oli partiolaisten kalenteri ja toinen SPR:n. 
En siis ehtiny edes puhua suklaakalentereita kun tuo jo kiljui onnesta noi kalenterit nähdessään <3 
Totes vaan että enää ei tarvii kaupasta sitten ostaa ku sai ton. Mä olen niiiiiiiin ylpeä. 
En voi sanoin kuvailla kuinka onnelliseksi tulin tosta. 
Mun pieni muru oli haltioissaan tollasesta ihan tavallisesta kalenterista
 ja unohti suklaakalenterit samantien. Ihanaa (:

Nyt istuskelen itse taas sohvalla viltin alla. Mies on pikkujouluissa ja poika nukkumassa.
 Kuunneltiin koko ilta joululauluja ja ihmeteltiin tulevaa joulua. 
Kuinka jännää se onkaan ton pienen pienessä mielessä. 
Nähtiin kaupassa joulupukki, syötiin pipareita (mä söin yhden) ja katseltiin joulukalenteria. 
Voin kuvitella kuinka piinaavia seuraavat viikot tulee olemaan lapsille. 
Onhan se ihan hirveen pitkä aika vaan odottaa että koska se
 joulu sitten oikeesti on kun nyt jo sitä niin hehkutetaan. Ja odotan mäkin. Kovasti.
 Toisaalta kohta mä  kirjoittelen jo tänne, että niin se joulu meni ja arki taas tuli ;) 
Aina se on ohi niin äkkiä. Koska mun mielestä pelkästään aatto on joulua, 
ihan niinku synttäritki on vaa yhden päivän ni jouluki on vaan sen yhden päivän :D



torstai 28. marraskuuta 2013

Se tunne

Tiiättekö sen tunteen kun alkaa ahdistaa niin että sattuu. 
Se lähtee jostain ihan pienestä asiasta ja paisuu niin että tuntuu että tukehtuu. Mä tiiän. 
Ja kun sellanen hetki tulee niin mä ite tahallani oikee ruokin sitä kunnes tajuan mitä teen..

Aloin äsken kuuntelee musiikkia, kaikkia ihania kappaleita jotka tuo ihania muistoja mieleen..
Sit kohdalle osuukin joku ahdistava biisi. Tai video. 
Alan miettii kaikkee ihan järjetöntä, huomaan että kyyneleet valuu ja vaan jatkan sitä. 
En lopeta vaan jatkan. Oikeen kiusaan itseäni. Hyi, se on ihan jäätävää. 
Netistä löytyy liikaa kaikkia koskettavia videoita. 
En ala tätä nyt sen enempää avaamaan, koska se on ihan tyhmää. 
Miksi tuskastuttaa omaa oloa enempää, sen sijaan laitan tähän muutaman
 biisin jotka tällä hetkellä jostain syystä vaan miellyttää mua. 
Nää jotenki herättää paljon ajatuksia. 
Oon aina ihaillu ihmisiä jotka osaa tehdä biisejä. Tai lähinnä sanoituksia. 
Näissä on koskettavat sanat ja tarinat taustalla.








Monesti kun kuulee tarinan jonkun biisin taustalla niin koko laulu muuttuu mun korvissa. 
Ensin se on vaan laulu muiden joukossa ja yhtäkkiä se koskettaa niin että sattuu. 
Ja jep, mä olen tosi herkkä. Eilen nauroin itelleni kun illalla katoin telkkaa.. 
Tuntu että jokaisessa ohjelmassa oli jotai mistä alko kyyneleet valuu pitkin poskia.

Musiikilla yleisesti on valtava voima. Se ilostuttaa, surustuttaa, lohduttaa, innostaa, ahdistaa..
Mä en kuuntele välttämättä edes päivittäin musiikkia. 
Joskus autossakin on pakko sulkee radio ihan vaan siksi että rakastan myös hiljaisuutta. 
Lenkille kun meen niin on ihan fiiliksestä kiinni että kuuntelenko musiikkia vaiko en.
Välillä taas on ihana kuunnella musiikkia, etsiä ja kaivella just niitä mulle tärkeitä kappaleita. 
Herätellä kaikkia muistoja mitä ne biisit tuo mieleen. 
Yleensä kumminkin on vaan kiva kuunnella radioo ilman mitää sen suurempaa
 draamaa ja jäätäviä tunnelatauksia. Kuunella ihan vaan siks koska se on ihanaa (:

Edelleen mulle on tän blogin kohtalo aika epäselvä. 
Tuntuu että kirjotan tänne niin henkilökohtasia ajatuksia,
 että en tiedä haluanko kaikkien lukevan niitä. 
Mulle tärkeitä asioita. Toisaalta on ollu ihana purkaa tänne ajatuksiani. 
Mä myös tiedän että en kestäis yhtään negatiivistä palautetta näistä kirjotuksista. 
Varmaan poistaisin koko blogin jos sellasta tulis ;) Parempi ehkä siis näin. 
Blogi muiden joukossa, ei erotu eikä herätä huomiota. 

Ps. Taas tän kirjottamisen jälkeen on paljon kevyempi olo. Nice!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Venyttelystä

Mä oon maailman surkein venyttelijä. 
Oon niin jäykkä, että venyttely on inhottavaa. Se sattuu. 
Tosin venyttelyn jälkeen olo on aina törkeen hyvä. 
Nyt kun oon taas kunnolla päässy kiinni salilla käymiseen, 
niin huomaan että oon entistä enemmän juntturassa. 
Päätinkin, että pidän kerran viikossa kunnon venyttely päivän. 
Muutoin koitan venytellä päivittäin vähäsen. Onko hyviä vinkkejä mistä alottaa venyminen? 
Oishan se ihan kiva tulevaisuudessa asiakkaiden kanssa 
venytellä ja _jälleen kerran_ olla hyvänä esimerkkinä. 

Tiedän kuinka hemmetin tärkeetä venyttely olisi.
 Hävettää oikein olla tällänen taipumaton tanko.
 Muistan kuinka noloa oli koulun liikkatunneilla kun olin niin jäykkä. 
En ole ikinä saanut tehtyy spagaattia vai mikä lie se on.  
En mä varmaa saanu edes sormia lattiaan, nyt se sentään onnistuu. 
Ja siis nyt ihan aikuisenakin ryhmätunneilla hävettää venytellä kun en veny. 
Siihen siis parannus, alkaa nyt  ;)




Venyttelystä on niiin paljon hyötyä koko kropalle, että on rikos olla näin laiska. 
Varmasti monelta päänsäryltä (kirjaimellisesti) olis välttyny jos venyttelis säännöllisesti. 
Selkäkivut olis varmasti paljon lievempiä jos vain harrastaisin venyttelyä. 
Ei olis niin tukkonen olo vartalossa ja kolotukset helpottais. 
Venyttelyllä on paljon hyötyvaikutuksia, parantaa verenkiertoa, 
lisää aineenvaihduntaa ja ennenkaikkea rentouttaa. 
Äsken tein sit tollasen vartin venyttelyn netistä löytyvien ohjeiden mukaan ja nyt olo on hyvä. Kevyt. Mukavasti tuntuu venytetyissä lihaksissa pientä jomotusta, 
mutta se tukkonen olo mikä vielä äsken oli on nyt poissa. 

Oikeestaan senkin takia mulla on venyttely kokonaan jääny, 
kun en tiedä miten sen tekis oikein eikä mielikuvitus riitä keksimään miten venyttelen mitäkin. 
Mutta joo..Selityksiä selityksiä. Toki netistä löytyy ohjeita ja videoita miten ja mitä venytellä..
Siltikin kun netistä kun lukee ohjeita niin siellä on sitä ja tätä sääntöä. 
Kuinka pitkään saa venyttää, missä järjestyksessä, ennen vai jälkeen reenin....
Ota niistä nyt sitten selvää. Okei, mä otan (: 
Löysinkin muutaman kivan sivun jossa oli selkeet ohjeet ja kuvat, 
niitä sitten vaan toteuttamaan!



Oon muuten huomaanu, että tällä hetkellä kun mulla ei oo mitään tarkkaa saliohjelmaa, 
niin mä bongaan netistä kokoajan kaikkii juttuja joista innostun. 
Joo totahan mä kokeilen, noin mä alan tekee, toi kuulostaa hyvältä, joo jee jii..
Joskus treenasin hooverii joidenki ohjeiden mukaan mitä netistä löysin, 
oon myös aikoinaan alottanu juoksemisen netin ohjeiden mukaan. 
Nyt teen sitä punnerrustreeniä ja äsken bongasin taas 
vaikka mitä hauskoja settejä mitä vois kokeilla :D  

Alkuviikollahan mä päätin että olis ehkä ihan fiksua salilla treenata vähän johdonmukaisemmin. 
Tiistaina sitten tein selkä- ja vatsalihaksia. Tänään enemmän yläkroppaa ja huomenna jalat. 
On ainakin ollut ihan erilainen olo treenien jälkeen ku viimeviikolla. 
Ihan eritavalla saanu tuntumaa lihaksiin ja fiiliskin on salilla kivempi kun tietää mitä tekee
 eikä vaan haahuile laitteelta toiselle.. Kyllä tästä (musta) vielä hyvä tulee :D 

Kävin tänään lenkilläkin pitkästä aikaa kunnolla ja jestas että se teki hyvää. 
Kiitos vaan seuralaiselle ;) 
Tiedän että oon tosi kausiluontoinen liikkuja, mutta nyt mä meinaan lopettaa sen kokonaan. 
Musta tulee kokoaikainen liikkuja. 
En sano että tuun tästä etenpäin käymään salilla kolme kertaa viikolla loppu elämäni, 
mutta liikunta (ja se venyttely) tulee pysymään mun elämässä aina. 
Katon ihaillen tuolla meidänki salilla käyviä  tai sauvojen kanssa 
metsässä reippailevia vanhuksia. Sellanen vanhus mäkin haluan olla! 
Se jos joku on arvostettavaa ja varmasti niiden elämään sisältyy vähemmän 
vaivoja ja sairauksia ja lääkkeitä kun vertaa liikkumattomiin vanhuksiin. 
Liikunnasta tulee mulle elämäntapa.



tiistai 26. marraskuuta 2013

Fiilis

Fiilis on hyvä. En tiedä mistä tää hyvä mieli ja olo kumpuaa, 
mutta päivittäin huomaan että mulla on hyvä olla. (ainaki heti sen aamukiukun jälkeen)  
Elämä on kivaa (: Mun perhe on paras <3 

Aamulla taas heitin poitsun tarhaan ja ite suuntasin salille. 
Fiilis ei ollu sillon katossa, tuntu et eiii jaksa. 
Mutta niin vaan menin ja tein, onhan se tällä hetkellä mun työ. 
Käydä salilla ja opiskella. Mun elämäntehtävät  :D Ei yhtään hassummat. 
Musta on ihanaa saada tällänen mahdollisuus, panostaa itseeni täysillä. 
Uskon että tästä hyötyy muutkin ku minä ;)

Päivät menee kutakuinkin samalla tavalla aina niiden päivien osalta kun poika on tarhassa. 
Eli vien hänet kasiks hoitoon ja meen meen salille.
 En pidä kiirettä, kukaan ei odota mua ja mulla ei oo mihinkään kiire. 
Salin jälkeen kotiin, suihkuun ja aamupalalle. Nautin rauhallisuudesta ja omasta ajasta. 
Sen jälkeen avaan netin ja alan tutkii. Uutisia, blogeja, artikkeleita..
Kaikkea mikä liittyy nyt mun koulutukseen. Koitan oppia ja imeä tietoa joka paikasta. 
Erilaisia mielipiteitä ja tutkimuksia. Venyttelen lattialla, syön hyvin, juon, siivoilen.. 
Panostan vaan itseeni. Kuinka itsekästä. 
Mutta ah kuinka tarpeellista kaiken tän hektisen elämän keskellä. 

Lauantaina koulutuksessa puhuttiin myös stressistä. 
Pyydettiin nostaa käsi ylös jos tuntee olevansa stressaantunu. Suurin osa nosti. Mä en. 
Mä olen saanu itselleni ainutlaatuisen tilaisuuden irrottautua oravanpyörästä. 
Mun ei tartte stressata että sairastuuko poika ja jos sairastuu ni kuka jää sen kanssa kotiin. 
Ei tarvii häpeillen ilmoittaa töihin että taas oon kotona kipeän pojan kanssa. 
Ei tarvii stressata että poika joutuu olee pitkiä päiviä tarhassa, eikä ahdistua kiireestä. 
Töihin, kauppaan, kotiin, tee ruokaa, ulkoiluta koiraa, syö terveellisesti, liiku, 
ole perheen kanssa, tiskaa, pese pyykkiä, imuroi, hoida sitä ja tätä. 
Kaikesta tosta kierteestä oon saanu irrottautua ja tehdä asiat ajan kanssa. 

En tiedä mitä ajatuksia tää kaikki herättää muissa. Laiska? Saamaton? 
Ehkä joo, mutta mä koen että tää on myös panostus mun tulevaisuuteen. 
Nostan hattua niille jotka tekee töitä, ehkä jopa kahta tai kolmea työtä. 
Lisäksi opiskelee, hoitaa lapset ja perheen ja kodin. Harrastaa ja näkee kavereita. 
Todella nostan hattua. Niin kai se nykypäivänä pitääkin mennä. 
Mulle nyt sattu tulee tilaisuus opiskella ja panostaa siihen täysillä. 
Tottakai mulla on myös huono omatunto, itsekäshän mä oisin jos ei olis. 
Mutta yritän siltikin ajatella että tästä on hyötyä koko meidän perheelle. 

Mua ei oo tehny juoksemaan oravanpyörässä. 
Oon siitä joskus aikaisemmassakin blogissa kirjoittanu.. 
Mä toimin paljon paremmin kun saan itse määrätä työaikojani ja työtahtiani. 
Omassa työhistoriassani ehdottomasti parhaana muistona mulla on kampaaja aikani. 
Mulla oli oma yritys ja vaikka työpäivät oli pitkiä ja oli raskasta haalia asiakaskuntaa
 ja tietää että vain mä olen vastuussa omasta toimeentulostani, se oli myös tooodella antoisaa. 
Tiesin että voin pitää vapaapäivän jos siltä tuntuu. Se vaan näkyy sitten myös palkkapussissa. 
Mutta minä päätin siitä. Ei kukaan muu. 
Toki sillon olin vielä lapseton eikä mun tarvinnu ottaa vastuuta kun vaan omasta
 toimeentulostani, mutta oli mulla sillonki laskut maksettavana. 

Nään niin paljon hyvää meidän perheen tulevaisuudessa, 
että en mitenkään halua uskoa että tässä kävis vielä huonosti. 
Meidän perhe rokkaa <3



maanantai 25. marraskuuta 2013

Edistystä

Totta tosiaan, Personal Trainer koulu sitten alkoi lauantaina. 
Voi jessus sitä jännitystä (eli tiuskimista ja kiukuttelua) mikä mulla oli perjantai iltana ja
 varsinkin lauantai aamuna :D Nöyrä anteeksipyyntö perheelle ja ystäville <3

Mutta asiaan, koulutuksessa oli aivan huikeen kivaa! 
En ihme kyllä tuntenu olevani mikää läskikasa muiden joukossa, 
vaikkakin varmasti mulla on heikoin kunto ja vähiten treenitaustaa ja eniten löysää mahaa. 
 Oli siltikin siis tosi kiva porukka siellä ja kouluttaja oli hauska (: 
Jännitys unohtu heti pian ja oppiminen alkoi. 
Mä tosin lähdin sieltä siis kesken päivän kun suunnattiin sinne Långvikin kylpylään. 
Kieltämättä kyllä harmitti lähtee kesken pois. Uuden oppiminen oli niin kivaa! 
Harmikseni seuraavan viikonlopun tunnit on peruttu ja ne siirtyy ens vuoteen. 
Toisaalta sit onki kiva opiskella alkuvuosi tosi tiiviisti (: 

Olin jo aikasemmin päättäny että viikonloppuna syön pitkästä aikaa vapaasti sitä mitä huvittaa. 
Odotin ku kuuta nousevaa kaikkia niitä hiilaripommeja mitä saisin vihdoin syödä.. 
Mutta eipä sit oikee huvittanutkaan :D Ostin keksiä, kahtakin eri laatua..
Molempii söin yhden ja se jäi siihen. Ei ollutkaan hyvää. Ostin irtokarkkeja..
Niistä söin vähän ja eilen illalla vielä puoliväkisin tungin muutaman karkin napaan,
 koska sit ois harmittanu että kaikki ois jääny syömättä ja tänää toki himottais kauheesti ne.
Loput heitin roskiin. Kylpylässä söin aivan täydellisen ihanan illallisen viineineen ja nautin siitä. 
Aamupalalla söin ylläripylläri rahkaa ja siihen sekaan laitoin kaikkii härpäkkeitä, 
eli ihan perus aamupala, mutta lisäksi otin kyllä croisanttiakin ;) 
Tarjolla oli myös jotain jälkiruokia, juustokakun tyylistä tms.
 Omaan tuttuun tyyliinii kasasin niitäkin lautaselle ja tutusta tyylistäni poiketen jätin syömättä :D
 Mitä edistystä!! Tosi hauska huomata, että vaikka annan luvan mässätä ni enää ei huvitakkaan..
Siinä mielessä oppimista on siis tapahtunu, ja ehkä vielä joskus voinkin syödä namin tai kaks 
ihan muuten vaan ilman että se lähtee lapasesta :D

Näitä ajatuksia ei varmaan monikaan ymmärrä minkä kanssa mä taistelen. 
Enhän mä olis läski jos voisin hillitä itteni -.- 
Joku, tai monikin itseasiassa sanoo usein että kyllähän sä nyt tiedät mitä saa syödä ja mitä ei. 
Joo tiedän. Kyllä kai alkoholistikin tietää ettei viinaa kannattais juoda? 
Ja tupakoitsija tietää et ei kannattais polttaa. 
Siitä sokerikoukusta ei vaan oo helppo päästä irti ja sen kanssa
 ainakin mä olen saanut tehdä paljon töitä. 
Tällä hetkellä suunta on hyvä ja  paino on ihan kivasti alkanu vaihteeks tippumaankin. 
Peukku sille (:
 Kovat on taas tavoitteet tammikuulle, ainoa ikävä juttu tässä välissä on joulu ja joulun herkut.
 Ei hyvä. Tarkkaan saan miettii että miten sen loma-ajan hoidan
 pilaamatta koko tätä tehtyä työtä.. Ai miten niin säälittävää?

Kerroin jossain postauksessa siitä punnerrushaasteessa..
Mun lähtötilanne oli siis se, että jaksoin tehdä neljä punnerrusta. 
Tänää tein 11+13+9+9+30 kahen minuutin tauoilla! Ihan jääätävääää! 
Mä en ois ikinä ikinä uskonu tollasta kehistystä itessäni. 
Tosin en mä ois ikinä uskonu että jaksaisin juosta 10km, mutta teinhän mä senkin. 
Hyvä minä!
 Peli ei siis ole menetetty, vaikkakin toki ois ollu helpompaa
 kun ei ois tälle tielle koskaan edes lähtenyt...

Edellisestä hyvä aasinsilta siihen mitä tavotteita mulla on tulevaisuuden ja koulutuksen suhteen. 
Ei sen kunniahimoisemmat kuin että saada nuoret liikkumaan enemmän ja 
istumaan tietokoneella vähemmän :D 
Musta olis ihana olla esimerkkinä nuorille ja opettaa ne siihen että liikkuminen 
on oikeestikkin kivaa ja samalla myös hyödyllistä.
 Ite en todellakaan ole nuorena ollu mikään liikuntaa rakastava,.Päinvastoin. 
Ja tässä tulos. Panostaisin todella mielelläni nuorison liikkumiseen, 
yhtään väheksymättä tietokoneella vietettyä aikaa. 
Tulevaisuudessa tietotekniikka on entistä enemmän mukana arjessa ja '
tottakai on hyvä että pysytään kehityksessä mukana.
 Haluaisin vaan että siinä koneella istuessa sun kaverina olisi himo ja 
kiinnostus terveelliseen ravintoon ja liikuntaan sipsipussin sijaan. 

Mietittiin koulussakin, että pienellä lapsella liikkuminen, kiipeileminen ja 
touhuaminen on luonnollista. Ne jaksaa tehdä ja mennä ja peuhata lopputomasti. 
Koska se muutos tapahtuu? Millä sen kiinnostuksen liikkumiseen sais jatkumaan? 
Isosti oon sitä mieltä että vanhemmistahan se lähtee.. Hyvällä ja pahalla.

Nyt odottelen kuumeisesti että postissa saapuis mulle koulukirjat ja pääsisin kunnolla opiskelee. 
Mietin myös että tarttis alkaa salilla pitää vähä kirjaa omasta kehityksestä. 
Ei ois varmaa yhtää huono juttu, vois tehdä siitäki heilumisesta
 astetta tavoitteellisempaa ja motivoivampaa (:
 Sanoinki just kotona että enpä ois vielä hetki sit nähny itteäni peilin 
edessä pullistelemassa habaa, mutta kieltämättä sekin on aika iso motivaattori 
kun huomaa että jotain oikeesti tapahtuu :P 

Huomenna siis kynää ja paperia mukaan salille :D









torstai 21. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Ihan vähään aikaan en oo viikonloppua odottanu näin kovin..
Koulu alkaa, on kylpyläreissuu ja kaiken kruunaa sunnuntai-iltana lasten kanssa  
kauan odotetut jätskibileet..Aijai <3 

Koulun alkaminen jännittää edellee ihan törkeesti, näin painajaisiakin siihen liittyen -.- 
Arvasin että tää vaan pahenee kun koulun alku lähenee. 
Huhh! En uskalla edes ajatella itse lauantai aamua.
 Se on varmaa ihan K A M A L A A!!!

Mietin mitä puen, mitä sanon, mitä teen, minne meen..
Onko kukaa muu näin kova jännittämään vai onko se vain mä? 

Mitä sitten voi tapahtua? Miksi mä jännitän? 
No mäpä kerron. 
Pelkään että mä en kelpaa. Täts it. Ei mitään sen ihmeellisempää. 
Yksinkertaisesti pelkään että en oo tarpeeks hyvä. Että oon liian iso. Kunto ei riitä. 
Pelkään että ne muut nauraa mulle. 
No, nauraisinko mä jos siellä sattuis olee joku mun kokonen tai isompi? 
En. Miks nauraisin? Niinpä.. Tiedän tiedän.

Samalla oon todella innoissani. 
Saatiin jo paljon materiaalia ja meinaan huomisen päivän pyhittää niiden tutkimiseen. 
Äärimmäisen mielenkiintosta asiaa. 
Oon ollut jo pitkään kiinnostunu hyvinvoinnista ja terveydestä.
 Lukenu kaikkea oikeasta tavasta laihduttaa, oikeasta tavasta reenata ja oikeasta ravinnosta. 
Mikä on sitten sen oikea tapa? Sepä se.. 
Ai että kun kohta mä voin itse ajatella mikä on hyvä ja mikä huono, 
sen sijaan että kuulen faktaa tuolta ja täältä ja mistään en tiedä mikä on tosi. 
Ja ei, en odota että ne opettajat on jumalia jotka kertoo totuuden. 
Mutta odotan että saan paljon paljon tietoa joiden pohjalta voin itse 
alkaa kasata pohjaa omille mielipiteilleni.

Mä olen aika huithapeli aina asioiden hoitamisessa ja nytpä päätinkin että tällä kertaa 
mä pidän kouluasiat järjestyksessä. Kävin jo ostoksillakin, ostin vihkoa ja kynää ja kansiota (: 
 Lupaan tällä kertaa koulupaperit järjestyksessä, koska niitä mä tulen tarvitsemaan. 
Harmittaa että en oo aikasemmin pitänyt papereita järjestyksessä vaan heittäny 
aina kaiken vaan pois ajatuksella et en mä näillä mitään tee. 
Kyllä mä tekisin. 

Mä oon vielä ihan hukassa tän blogin kanssa. 
Joka päivä mietin tätä, mutta en tiedä mitä kirjottaisin. Tai miten rajaisin tän kirjoittamisen. 
Tai kirjoittaisinko ollenkaan. Pidänkö tän vaan itselläni vai jaanko eteenpäin..
Luulen että viikonloppu selkeyttää mun ajatuksia tänkin suhteen.
 Eli jos mut nauretaa pihalle koulusta ni en kerro tästä kellee ja annan asian olla. 
Jos taas tuntuu että se on mun paikka ja mulla on hyvä fiilis 
niin sitten saattaa olla että jaan tän muillekin. 
Tulevaisuuden kannalta tää voi olla hyväkin juttu jakaa, 
koska onhan tää samalla oman työni ja ammattitaitoni myymistä. 
Ainakin kaikki näkee rehellisesti mistä mäkin olen lähteny ja minkä asioiden kanssa paininu. (:

Viivi & Wagner ei petä koskaan <3