maanantai 19. lokakuuta 2015

Surullisia muistoja tältä päivältä?

Olen tässä viikonlopun aikana muutamaankin kertaan törmännyt epäilijöihin ja dissaajiin.. Tai kuullut näitä tarinoita. Onhan näitä tässä parin vuoden aikana ollut ihan kiitettävä määrä muutenkin, mutta nyt taas asia jotenkin noussut pinnalle. 

Tiedättekö, ne tyypit jotka nauraa selän takana ja välillä päin naamaakin, kun puhun tai mainitsen fitskut.. Ensinnäkin, en mäkään naura sulle kun sä kerrot et oot ihan hurahtanu Crossfittiin tai että Spiruliina on nyt se juttu, the thing. En mäkään naura, kun sä sanot että Paleo on ainoa oikea ruokavalio ... No, ymmärsit pointin. En voi käsittää sitä, mikä tarve ihmisillä on lytistää toista. Nouseeko sun ego sillä? Onko se sulta pois, että joku oikeesti voi selkeästi paremmin ja on energisempi kun keho saa ravintoaineita? Onko se sulta pois, että haluan antaa saman mahdollisuuden myös muille, mitä itse olen saanut ja hyväksi kokenut. Kyllä mä hyvää kampaajaakin suosittelen.

Tiedän että verkostomarkkinointi ja pyramidihuijaukset jne pelottaa sanana, mutta entä niinku jos mietitään ihan faktoja? Tiedätkö sä tarpeeksi asioista, että voit alkaa dissaamaan? Tiedätkö sä tästä mun duunista ja näistä tuotteista niin paljon, että voit oikeesti kertoa faktoja joita mä en tiedä? Vai luuletko sä vaan tietäväsi? 

Mä itseasiassa tänään aamulla mietin sängyssä maatessani että miksi.. Miksi mä himoitsen edelleen joka aamu sitä aamujuomaa ja miksi mä nousen sängystä illalla jos on resto jäänyt ottamatta? Noh, ensinnäkin siksi, että mä olen _ihan eri ihminen_ kuin pari vuotta sitten.. On aika koomistakin lukea facebookin noita "muistoja" jotka aina ilmestyy omalle seinälle.. Mun jokainen status on ollut tyyliin "väsyttää, Vi****uttaa, ei jaksa, ei kiinnosta, saanko nukkua, kaikki on huonosti, kaikki menee pepulleen, mahaan sattuu, närästää, tekee mieli suklaata ja karkkia, haluan pitsaa, tylsää, turhauttaa..." Jatkanko vielä listaa? Nyt mun päivät, ajatukset ja päivitykset koostuu jostain ihan muusta. Hyvästä olosta, hyvistä unista, energiasta ja kevyestä olosta. 

On silmät auennut ihan uudella tavalla siihen, mikä on hyvää oloa. Se ei ole se hetkellinen hyvänolon piikki mikä tulee suklaasta. Se ei ole se sohvalla makoilu ja karkin syönti.. Ei todellakaan. Hyvä olo on nykyään se keveys, rentous, puhtaus, elämänilo ja positiiviset sekä hyvinvoivat ihmiset mun ympärillä. Hyvä olo on se, kun aamulla herään miettien, että taas olen illalla nukahtanut ihan huomaamattani ja aamulla herään ilman, että ensimmäinen ajatus on "koska saan taas nukkua".. Se on sitä että päätä ei särke joka päivä ja maha ei ole kipeä kokoajan. Se on myös sitä, että herkuttelujen jälkee huomaan sen ahdistavan tukkoisen olon enkä halua jatkaa sitä. Se on sitä, että käyn kaupassa enkä edes muista mennä karkki ja suklaa hyllyjen luokse, kun ne ei vaan ole mielessä 24/7. Kiitos tästä kaikesta fitskuille!

Toi mun statuspäivitys juttu on aika hauskakin huomata. Kiitos facebook ja tämä sovellus juttu joka aina kertoo mitä tapahtui tänä päivänä menneinä vuosina. En ole ihan oikeasti edes tajunnut miten huonosti oon voinut ja miten negis olen ollut. Tänä päivänä katson kun mun seinä täyttyy just sellasista statuksista joita itse tein vielä joku vuosi sitten. Mietin, että miksi. Miksi sä et tee asialle mitään, jos kaikki on niin kurjaa? No, en mäkään tehnyt.. Tai  itseasiassa luulin tekeväni. Luulin, että se jumppatunti pari kertaa viikossa ja se että syön salaattia välillä on sitä mun -kyllä mä teen tälle asialle jotain-.. No, kuitenkin voin huonosti. Ajattelin, että se nyt vaan on mä. Mä olen sellanen. Ehkä sä ajattelet samoin? Ehkä sä ajattelet, että kaikki vaan kuuluu olla vähän plaah, kuuluu sairastella, nukkua huonosti, käydä töissä mistä et tykkää, pahaolo ja ahdistus kuuluu näihin ruuhkavuosiin. Niin kai mäkin luulin. 


En mä tiennyt mitään ravinnosta, ravintoaineista, liikunnasta tai hyvästä olosta. Ajattelin, että jos mun lautasella on tomaattia ja syön vaan puoli levyä suklaata niin se on jo aika hyvä saavutus. Tai että käyn kävelemässä lammen ympäri ja vähä hengästyn sekä jollakin jumppatunnilla vähän pomppimassa niin oon urheilija. Mä ihan oikeasti ajattelin niin. En tiedä olenko ehkä ainoa joka ajattelee noin mustavalkosesti, mutta ei kai sen niin väliäkään. 

Mun mielestä sillä on väliä, että tänä päivänä toi kaikki on historiaa ja mä voin hyvin! 

En tiedä onko se vaan se, että mun muutos on tapahtunut juurikin fitskujen myötä niin närästää joitakin vai oisko se ihan sama oisko se tapahtunut vaikka karppauksen, paleon, fastin proteiinipatukoiden tai vaikka kaalikeittokuurin myötä? Vai onko se se, että elätän itseni sillä että tarjoan myös muille mahdollisuuden kokeilla fitskuja ja voida paremmin? 

Jos mulla olisi oma vaatekauppa, niin menisitkö silti mun naapuriin ostamaan farkut ettet vaan auttaisi mua elättämään itseäni? Koska mähän hyötyisin siitä että ostat farkut just multa. Tai nauraisitko sä mulle, että tossa naapurissa on paljon parempia ja laadukkaampia ja vähemmän pellavaa sisältäviä vaatteita? Ja että en mä sulta osta kun sun myymissä vaatteissa on pellavaa enemmän ku noissa toisissa? Entä jos se pellava olis just se avainsana siihen, että mun vaatteet on laadukkaita, eettisiä ja ne kestää kovaakin kulutusta? Nämä on tosi kärjistettyjä esimerkkejä, mutta mä aina mietin asioita eri esimerkkien kautta. Kuulen välillä mun työkavereilta, että "joo toi kaveri sano että haluis kyllä kokeilla tuotteita, mutta ei halua tilata niitä koska mä hyödyn siitä" WTF?!?! Mistä lähtien se, että kaveria autetaan aina, on muuttunut siihen että en todellakaan tee niin jos mun kaveri siitä hyötyy?! EN YMMÄRRÄ! 

Tästä tuli vähän hyökkivä kirjoitus ehkä, mutta joskus täytyy vaan sylkeä pihalle nämä ajatukset :) 


torstai 15. lokakuuta 2015

Kun uni ei tulekaan

Kuten moni tietääkin, mulla oli ennen todella pahoja uniongelmia. Nuorempana olen nukkunut kyllä ihan hyvin, menin aina ajoissa nukkumaan ja päivät jaksoin ilman päiväunia. Joskus parin kympin jälkeen alkoi ongelmat. Muutama kurja tapahtuma laukaisi paniikki ja ahdistuneisuuskohtaukset, jojoilin niihin aikoihin painoni kanssa paljon, olin erilaisilla laihdutuskuureilla ja sitten taas mätin hampurilaista napaan kaksin käsin. Niistä ajoista jäi jälki.

Vuosia elin siten, että illalla en saanut unta, heräilin öisin, aamulla väsytti, päivällä väsytti. Mikään uni ja lepo ei riittänyt mulle. Nukuin päiväunia aina kun se oli mahdollista ja sitten vaikean raskauden sekä pojan koliikin myötä väsymys meni jo uupumuksen puolelle ja olin sen takia sairaslomalla. Ohjeena oli pysyä sängyssä ja vaan levätä.

Noi ajat on kaukana takana ja tuntuu hurjalta ajatella miten loppu olen ollut. On kausia, joista en edes muista mitään. Ajattelin aina öisin valvoessani, että maksaisin mitä vaan siitä että saisin nukuttua hyvin. Mikään ei vaan auttanut. Muistan kun tuijotin ulos ikkunasta miettien, miksi en voi vaan nukkua. Istuin pimeässä olohuoneen sohvalla ja odotin aamua. Kävelin unettomana ympäri kotia ja joskus lähdin lenkille. Pelkäsin iltoja ja välttelin nukkumaan menoa.

Syy miksi kirjoitan tästä nyt, on se, että taas mä valvon. Uni ei vaan tule. Makaan sängyssä, kuuntelen kun muu perhe nukkuu mutta itse en saa unta. Ne vanhat muistot palaa elävästi mieleen. Ainoa ero on se, että nyt mä en pelkää. Nyt en stressaa, vaan oikeastaan nautin. Tiedän, että ensi yönä uni taas tulee ja tiedän, että jaksan huomisen kyllä. Väsymys ei ole enää hallitseva tekijä mun arjessa. Viimeiset 1,5 vuotta mä olen elänyt ilman uniongelmia ja tiedän, että tämä on vaan poikkeus. Viimeiset 1,5 vuotta mä olen nukkunut niin hyvin, että aamuisin ihmettelen kuinka se on mahdollista. Kun illalla tulen sänkyyn, ei mene kuin hetki ja olen jo unessa. Aamulla herään kiitollisuuteen.

Uniongelmat on jotain niin kamalaa, etten toivo niitä kenellekään. Väsymys syö sua, sun perhettä ja kuluttaa sun voimia hiljaa nakertaen. Se on kuin hidas kuolema, tuskallista kidutusta. Väsyneenä eläminen on kuin olisi sumussa. Unohtelet asioita, itket herkästi, hermostut  pienimmästäkin ja voit huonosti koko ajan. Joskus kun menin lääkäriin valittamaan väsymystäni ja se totesi että nuku enemmän niin ei väsytä, purskahdin itkuun.

Ajattelin aina, että mun elämä vaan on sellaista. Mä vaan olen väsynyt ja se siitä. Olin jo tottunut siihen. Niin tottunut, että vielä edelleenkin ihmettelen miten hyvältä tuntuukin nukkua hyvin. Yhä edelleen poika herättelee öisin, mutta aamulla en edes muista sitä. Päivittäin olen kiitollinen siitä, että löysin itselleni avun hyvään uneen. Päivittäin mietin, kuinka ihanaa on kun saa nukkua hyvin. Rakastan omaa sänkyäni, rakastan nukkumista, rakastan nukkumaanmenoa ja heräämistä. (Kunhan saan herätä rauhassa omaan tahtiini ;))

Toivon, että kukaa teistä ei siellä valvo epätoivoisena. Toivon, että kaikki te unettomat löydätte itsellenne avun uneen, niin kuin minä löysin. Ei se aina ihmeitä vaadi. Minun ongelma oli loppujen lopuksi hyvin pieni, mutta kehon toiminnan kannalta suuri. Niin suuri, että se muutti koko minäni ja vaikutti koko elämääni. Nyt se on mennyttä ja toivon että jos tämä tarina kuulostaa sinun korvaan tutulta, niin usko pois, apua on kyllä tarjolla.

Nukkukaa hyvin <3

torstai 8. lokakuuta 2015

Mikä pelastaa sun päivän?

Onko teillä joskus sellanen olo, että .. Että et osaa selittää sitä? Joku outo olo vatsassa, mielessä tai päässä. Levottomuus, ahdistus tai.. No edelleen se olo, että ei sitä osaa selittää. Mulla on. Nyt. En sano että se olisi huono olo, en todellakaan. Se on taas yksi asia, jonka tunnistan. Ennen tämä olisi vain olo, nyt sillä on joku merkitys. En tiedä vielä mikä se merkitys on, mutta se selviää varmasti. Vähän niinkuin itkettää, en osaa pysyä paikallani ja tuntuu että jotain tapahtuu. Hyvää vai pahaa? En todellakaan tiedä mistä tämä olo kumpuaa, joku syy sille on. 

Näin pari yötä sitten pitkästä aikaa painajaista. Tai aamulla se jo melkeinpä oli. Se on jäänyt tosi vahvasti mieleen ja pyörittelen sitä asiaa paljon päässäni. Miksi mä näin sellaista unta? Kertooko se jostain, vai oliko se vaan sattumaa? En todellakaan ajattele, että se uni, tai painajainen, toteutuisi, mutta koen että sillä oli joku merkitys. Tosi hämärä olo. Vai onko se vaan joku tietty aika kuukaudesta kun tälläinen olo iskee? 

Edelleenkään, se ei ole paha olo. Se on vaan outo. Varsinkin, kun mulla menee hyvin. Mulla on hyvä olla ja olen onnellinen. Sitä suuremmin tämä olo tuntuu oudolta. Vähän kuin olisin vain itseni vieressä ja katsoisin elämääni. Tai vähän kuin odottaisin jotain jännittävää, vaikka nyt ei ole edes mitään jännittävää tiedossa. Tai on paljonkin, mutta ei sellaista jännittävää, että sitä tarttisi jännittää. 



Samaan aikaan on myös levollinen olo. Vai onko? Toisaalta niin paljon on tapahtumassa ja suunnitelmissa, että ehkä tiedostamattani mietin niitä ja reagoin kehollani? Kun olen tehnyt muutaman kerran CellResetin, tuntuu että tunnen kehoni ihan uudella tavalla. Tunnistan eri asioita ja tiedostan aika monelle ololle syyn. Olenko juonut liian vähän, syönyt huonosti, nukkunut liian lyhyet unet, stressannut vai pitäisikö vaan hetkeksi pysähtyä.. Ennen vain elin, menin ja tein ajattelematta sen kummemmin sitä, miltä musta tuntuu. Kaikki päivät vaan meni ja oli, enkä tunnistanut kehon viestejä. Se ehkä hämmentääkin nyt kun tunnistaa että oikeasti kehollakin on sanottavansa. 

Kuitenkin se, että tunnen itseni ihan eri tavalla, on helpottavaa. Ennen elin pelkässä puurossa tai sumussa päivästä toiseen. Nyt mukana on sattumia ja se jatkuva sumu on poissa. Kaikki on selkeämpää ja kirkkaampaa. Suosittelen ihan jokaista tutustumaan itseensä. Ihan niin kuin  tutustuessa uuteen ihmiseen, haluat tietää siitä kaiken ja selvittää mistä hän tykkää ja mistä hän on kotoisin. Tutustu samalla tavalla itseesi. Tunnetko sä itsesi  ja rakastatko itseäsi vai elätkö vain päivästä toiseen itsesi kanssa koska on pakko? 



Hain pojan päiväkodista tässä välissä. Se aito ilo mikä pursuaa tuosta pojasta kun se näkee mun lähestyvän päiväkotia on vaan jotain niin täydellistä. Ne mua kohti ojentuvat kädet, pienet jalat juoksemassa kompastellen mua vastaan ja se kiljahteleva holtiton nauru ja riemu on niin täydellistä. Päivä on pelastettu <3