lauantai 7. maaliskuuta 2015

Unelmatehtaalla duunissa aamusta iltaan.

Välillä mä pysähdyn miettimään mihin mä olen ajautunut elämässäni. Miten hyvin mä voin, mitä suunnitelmia mulla on, millanen tiimi mun ympärillä on toteuttamassa unelmia ja mihin suuntaan mun elämä on ajautumassa. Missä mä haluan olla viiden vuoden päästä. Mistä mä unelmoin ja haluanko mä vaan unelmoida vai toteuttaa. 

Jos rehellinen olen, niin en ole koskaan tykännyt siitä perinteisestä työnteosta. Siitä että joku määrää monelta mun pitää mennä töihin ja monelta saan lähteä. Joku muu myös määrää koska mä saan syödä ja kuinka kauan siihen saa mennä aikaa. Tai että koska saan pitää lomaa tai vapaapäiviä. Lisäksi aina joku muu on määrännyt kenen kanssa mä teen töitä. Joskus on mennyt nappiin, joskus ei. Melko jäätävää, enkä ihmettele miksi en ole koskaan sopeutunut noihin normeihin. 

Kampaajana ollessa oli parasta se, että itse olin vastuussa omista tuloistani ja menoistani. Se vaati paljon, mutta myös mahdollisti paljon. Varmaan tää kaikki kai pohjautuu siitä, että molemmat mun vanhemmat on yrittäjiä. Tokihan sellanen elämäntyyli on sit jollain tasolla ehkä kasvanut myös muhun. 

Viime vuodet olen ollut tosiaan palkka työssä. Päiväkodissa. Kuusi vuotta menin aamulla siihen aikaan kun määrättiin ja lähdin kun sain luvan. Söin sillon kun määrättiin ja pidin loman sillon kun sain. En sillon kun halusin. Sain palkkaa juuri sen verran mitä joku jossakin joskus oli päättänyt että päiväkotitäteille maksetaan. 

Päiväkodissa ollessa alkoi pikkuhiljaa ahdistamaan ajatus, että tätä samaako minä teen seuraavat 30 vuotta. Samalla palkalla ja samalla kaavalla päivästä ja vuodesta toiseen. Kokoajan on ollut takaraivossa ajatus, että tää ei vaan ole mun juttu. Meni kuitenki pitkään, että uskalsin sen sanoa ääneen. Tää ei sovi mulle. Mulla on paljon isompia haaveita ja unelmia.

Mä haluan tehdä sellasta työtä missä saan auttaa muita. Haluan saada ihmiset voimaan hyvin, olemaan onnellisia, terveitä ja nauttimaan elämästä. Haluan saman muille, mitä mä itse olen saanut. Oon tehnyt oikeastaan aina asiakaspalvelutyötä ja saan hyvän fiiliksen itselleni kun saan toiselle hyvän mielen. Haluan myös, että voin tehdä töitä omilla ehdoilla. Tiedän, että jos en tee töitä niin en saa rahaa. Jos haluan pitää vapaa päivän niin mä pidän. Jos teen paljon töitä niin saan enemmän rahaa. 

Normaalissa palkkatyössä on melkeinpä ihan sama teenko yhden vai kahden vai puolikkaan ihmisen edestä töitä, palkka on silti sama. Sillein kärjistettynä. Ja mä olen mielestäni ahkera työntekijä. Haluan että homma toimii ja teen parhaani, että mun työpanokseen ollaan tyytyväisiä.  Päiväkotialalla näkee myös paljon niitä jotka ei ole ihan niin ahkeria. Eli vaikka mä teen oman työni ja vähän sen toisenki hommia kun se ei ehkä ihan jaksa, niin silti me saadaan sama palkka. Hyvällä tuurilla se toinen saa jopa enemmän palkkaa kuin minä, koska sillä lukee paperilla että on pätevä ja mulla ei lue. Jotenki epäreilua mun mielestä. Eikö se joka tekee hyvin duunia ja on ahkera niin olisi ansainnut enemmän palkkaa kuin se joka tykkää sluibata? Vaikka se toinen olisikin istunut koulunpenkillä ja saanut siitä todistuksen. Lisäksi, mun palkka nousisi korkeintaan sen peruskorotuksen verran joka vuosi, vaikka mä kokoajan kehittyisin ja olisin arvokkaampi työntekijä firmalle. 

Korostan nyt, että nää on tosiaan nyt mun mielipiteitä ja tälläsiä ajatuksia jotka vaan on viime aikoina pyöriny mielessä aika paljon.

Nyt kuitenkin mulla on aika selkeitä suunnitelmia tulevaisuuteni varalle. Mä olen päättänyt uskaltaa sulkea ovia takanani ja katsoa mitä elämällä on mulle annettavaa. Mä uskon, että paljon enemmän kuin se normeihin kuuluva 8-16 työ, jossa mä kuluttaisin päiväni miettien, että tätäkö mä teen seuraavat 30 vuotta. 

Maailmassa on mahdollisuuksia. Elämässä on vaihtoehtoja. Ne vaan pitää uskaltaa nähdä. Pitää uskaltaa rikkoa normeja ja kokeilla jotain mikä ei ole ehkä ihan niin tuttua ja turvallista, mutta josta voi tulla jotain suurempaa. Mitä jos elämällä onkin mun varalle jotain paljon enemmän, mutta mä en vaan uskaltaisi kohdata sitä? Enhän mä voi ottaa sellaista riskiä. 

Musta tulee yrittäjä. 
Stop Giving Up! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: