torstai 22. tammikuuta 2015

Tarina tytöstä. Ei herkille.

Olipa kerran nuori yläasteikäinen tyttö. Ihan nätti tyttö, mitä nyt vähän pullukka. Tai no, vähän pyöreämpi kuin muut tytöt, mutta kuitenkin ihan normaalikokoinen. Tytöllä oli poikaystävä, kavereita, koulu meni hyvin ja muutenkin elämä oli ihan jees. Kaikki oli siis hyvin, ainakin niin voisi kuvitella. Ikävä kyllä tyttö kuitenkin tiedosti olevansa vähän isompi kuin muut. Ei paljoa, mutta se vähänkin riitti aiheuttamaan kaiken sen mitä tässä tarinassa tulen kertomaan. Tyttö ei ole ihan varma, mistä kaikki se epävarmuus on lähtöisin, mutta omat epäilyksensä tytöllä on.

Yläasteella tyttö yritti laihduttaa ensimmäisen kerran. Se oli vain sellaista nuoren tytön räpellystä, mutta pointtina tässä on se, että silloin jo sillä tytöllä alkoi itsetunto ongelmat. Ammattikoulu alkoi. Tyttö muutti asumaan toiselle paikkakunnalle ja sai elää ilman vanhempien valvovia silmiä. Syötiin ja juotiin miten huvitti. Hesburger tuli tutuksi. Hyvin tutuksi. Painoa kertyi paljon. Todella paljon. Ei silloin uskaltanut katsoa totuutta silmiin, mutta jälkeenpäin mietittynä painoa tuli parikymmentä kiloa. Mikäs siinä kun vierellä oli kuitenkin edelleen poikaystävä joka hyväksyi tytön sellaisena kuin se oli. Koulun loputtua alkoi arki. Työelämä ja yhteinen koti poikaystävän kanssa. Kiloja kertyi lisää. Jossakin vaiheessa tyttö tajusi, että nyt menee jo överiksi. En tiedä oliko se tytön äiti vai mikä sai tytön silmät avautumaan. Tyttö meni painonvartioihin. Painoa tiputettiin siis pisteitä laskemalla. Tyttö ajatteli, että voi ihan hyvin syödä paketillisen keksiä päivässä tai ainoastaan yhden hampurilaisaterian kunhan vaan pysyy annetuissa pisteissä. Niin väärin.

Jossakin vaiheessa tuli ero. Tytön elämä romahti. Se pieni itseluottamuksen ripe mitä tytöllä oli silloin jäljellä, mureni täysin. Tyttö päätti, että nyt pitää painaa täysillä. Tyttö tiputtikin parikymmentä kiloa. Oltiin taas normaalipainossa ja itsetunto nousi kun ihmiset kehui ja huomasi muutoksen. Tyttö hymyili kehuista ja sisältä hajosi vaan lisää. Tyttö tajusi, että ainoastaan ulkonäöllä saa hyväksyntää. Ei kukaan huomioinut isoa tyttöä. Pienen tytön huomasi kaikki. Kuinka julmaa. Tyttö itki yksin hiljaa ja mietti, miksi kelpaan vain laihana. Sama tyttö silti on siellä sisällä, oli ulkokuori minkä kokoinen tahansa. Julmaa. Aivan liikaa nuoren tytön pohdittavaksi.

No, kaikesta huolimatta tytön elämä jatkui. Tyttö kasasi itseluottamustaan pikkuhiljaa pala kerrallaan, heikoin tuloksin. Välillä tiputtiin korkealta ja kovaa, välillä hymyiltiin. Itseluottamus oli edelleen aivan nollassa, mutta ulospäin piti näyttää että kaikki on hyvin. Tyttö juhli kavereiden kanssa ja piti hauskaa. Meikit naamaan, bilevaatteet päälle ja menoksi. Baarissa tunsi olevansa hyväksytty.

Tyttö päätti muuttaa uuteen kaupunkiin ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Kaverin kanssa yhteinen koti. Kaksi sinkkutyttöä maailmalla. Baareja, juomista, juhlimista. Paino pysyi suht normaaleissa lukemissa. Sisimmissään tyttö tunsi edelleen, että on isompi kuin muut. Hävetti.

Tyttö alkoi kuntoilemaan. Salia, pyöräilyä, lenkkeilyä ja ryhmäliikuntaa. Paino tippui vähäsen kunnes se taas nousi. Jojoilua jojoilun perään. Tyttö oli epätoivoinen. Ei kukaan halua pullukkaa tyttöä, kun tarjolla on myös laihoja ja nättejä tyttöjä. Nyt kun tyttö miettii aikaa taaksepäin, hän voi huomata että oli kuitenkin ihan normaalipainoinen silloin. Siltikään hän ei voinut hyvin. Sisällä kaihersi kokoajan se, että kaikki muut on laihempia. Tytöllä oli ystäviä ja kavereita kenen kanssa olla. Vapaata elämää maailmalla. Siltikin oli paha olla. Tyttö ei sitä helpolla kenellekään näyttänyt. Mielessään vaan mureni lisää ja lisää.

Joka paikassa missä tyttö liikkui, hän mietti mitä muut ajattelee hänestä. Peilasi itseään jokaisesta kaupan ikkunasta ja mietti miten pukeutua että näyttäisi mahdollisimman laihalta. Tyttö mietti, missä asennossa voi istua, ettei makkarat tursu. Tyttö ei halunnut ällöttää muita. Tyttö kuvitteli, että ihmiset katsovat säälien; noin nuori ja noin lihava. Edelleen tyttö oli kuitenkin ihan normaalipainoinen.

Tyttö löysi miehen. Alusta alkaen kaikki oli hankalaa, mutta samalla täydellistä. Tämä oli sitä mistä tyttö oli aina haaveillut. Täydellinen mies ja suhde tarjolla ja senkin tyttö oli pilata itseluottamuksen puutteellaan. Tytön itseluottamuksen puute aiheutti paljon ongelmia suhteeseen. Pikkuhiljaa palikoita kuitenkin kasattiin ja niille löydettiin oikeita koloja. Tyttö halusi uskoa ja luottaa. Tyttö muutti pojan kanssa yhteen. Elämä hymyili. Tyttö ja poika söi ja joi. Kiloja alkoi kertyä huomaamatta. Tyttö sai lapsen. Kiloja tyttö sai myös.

Vauva-arki oli raskasta. Kiloja oli ylimääräisiä melkeinpä 30 ja vauva oli haastava. Tyttö keskittyi vauvaan ja unohti itsensä. Söi ja hoivasi vauvaa. Aina välillä alkoi tiukka laihdutuskuuri, kiloja tippui ja sitten ne kerättiin taas takaisin. Jojoilu siis jatkui. Tyttö oli jojoillut melkein puolet elämästään. Tyttö oli kärsinyt itseluottamuksen puutteesta melkein puolet elämästään. Tyttö oli hukassa.

Aikaa kului ja lapsi kasvoi. Tyttö söi karkkia, suklaata, sipsiä, keksiä, pullaa. Sitten tyttö teki päätöksen. Tyttö alkoi kuntoilemaan ja treenin jälkeen söi paketillisen keksejä. Tyttö saattoi olla koko päivän syömättä ja illalla söi senkin edestä. Tyttö kokeili kaikki dieetit ja saikin välillä painoa alas, jotta se voisi taas nousta. Elämä oli hankalaa ja kurjaa. Ei sitä toki muille näytetty ja kerrottu, mutta ehkä se näkyi kertomattakin. Läski mikä läski. Tyttö tsemppasi ja tyttö luovutti.

Pari vuotta sitten tyttö mietti, että on puolet elämäänsä laihduttanut. Joka päivä hän on ajatellut, että hän laihduttaa. Uskotellut itselleen, että syö hyvin ja tarpeeksi vähän. Peili kertoi ihan muuta, mutta tyttö uskoi että ei vaan pysty laihtua. Etsi selityksiä kilpirauhasesta ja huonosta aineenvaihdunnasta.

Eräänä päivänä tyttö päätti, että nyt se loppuu. Elämäntavat muuttuu. Tyttö alkoi etsiä tietoa. Hän alkoi tiputtaa kiloja ateriankorvike pirtelöillä. 500-600 kaloria päivässä melkein kolmen kuukauden ajan. Ja tippuihan se paino vihdoin. Siinä pussikeittokuurin aikana tyttö oppi syömään säännöllisesti ja vaikka joka paikasta tyttö luki, että sellaisen jälkeen kilot tulee takaisin niin tyttö päätti että hänelle ne ei enää tule takaisin. Säännöllisten ruokatottumusten oppiminen oli avain. Kuurin jälkeen tyttö jatkoi laihdutusta syömällä säännöllisesti, terveellisesti ja vähän. Tyttö laski kaloreita, 900-1200 kaloria päivässä. Tippuihan se paino edelleen. Tyttöä kehuttiin, ihailtiin ja kannustettiin. Tyttö oli onnellinen. Paino oli vihdoin taas normaalin rajoissa ja vaatteet näytti hyvältä. Kukaan vaan ei ehkä tiennyt ihan sitä todellisuutta, ja niitä keinoja millä tyttö painoa tiputti.

Yksi asia mitä tyttö ei tiennyt. Kun syö puolitoista vuotta todella vähän, keho tottuu siihen. Koko aineenvaihdunta meni sekaisin. Viikonlopun jälkeen paino nousi helposti parikin kiloa joita taas seuraava viikko tiputeltiin. Edelleen tyttö vertasi itseään muihin. Edelleen tyttö mietti jokaisen vastaantulijan kohdalla, että mitähän tuokin ajattelee. Niin nuori ja niin lihava.

Tänä päivänä tyttö on oppinut paljon. Tietää miten syödä oikein, miten laihduttaa oikein, miten liikkua oikein. Tyttö on 30 kiloa laihempi kuin pahimpina aikoina. Onko tytöllä nyt kaikki hyvin? Yhä edelleen hän miettii, mitä muut ajattelee. Ihan jokaisen kohdalla. Miettii missä asennossa istuu, ettei läskit näy ja muistaa vetää vatsaa sisään. Tyttö pukee mielellään löysät vaatteet, joilla peittää ne viimeiset makkarat. Tytön mies rakastaa tyttöä. Kehuu ja tekee selväksi että tyttö kelpaa sellaisena kuin on. Myös silloin kun tyttö oli iso, mies rakasti. Tyttö ei halua edes ajatella, missä ja millainen tyttö olisi ilman tätä miestä ja rakkautta.

Itseluottamuksen rakentaminen on niin iso ja vaikea prosessi. Paljon vaikeampi kuin laihdutus. Tyttö tekee sen asian kanssa todella paljon töitä. Tyttö on myös kehittynyt siinä. Silti, joka päivä tyttö huomaa miettivänsä isoa mahaansa, muiden katseita ja miettii mitä muut ajattelee. Jopa ystäviensä kanssa hän miettii mitä ne ajattelee. Hän kuvittelee, että jokainen näkee hänet lihavana. Joskus kun tyttö katsoo kuvia itsestään, hän näkee ihan hoikan tytön, mutta uskoo että kuvat vääristää. Tyttö vertaa itseään kaikkiin muihin, mutta samalla tekee paljon töitä, että hyväksyy itsensä. Ennen oli vain huonoja päiviä, nyt on jo hyviä ja huonoja.  Nyt tyttö uskaltaa jo sanoa ne asiat ääneen ja hyväksyy sen, että vielä on pitkä matka kuljettavana. Pitkän matkan tyttö on kulkenut, mutta edelleen siellä sisällä on palasia jotka etsii paikkaansa. Edelleen tytöllä on isoja itsetunto ongelmia, mutta enää ne ei hallitse jokaista tilannetta. Edessä on kuitenkin ihan varmasti se päivä, kun tyttö huomaa että jokainen päivä on hyvä päivä.

Itseluottamuksen puute on asia, mitä ei moni ymmärrä. Tai ei kukaan, jolla ei samoja ongelmia ole. Toki jokainen on joskus epävarma itsestään, mutta tämän tytön kohdalla voisi jo puhua sairaudesta. Sairaan iso itseluottamuksen puute. Elämää hallitseva ja rajoittava. Mutta tyttö meinaa päästä siitä yli, keinolla millä hyvänsä. Onneksi tytöllä on mies joka edelleen rakastaa.

4 kommenttia:

  1. Tytön tarina on kovin tuttu.. <3 Luotat vaan itseesi! :) Olet kaunis kaiken kokoisena!

    VastaaPoista
  2. No tuota! Nuorempana minäkin kärsin vastaavasta ja usein myös miehet olivat syynä itsetuntoni huononemiseen. Pienillä teoilla tai sanoilla oli suuri merkitys. Yhtenä päivänä vaan sanoin että nyt se loppu ja sen jälkeen olen vähät välittänyt muiden ajatuksista. Silloin tapahtui jonkinlainen henkinen kasvu. Nykyään olen yli 40-vuotias ja voisin rämpiä läskieni sekä ryppyjeni kanssa. Monet ystäväni tekevätkin niin, mutta minä en ajattele. Ulkoilen, syön hyvin ja yleensä terveellisesti sekä käytän hyviä lisäravinteita, joilla jaksan olla iloinen. Toivottavasti saat hiukan itsekyyttä ja henkistä kasvua, niin sitten helpottaa! Suomessa on liian paljon huonoa itsetuntoa ja siinä menee elämä usein hukkaan. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  3. Tuttua tarinaa. Itse olin koulukiusattu kaksi ekaa vuotta (niiden hoikempien tyttöjen toimesta), vaikka en ollut mikään lihava, kasvoista hieman pyöreämpi kuin muut.
    Se jätti kuitenkin arvet, joita kannan tänä päivänäkin. Mahaa vedetään sisään, peilikuva ällöttää. Ikää 35 ja luulisi jo tässä vaiheessa helpottavan, mutta ei. Vaikka on 4 lasta ja kohta 15 vuotta ollut saman, rakastavan miehen kanssa -joka rakastaa mua minkä kokoisena tahansa.

    VastaaPoista

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: