tiistai 29. joulukuuta 2015

Toiset tykkää äitistä, toiset isistä

Mä pyörin todella paljon somessa, seuraan monia blogeja, facessa olen päivittäin ja samoin instassa. Mun työt tapahtuu aika paljon koneen ääressä, joten luonnollisesti some on siinä käden ulottuvilla.. Mutta nyt on alkanut tulla ähky. Oon oikeastaan aika sekaisin mun ajatusteni kanssa, kun tykkään somesta paljon, mutta se myös ahdistaa. Se negatiivisuus ja kyräily. Argh!



Toisen hyvä olo ja onnistuminen ei ole sulta pois. Se että joku laihduttaa keinolla, jota sä pidät huonona, ei ole mitenkään sulta pois. Se että joku tykkää olla paleo, ei ole sulta pois. Somessa arvostellaan ihan jäätävän paljon toisia. Niin paljon, että mua ihan sattuu mahaan kun ajattelen niitä juttuja, mitä luen päivittäin. Oksettaa. Haukutaan, dissataan, nauretaan ja nostatetaan omaa naamaa. Mä en usko, että kukaan meistä on toista parempi. Ei ainakaan ne, jotka suuna päänä on dissaamassa muita aina ja kaikesta. Eikä nekään, jotka vaan taustalla hymähtelee. Tai ne jotka ei edes niitä lue. 

Kaikissa meissä on sama määrä hyvää ja pahaa, eriasia on että kuinka niitä käytetään. 

Joillekin on tosi luontaista olla iloinen, ystävällinen ja huoleton. Toisia se ärsyttää. Joillekin on tosi luontaista marista kaikesta, nähdä kaikessa vaan jotain vikaa ja keksii valituksen aihetta mistä vaan. Toisia se ärsyttää. 

Ja nyt mua ärsyttää ja paljon minä itse. Itse me ollaan hyvin pitkälti vastuussa omasta hyvinvoinnistamme ja voimme määrittää tosi paljon sitä, miten ja mistä asioista meidän päivät koostuu. Miksi mä sitten luen noita juttuja, seuraan ryhmiä tai palstoja joissa aina on joku jonka mielestä joku toinen tekee väärin? Miksi mä altistan itseni kaikelle sille negaatiolle, kun voisin vaan sulkea silmäni siltä. Kääntää selän ja katsoa sinne suuntaan mistä mä saan energiaa, voimaa ja hyvää oloa? En osaa sanoa. Jonkunlainen someriippuvuus se kai on. 

Jonain päivinä selaan facebookia enemmän ja joskus vähemmän. Joskus kuljen puhelin kädessä pöntöllekin ja joskus se on jossain, en edes tiedä missä. Heti kun se on siellä -en tiedä missä- olo on kevyempi, ei tarvitse seurata ja tykätä jokaista päivitystä eikä tarvitse lukea niitä surullisten ihmisten surullisia dissauksia. Mutta samalla ahdistaa. Entä jos jollain asiakkaalla on just nyt tärkeää asiaa? Entä jos tarhasta soitetaan? Entä jos entä jos.. Onkohan kellään muulla samanlaisia ajatuksia?   Mä en tykkää kun mun puhelin soi, siis se puhelun tai viestin ääni on rasittava. Tottakai se, että joku soittaa ja kaipaa mua niin on aina yhtä ihanaa, mutta pidän usein äänettömällä puhelinta Ihan vaan siksi että se ääni ei ole kiva. Sen sijaan sitten tarkistankin puhelimen kokoajan, onko tullut viestejä tai puheluita, koska en kuule kun niitä tulee. Ja näin ollen olen taas ihan kiinni kännykässäni. Melkonen oravanpyörä :D

En halua luopua facesta, instasta enkä blogeista, mutta jotain ratkaisuja mun täytyy tehdä. En halua ensi vuonna miettiä näitä samoja asioita. 

Sanotaan, että ne viisi ihmistä jotka on eniten sun lähellä, tekee eniten sut. Eli jos vietät paljon aikaa surullisten kanssa, se tarttuu suhun. Jos sun ympärillä on paljon vihaa, se tarttuu suhun. Jos ihmiset jotka sua ympäröi, on iloisia, positiivisia, hassuja ja uskoo unelmiinsa, nekin ominaisuudet tarttuu suhun. Valitse siis tarkasti kenen kanssa aikaasi vietät. 

Kuitenkin, uskon että myös somella on vahva merkitys tässä asiassa. Some määrittää ihan varmasti meidän mielentilaa päivittäin. Olen jo alkanut blokkaamaan mun feedistä sellaisia henkilöitä tai ryhmiä joista mulle tulee huono fiilis. Huomaan, että saan aika paljon ja usein painaa sitä "älä seuraa tätä ryhmää tai henkilöä". Kuitenkin näitä edelleen siellä feedissä on ja mua ihan yllättää se, kuinka paljon negatiivisuutta oikeesti meidän ympärillä on. Mä olen myös luonteeltani sellanen, että imen energioita paljon itseeni. Hyviä ja huonoja. Toisen hyvä olo tarttuu, mutta samoin huono olo. Ihan sama juttu se on somessa, imen ihan liikaa itseeni sitä negatiivisuutta ja haluankin siitä eroon. 

Olen pohdiskellut itseäni paljon. Miettinyt omaa muutostani, taustojani, läheisiäni ja kaikkien niiden vaikutusta mun minään. Toiset reagoi energioihin helpommin ja toiset ei niin helposti. 

Mä huomaan, että olen tämän vuoden aikana kasvanut tosi paljon ihmisenä. Ennen mun oli tosi vaikea katsoa ketään silmiin. Ahdisti ja tunsin itseni uhatuksi. Nyt huomaan, että yhä useammin saan itseni kiinni siitä, että katson muita suoraan silmiin. Ei mulla ole mitään salattavaa, mä voin katsoa silmiin ja mua saa katsoa silmiin. Samoin toisen ihmisen kosketus. Ennen mulle tuli tosi vaivautunut olo jos joku halasi mua (ei koske Jaria ;)). Nykyään halaaminen on ihan ok ja se tuntuu hyvältä. Toki tässä on vielä askelia siihen, että se tapahtuu luentevasti, saati että mä tekisin halialoitteen. Mulla on itseni kanssa levollinen ja hyvä olla. Mä tykkään itsestäni. Nautin yksinolosta ja kun katson peilistä kasvojani, voin sanoa että mä olen hyvä tyyppi. En kaikkien mielestä, mutta ainaki omastani ja se on jo aika paljon sanottu multa. Minä, joka olen itkenyt öitä ihan vaan siksi, että vihaan itseäni. Minä, joka olen perunut tapaamisia ja menoja koska mua kuvottaa minä. Nyt jos joku ei musta tykkää tai siedä mua niin voi voi. ;)



Mä olen miettinyt niitä viittä ihmistä joiden kanssa vietän eniten aikaa. Miettinyt, että onko ne ne ihmiset jotka haluankin siinä olevan, vai kaipaisinko niihin ehkä jotain muutosta. Uskon, että siihen ei ole yhtä ja ainoaa vastausta. Mun perhe on tottakai se kenen kanssa aikaa eniten vietän ja haluan viettää. Mutta muuten, ehkä ensi vuosi tuo siihenkin asiaan muutoksia. Ei liikaa suunnitelmia, mennään vaan virran mukana. Koitetaan nauttia jokaisesta hetkestä ja oppia joka päivä jotain uutta. Koitetaan kasvaa ihmisinä ja oppia hyväksymään nekin, jotka ajattelee eri tavalla kuin sinä. Loppujen lopuksi kuitenkin sä itse olet omasta tahdostasi niiden ihmisten kanssa, seuraat niiden juttuja ja imet niitä energioita, oli ne sitten positiivisia tai negatiivisia. 

Paljon törmään sekä somessa, että livenä myös siihen oman egon pönkittämiseen muiden varjolla. Joku sanoo että taas ollaan kipeinä, niin toinen jo sanoo että me ollaanki koko perhe oltu jo kaks viikkoa kipeenä. Yksi mainitsee, että kasvatin hienot kukat niin toinen jo mainostaa omaa puutarhaansa. Aina askeleen edellä muita. Ei näin! Ei sun tarvitse aina olla parempi kuin muut, ei sun tarvitse muistuttaa kuinka sulla on aina vähän rankempaa kuin muilla. Joskus voit vaan silittää olkapäätä ja sanoa, että ymmärrän. Tai että wau, hienosti tehty. Se antaa sulle ja sille toiselle paljon enemmän kuin uskotkaan.

Kaikki nämä ajatukset kertoo mulle itsellenikin, että pitkä tie on kuljettu. Paljon kiviä ja kantoja ylitetty ja alitettu, mutta eteenpäin on päästy. En todellakaan sano, että nyt mä olen valmis ja varmasti tulee päiviä kun unohdan kaiken tämän, mutta nyt on hyvä olla.



perjantai 4. joulukuuta 2015

Vanhemmuuden haasteet

Olen pidemmän aikaa jo miettinyt kirjoittavani tästä aiheesta, mutta ei ole tullut sopivaa hetkeä asialle. En tiedä onko vieläkään sopiva hetki, mutta ainakin yritän. Mä olen kolmekymppinen ihan tavallinen tallaaja. Olen vaimo, äiti ja äitipuoli. Tosin miellän ainoastaan tuon vaimon ja äidin roolit itselleni, äitipuoli ei sovi mun suuhun :) Yritän hoitaa kaikki roolini niin hyvin kun voin. Haluan mun läheisilleni vain parasta ja joskus jopa niin kovin, että unohdan oman itteni.. Olenhan mä kuitenkin myös mä.

Tiedän, että koko tämä meidän perheen tilanne on joillekin outo ja outoja asioita koitetaan usein "murskata". Koitetaan löytää niitä epäkohtia, vaikka itse uskon, että hyviin puoliin keskittymällä kaikilla olisi kivempaa. Me kaikki meidän perheen neljä vanhempaa tehdään ihan satalasissa kaikkemme, että nuo molemmat lapset on onnellisia ja tuntee että niitä rakastetaan eniten maailmassa. Meille tämä ei ole yhtään outo tilanne, meille tämä on se "normaali" vaikka se ei teille muille sitä ehkä olekaan.


Kuitenkin, kun koittaa hoitaa kaikki roolit niin hyvin kun voi, niin pitäisi pystyä seistä selkä suorana eikä antaa arvostelujen musertaa. Joskus niin kuitenkin käy. Ei onneks kuitenkaan sillon kun poika 5v toteaa, että mä olen maailmassa vaan siks että olisin sen palvelija. ;)

Sillon kun käy niin, että arvostelu kolahtaa, mä  menen lukkoon. Mietin, että onko asia tosiaan niin. Kuitenkin se, että mä tiedän tekeväni parhaani, palauttaa mut maan pinnalle. Sanon aina lapsillekin, että se riittää kun tekee parhaansa. Yhtälailla se koskee muakin. Ja kaikkia meitä vanhempia. Vanhemuus on todella haastava ja vastuullinen rooli. Mä ainakin mietin usein, että kunpa saisin kasvatettua noista kahdesta vahvoja aikuisia. Itsenäisiä, ystävällisiä ja muut huomioonottavia. Reiluja ja rohkeita. Joskus pelottaa, kuinka iso vastuu noista lapsista meillä on. Kunpa ne voisi aikuisina miettiä, että mulla oli hyvä lapsuus. Varmasti tulee se aika, kun mä olen ihan paska, mutta koitan senkin kestää ja tehdä silloinkin vaan parhaani.

Kun luen uutisia, saan välillä kylmiä väreitä. Alkaa pelottaa. Miten sitä voisi suojella noita pieniä ihmeitä, tarjota niille mahdollisimman hyvän tulevaisuuden? Ne ajatukset ahdistaa joskus ihan liikaa ja sillon onkin pakko vaan pysähtyä ja miettiä itseäni vanhempana. Haasteen mun vanhemmuuteen tekee tosiaan se, että mä olen äiti ja äitipuoli. Tai no, en tiedä onko se haaste vai mikä, mutta kuitenkin.. Ehkä joku tietää mistä puhun. Voiko olla omalle lapselle ja toisen lapselle joka tuntuu omalta, tasa-arvoinen? Voinko mä kasvataa ja kohdella noita tasa-arvoisesti ja reilusti? Näitä asioita multa joskus kysellään ja olenkin miettinyt niitä paljon. Mä olen sitä mieltä, että voin.

Siksi sanon noin, että uskon vahvasti siihen, että vaikka noi 9v tyttö ja 5v poika olisi molemmat mun omia biologisia lapsia niin niitä kohtelisin joka tapauksessa eritavalla. Mutta ei epätasa-arvoisesti. Eri tavalla siksi, että toinen on tyttö ja toinen on poika. Eri tavalla siksi, että toinen on 9v esiteini ja toinen on 5v lapsi. Eri tavalla siksi, että toinen asuu mun kanssa kokoajan, toinen joka toinen viikko. En ole koskaan kokenut, että toinen olisi vähempi arvoinen.

Mietitäänpä hetki..

Julkaisen toisesta ehkä enemmän kuvia kuin toisesta, koska toisen kanssa olen päivittäin ja toisen kanssa puolet vähemmän. Silti rakastan molempia ihan yhtä paljon.

Toisen kanssa olen ehkä matkustanut enemmän kun toisen kanssa. Mutta kun tällä toisella on myös toinen perhe, jonka kanssa se saa matkustaa.

Leikin ehkä toisen kanssa enemmän kun toisen kanssa, mutta sillon kun molemmat on kotona, ne ei kaipaa äitiä häiritsemään leikkeihin ja ne riidoista huolimatta tykkää leikkiä yhdessä.

Olen jossain asioissa tiukempi 9v:lle kuin 5v:lle. Kyllä, mutta siihen ei liity mitenkään se, että toinen on oma ja toinen on puoliksi oma. Siihen liittyy vaan se, että toinen on vanhempi ja toinen nuorempi.

Lellin (onko toi edes sana?!)  tota 5v:tä enemmän. Ehkä joo joskus, mutta en sillon ku molemmat on kotona. Ja sillon kun tyttö oli pieni, lellin sitä ihan samalla tavalla kuin nyt meidän pienempää. Ehkä jopa enemmän, koska se oli niin uutta ja jännää elää yhtäkkiä lapsen kanssa.

Olen aiemmin työskennellyt monta vuotta päiväkodissa. Nähnyt paljon paljon paljon erilaisia lapsia, erilaisilla taustoilla, erilaisilla vanhemmilla, erilaisilla arvoilla ja erilaisilla taidoilla. Olen oppinut niiden vuosien aikana todella paljon lapsista ja lasten kasvattamisesta. Olen saanut paljon hyvää palautetta vanhemmilta ja kokenut olevani tosi hyvä lasten kanssa. Osaan lukea lapsia ja tiedän aika hyvin mitä mikäkin ele ja ilme tarkoittaa. Tiedän millon lapsi tarvitsee unta ja millon ei. Tiedän millon lapsi kaipaa läheisyyttä ja millon omaa rauhaa. Tai no, en voi sanoa että tiedän, mutta aika hyvin osaan arvioida. Olen ehkä tuonut paljon päiväkodin arkea kotiinkin. Hyviä ja huonoja puolia. Hyviä koitan vaalia yhä edelleen, huonoista koitan päästä eroon..

Hyviksi asioiksi koen ainakin sen, että pääasiassa meillä syödään säännöllisesti. Kello 8, 11, 14 ,17 ja 19-20 lapset saavat ruokaa. Ne ei saa napostella milloin mitäkin, vaan ruoka-ajat on ruoka-ajat. Tottakai joustan yhä enemmän ja enemmän näistä, mutta kuitenkin pyrin että runko pysyy. Päiväunia meillä nukuttiin hyvin pitkään aina kello 12. Nyt ihan viimeisen puolen vuoden aikana poitsukin on alkanut jättämään päiväunet väliin, poikkeuksia lukuunottamatta. Lepohetki pidetään silti. Hetki, että rauhoitutaan ja annetaan aivoille ja keholle lepoa. Karkkipäivä on kerran viikossa. Limut ja mehut lasketaan karkkipäivän herkuiksi, ei arkipäivän juomiksi. Pleikkarilla tai Ipadilla tms pelataan myöskin kerran viikossa. Siitä olin aikaisemmin todella tarkka, ärsyttävän tarkka voisi jonkun nimeltämainitsemattoman isin ja parin lapsen mielipide olla, mutta nyt olen ehkä jo siitäkin vähän oppinut joustamaan. Joskus sunnuntainakin saa pelata ;) Haluan kuitenkin kannustaa omia lapsiani liikkumaan, leikkimään ja käyttämään mielikuvitusta. Pysymään lapsina niin kauan kuin mahdollista, vaikka yhteiskunta yrittääkin painostaa tässä asiassa. Jonkun mielestä nämä on ehkä tiukat rajat? Mun mielestä ei. Mun mielestä meillä asuu kaksi hyvinkin onnellista lasta kaikesta huolimatta. Molemmilla on ihan tässä vieressä neljä aikuista jotka rakastaa ja pitää huolta.

Niitä huonoja puolia mitä tarhasta olen kotiin tuonut? No esimerkiksi sen, että edelliset leikit siivotaan ennen kuin uusi leikki otetaan tilalle. Todella ärsyttävää lasten mielestä, mutta uskokaa tai älkää, siinäkin olen viime aikoina hellittänyt otetta aika paljon. Kuitenkin huomaan, että varsinki tuo tyttö tykkää siivota. Se on tajunnut sen, että pääsee helpommalla kun siivoaa aina vähän kerrallaan, eikä isoa kaaosta päivän päätteeksi. Kuitenkin, aina nukkumaan mennessä huone täytyy olla siistii. Todella vaativa äiti siis ;) Ja kyllä, joskus ne menee nukkumaan kun huono on sotkunen ja mä olen ihan fine sen kanssa. Joskus! No nukkumaan meno, niin.. Päiväkodissahan lapset saa levätä tai nukkua. Kuitenkin täytyy ainakin levätä. Yleensä ne jotka unta kaipaa, nukahtaa puolessa tunnissa ja ne jotka ei kaipaa unta, ei nukahda. Aikalailla samaa ohjenuoraa noudatan kotonakin. Illalla kun muksut menee nukkumaan, seurailen miten ne nukahtaa. Lähes aina puolessa tunnissa molemmat on unessa ja sitä olen pitänyt merkkinä siitä, että nukkumaanmenoaika on oikea. Aamulla kumpikin herää ilman että täytyy väkisin herättää. Sekin mun mielestä kertoo jotain. Toki itse käytän näissä ihan vaan maalaisjärkeä ja omaa kokemusta, voi olla että olen väärässäkin :)

Muiden lapsia hoitaessa näin paljon kaikenlaista. Näin yliväsyneitä lapsia joihin ei vanhemmat saanut kontaktia. Näin niitä jotka kaipasi rakkautta ja rajoja, sen vaan näkee lapsesta.  Mä en halua että kukaan ajattelee mun lapsista noin. Mä haluan, että kaikki te ja erityisesti molemmat noista lapsista tietää, että rakastan niitä ylikaiken. Mun perhe on mulle kaikki kaikessa. Menee kaiken edelle. En koe siitä häpeää tai huonoa omatuntoa. En suostu pyytelemään anteeksi mun tapaa toimia, koska voin kertoa; punnitsen omia tekojani ja toimintatapojani kyllä todella paljon ja mielestäni mä olen oikeasti hyvä äiti. Molemmille <3




keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Älä tee niinku mä teen, vaan tee niinku mä sanon?!

Pitkästä aikaa asiaa. Tai ei asiaa, mutta kirjottelenpa silti. Oon nyt pidemmän aikaa kuunnellut eri ihmisiltä sitä, että hitsi kun pitäis saada se kymmenen kiloa pois tai pitäis saada viisi kiloa pois jne.. Tiedätte varmaan tilanteen? No, minä siihen sitten, että ei se ole kuin siitä päätöksestä kiinni. Kun vaan nyt päätät, että hitto sentään mä tiputan ne 10 kiloa pois ja sit pysyt siinä päätöksessä. Abaut kaikki me tiedetään kyllä, että miten se tapahtuu, mutta toteutus vaan ontuu hiukan..

Noh, kun mä nyt olen siitä niin hyvä puhumaan ja kannustamaan muita, niin ehkä mäkin lähden tekee asialle jotain. Tavallaan voisin vain olla tyytyväinen itseeni ja tähän painoon, mutta tavallaan voisin myös haastaa nyt itseni ihan oikeesti ja tiputtaa 10kiloa. Okei, jos mä nyt siitä kerran jo alan vihjailemaan niin hoidetaan homma kotiin. Tiedän että en ole mikään överi läski enää, mutta en mä mikää ihannepainoinenkaan ole, joten lähdetään sitten tavoittelemaan sitä. 

-10kg kesään mennessä.

Miten se sitten tulee tapahtumaan mun kohdalla? 

No ensinnäkin nyt, kun teen siitä julkista niin senhän on pakko tapahtua. Ja se tapahtuu. Uskon, että aika pienillä korjauksilla tapahtuu jo paljon. Arkena syön jo nyt ihan oikein; hyvässä suhteessa rasvaa, protskua ja kasviksia. Hiilareita saan kasviksista ja marjoista ja hedelmistä, eli muusta en niitä juurikaan tarvitse. Syön neljä kertaa päivässä, se sopii mun päivärytmiin hyvin. Lisäksi mä rakastan puhdasta ruokaa josta tulee hyvä olo, ja vihaan höttöruokaa josta ei tuu hyvä olo. Eli ei tää homma ole kovin vaikeaa, kun vaan vähän alkaa panostaa itseensäkin. 

Missä ne korjaukset sitten tapahtuu? 

1) Viikonlopuissa.

Viikonloppujen syömiset mulla on ollut taas hetken aikaa ihan retuperällä, en syö säännöllisesti, napsin herkkuja, unohdan veden juonnin, leivon, en syö aamupalaa... Johan siinä on syitä. Syitä, jotka tiedostan mutta en ole halunnut myöntää. Mulla ei ole enää sellasta hullua makeanhimoa mitä oli tai muitakaan ruoka-aine himoja, mutta se on se tapa. Tyhmä tapa, mutta onneksi sekin on vaan asenteesta kiinni. Mä en voi edes kuvitella, että söisin levyn suklaata, karkista tulee tosi pian ällö olo, sipsit ja muut ei iske, mutta leipominen sitten senkin edestä. Juuri tossa puhuttiin kaverin kanssa, että nyt kun on fitskut niin on liian helppo syödä vähän sitä ja vähän tota kun vatsa ei enää reagoi niin vahvasti kuin ennen. Fitskut pitää huolta, että huonompikin ruoka pilkkoutuu niin ettei ole turvonnut olo kokoajan ja sen myötä onkin helpompi lipsua. Eli sille asialle stoppi nyt ;) 

2) Liikunnassa

Toinen ongelma on liikunta, en yksinkertaisesti uskaltanut liikkua juuri ollenkaan kun toi polvi oli niin rikki. Se on tekosyy. Tai alkuun ei tietenkään ollut, sillon kun se oli oikeesti tosi kipee niin hullukaan ei oisi voinut liikkua, mutta nyt siitä ajasta on jäänyt päälle se liikkumattomuus. Pelkään, että satutan sen uudestaan tai teen lisää hallaa jos lähen salille tai jumppaan. Koska oon vähän sellanen -keikki peliin- tyyppi. Eli täysillä tai ei ollenkaan ja siksi se on jäänyt siihen ei ollenkaan-moodiin. Ja mun mielestä se on tekosyy. Kyllä mä voin treenata rauhallisemminkin, mustahan se vaan on kiinni. Lenkillä oon käynyt jo muutaman kerran ilman kipuja, mutta rappusia alas mennessä vihloo ihan hemmetisti. Eli rappusia kun välttelen niin homma toimii. Ja kun vaan muistan sen, että ei tarvii vetää täysii. Muutenkaan ei ehkä tee yhtään huonoa keskittyä vähän kevyempään treeniin ja antaa kropalle uudenlaista ärsykettä. Ennen piti juosta, lataa salilla niin paljon painoja kuin mahdollista, tehdä ryhmäliikunnassa ne kaikkein raskaimmat liikkeet ja rääkkii itteni ihan piippuun. Jos nyt antaisikin itselle mahdollisuuden siihen kävelyyn, kehonhuoltoon ja hyvän pohjan rakentamiseen. En usko, että se on ihan huono lähtökohta. Talollekin rakennetaan ensin vankka perustus ja sen jälkeen aletaan kikkailemaan. Mä olen tehnyt vähän väärin päin ja ehkä toi polven hajoaminen oli muistutus siitä. 


No, nyt tästä tuli sitten taas kerta heitolla julkista. Ehkä tämä tän myötä tuleva paine on ihan hyvä mulle, mutta enemmänkin haluan näyttää esimerkkiä että kyllä se on mahdollista kun niin vaan päättää. 10kiloa ei ole paljon, jos miettii että mullakin on takana jo 30kiloa. Senki mä tein, joten kyllähän mä tämänkin teen. Mietin myös, että palkkaisin itselleni personal trainerin. Se on tosiaan ihan mietintä asteella, mutta jotenki olisi tosi kiva kokea ja nähdä se puoli tälläsessä projektissa. Itse osaan tsempata ja valmentaa, mutta olisi itse kiva olla asiakkaan roolissakin ja nähdä se puoli valmennussuhteesta. Katsellaan mitä tapahtuu :) 

Joka tapauksessa, tervetuloa mukaan matkalle kohti kevyempää kesää. Mä ainakin olen ihan liekeissä ja toivon että saan luotua uskoa myös teihin muihin samassa tilanteessa oleviin :) 

Ja hei te lähellä asuvat, lenkille lenkille lenkille!! Mä toki huutelen teidän perään, mutta huudelkaa tekin niin en koe olevani niin tungetteleva ja painostava kun joka ilta kinuun lenkkiseuraa ;) Yksin on ihan kiva välillä käydä puhdistamssa omia ajatuksia, mutta kyllä seura on tarpeen varsinkin pimeinä iltoina. Ei tarvitse sit juosta yksin hädissään vaan voi tosiaan kävellä ja keskittyä siihen pohjan rakentamiseen.





maanantai 19. lokakuuta 2015

Surullisia muistoja tältä päivältä?

Olen tässä viikonlopun aikana muutamaankin kertaan törmännyt epäilijöihin ja dissaajiin.. Tai kuullut näitä tarinoita. Onhan näitä tässä parin vuoden aikana ollut ihan kiitettävä määrä muutenkin, mutta nyt taas asia jotenkin noussut pinnalle. 

Tiedättekö, ne tyypit jotka nauraa selän takana ja välillä päin naamaakin, kun puhun tai mainitsen fitskut.. Ensinnäkin, en mäkään naura sulle kun sä kerrot et oot ihan hurahtanu Crossfittiin tai että Spiruliina on nyt se juttu, the thing. En mäkään naura, kun sä sanot että Paleo on ainoa oikea ruokavalio ... No, ymmärsit pointin. En voi käsittää sitä, mikä tarve ihmisillä on lytistää toista. Nouseeko sun ego sillä? Onko se sulta pois, että joku oikeesti voi selkeästi paremmin ja on energisempi kun keho saa ravintoaineita? Onko se sulta pois, että haluan antaa saman mahdollisuuden myös muille, mitä itse olen saanut ja hyväksi kokenut. Kyllä mä hyvää kampaajaakin suosittelen.

Tiedän että verkostomarkkinointi ja pyramidihuijaukset jne pelottaa sanana, mutta entä niinku jos mietitään ihan faktoja? Tiedätkö sä tarpeeksi asioista, että voit alkaa dissaamaan? Tiedätkö sä tästä mun duunista ja näistä tuotteista niin paljon, että voit oikeesti kertoa faktoja joita mä en tiedä? Vai luuletko sä vaan tietäväsi? 

Mä itseasiassa tänään aamulla mietin sängyssä maatessani että miksi.. Miksi mä himoitsen edelleen joka aamu sitä aamujuomaa ja miksi mä nousen sängystä illalla jos on resto jäänyt ottamatta? Noh, ensinnäkin siksi, että mä olen _ihan eri ihminen_ kuin pari vuotta sitten.. On aika koomistakin lukea facebookin noita "muistoja" jotka aina ilmestyy omalle seinälle.. Mun jokainen status on ollut tyyliin "väsyttää, Vi****uttaa, ei jaksa, ei kiinnosta, saanko nukkua, kaikki on huonosti, kaikki menee pepulleen, mahaan sattuu, närästää, tekee mieli suklaata ja karkkia, haluan pitsaa, tylsää, turhauttaa..." Jatkanko vielä listaa? Nyt mun päivät, ajatukset ja päivitykset koostuu jostain ihan muusta. Hyvästä olosta, hyvistä unista, energiasta ja kevyestä olosta. 

On silmät auennut ihan uudella tavalla siihen, mikä on hyvää oloa. Se ei ole se hetkellinen hyvänolon piikki mikä tulee suklaasta. Se ei ole se sohvalla makoilu ja karkin syönti.. Ei todellakaan. Hyvä olo on nykyään se keveys, rentous, puhtaus, elämänilo ja positiiviset sekä hyvinvoivat ihmiset mun ympärillä. Hyvä olo on se, kun aamulla herään miettien, että taas olen illalla nukahtanut ihan huomaamattani ja aamulla herään ilman, että ensimmäinen ajatus on "koska saan taas nukkua".. Se on sitä että päätä ei särke joka päivä ja maha ei ole kipeä kokoajan. Se on myös sitä, että herkuttelujen jälkee huomaan sen ahdistavan tukkoisen olon enkä halua jatkaa sitä. Se on sitä, että käyn kaupassa enkä edes muista mennä karkki ja suklaa hyllyjen luokse, kun ne ei vaan ole mielessä 24/7. Kiitos tästä kaikesta fitskuille!

Toi mun statuspäivitys juttu on aika hauskakin huomata. Kiitos facebook ja tämä sovellus juttu joka aina kertoo mitä tapahtui tänä päivänä menneinä vuosina. En ole ihan oikeasti edes tajunnut miten huonosti oon voinut ja miten negis olen ollut. Tänä päivänä katson kun mun seinä täyttyy just sellasista statuksista joita itse tein vielä joku vuosi sitten. Mietin, että miksi. Miksi sä et tee asialle mitään, jos kaikki on niin kurjaa? No, en mäkään tehnyt.. Tai  itseasiassa luulin tekeväni. Luulin, että se jumppatunti pari kertaa viikossa ja se että syön salaattia välillä on sitä mun -kyllä mä teen tälle asialle jotain-.. No, kuitenkin voin huonosti. Ajattelin, että se nyt vaan on mä. Mä olen sellanen. Ehkä sä ajattelet samoin? Ehkä sä ajattelet, että kaikki vaan kuuluu olla vähän plaah, kuuluu sairastella, nukkua huonosti, käydä töissä mistä et tykkää, pahaolo ja ahdistus kuuluu näihin ruuhkavuosiin. Niin kai mäkin luulin. 


En mä tiennyt mitään ravinnosta, ravintoaineista, liikunnasta tai hyvästä olosta. Ajattelin, että jos mun lautasella on tomaattia ja syön vaan puoli levyä suklaata niin se on jo aika hyvä saavutus. Tai että käyn kävelemässä lammen ympäri ja vähä hengästyn sekä jollakin jumppatunnilla vähän pomppimassa niin oon urheilija. Mä ihan oikeasti ajattelin niin. En tiedä olenko ehkä ainoa joka ajattelee noin mustavalkosesti, mutta ei kai sen niin väliäkään. 

Mun mielestä sillä on väliä, että tänä päivänä toi kaikki on historiaa ja mä voin hyvin! 

En tiedä onko se vaan se, että mun muutos on tapahtunut juurikin fitskujen myötä niin närästää joitakin vai oisko se ihan sama oisko se tapahtunut vaikka karppauksen, paleon, fastin proteiinipatukoiden tai vaikka kaalikeittokuurin myötä? Vai onko se se, että elätän itseni sillä että tarjoan myös muille mahdollisuuden kokeilla fitskuja ja voida paremmin? 

Jos mulla olisi oma vaatekauppa, niin menisitkö silti mun naapuriin ostamaan farkut ettet vaan auttaisi mua elättämään itseäni? Koska mähän hyötyisin siitä että ostat farkut just multa. Tai nauraisitko sä mulle, että tossa naapurissa on paljon parempia ja laadukkaampia ja vähemmän pellavaa sisältäviä vaatteita? Ja että en mä sulta osta kun sun myymissä vaatteissa on pellavaa enemmän ku noissa toisissa? Entä jos se pellava olis just se avainsana siihen, että mun vaatteet on laadukkaita, eettisiä ja ne kestää kovaakin kulutusta? Nämä on tosi kärjistettyjä esimerkkejä, mutta mä aina mietin asioita eri esimerkkien kautta. Kuulen välillä mun työkavereilta, että "joo toi kaveri sano että haluis kyllä kokeilla tuotteita, mutta ei halua tilata niitä koska mä hyödyn siitä" WTF?!?! Mistä lähtien se, että kaveria autetaan aina, on muuttunut siihen että en todellakaan tee niin jos mun kaveri siitä hyötyy?! EN YMMÄRRÄ! 

Tästä tuli vähän hyökkivä kirjoitus ehkä, mutta joskus täytyy vaan sylkeä pihalle nämä ajatukset :) 


torstai 15. lokakuuta 2015

Kun uni ei tulekaan

Kuten moni tietääkin, mulla oli ennen todella pahoja uniongelmia. Nuorempana olen nukkunut kyllä ihan hyvin, menin aina ajoissa nukkumaan ja päivät jaksoin ilman päiväunia. Joskus parin kympin jälkeen alkoi ongelmat. Muutama kurja tapahtuma laukaisi paniikki ja ahdistuneisuuskohtaukset, jojoilin niihin aikoihin painoni kanssa paljon, olin erilaisilla laihdutuskuureilla ja sitten taas mätin hampurilaista napaan kaksin käsin. Niistä ajoista jäi jälki.

Vuosia elin siten, että illalla en saanut unta, heräilin öisin, aamulla väsytti, päivällä väsytti. Mikään uni ja lepo ei riittänyt mulle. Nukuin päiväunia aina kun se oli mahdollista ja sitten vaikean raskauden sekä pojan koliikin myötä väsymys meni jo uupumuksen puolelle ja olin sen takia sairaslomalla. Ohjeena oli pysyä sängyssä ja vaan levätä.

Noi ajat on kaukana takana ja tuntuu hurjalta ajatella miten loppu olen ollut. On kausia, joista en edes muista mitään. Ajattelin aina öisin valvoessani, että maksaisin mitä vaan siitä että saisin nukuttua hyvin. Mikään ei vaan auttanut. Muistan kun tuijotin ulos ikkunasta miettien, miksi en voi vaan nukkua. Istuin pimeässä olohuoneen sohvalla ja odotin aamua. Kävelin unettomana ympäri kotia ja joskus lähdin lenkille. Pelkäsin iltoja ja välttelin nukkumaan menoa.

Syy miksi kirjoitan tästä nyt, on se, että taas mä valvon. Uni ei vaan tule. Makaan sängyssä, kuuntelen kun muu perhe nukkuu mutta itse en saa unta. Ne vanhat muistot palaa elävästi mieleen. Ainoa ero on se, että nyt mä en pelkää. Nyt en stressaa, vaan oikeastaan nautin. Tiedän, että ensi yönä uni taas tulee ja tiedän, että jaksan huomisen kyllä. Väsymys ei ole enää hallitseva tekijä mun arjessa. Viimeiset 1,5 vuotta mä olen elänyt ilman uniongelmia ja tiedän, että tämä on vaan poikkeus. Viimeiset 1,5 vuotta mä olen nukkunut niin hyvin, että aamuisin ihmettelen kuinka se on mahdollista. Kun illalla tulen sänkyyn, ei mene kuin hetki ja olen jo unessa. Aamulla herään kiitollisuuteen.

Uniongelmat on jotain niin kamalaa, etten toivo niitä kenellekään. Väsymys syö sua, sun perhettä ja kuluttaa sun voimia hiljaa nakertaen. Se on kuin hidas kuolema, tuskallista kidutusta. Väsyneenä eläminen on kuin olisi sumussa. Unohtelet asioita, itket herkästi, hermostut  pienimmästäkin ja voit huonosti koko ajan. Joskus kun menin lääkäriin valittamaan väsymystäni ja se totesi että nuku enemmän niin ei väsytä, purskahdin itkuun.

Ajattelin aina, että mun elämä vaan on sellaista. Mä vaan olen väsynyt ja se siitä. Olin jo tottunut siihen. Niin tottunut, että vielä edelleenkin ihmettelen miten hyvältä tuntuukin nukkua hyvin. Yhä edelleen poika herättelee öisin, mutta aamulla en edes muista sitä. Päivittäin olen kiitollinen siitä, että löysin itselleni avun hyvään uneen. Päivittäin mietin, kuinka ihanaa on kun saa nukkua hyvin. Rakastan omaa sänkyäni, rakastan nukkumista, rakastan nukkumaanmenoa ja heräämistä. (Kunhan saan herätä rauhassa omaan tahtiini ;))

Toivon, että kukaa teistä ei siellä valvo epätoivoisena. Toivon, että kaikki te unettomat löydätte itsellenne avun uneen, niin kuin minä löysin. Ei se aina ihmeitä vaadi. Minun ongelma oli loppujen lopuksi hyvin pieni, mutta kehon toiminnan kannalta suuri. Niin suuri, että se muutti koko minäni ja vaikutti koko elämääni. Nyt se on mennyttä ja toivon että jos tämä tarina kuulostaa sinun korvaan tutulta, niin usko pois, apua on kyllä tarjolla.

Nukkukaa hyvin <3

torstai 8. lokakuuta 2015

Mikä pelastaa sun päivän?

Onko teillä joskus sellanen olo, että .. Että et osaa selittää sitä? Joku outo olo vatsassa, mielessä tai päässä. Levottomuus, ahdistus tai.. No edelleen se olo, että ei sitä osaa selittää. Mulla on. Nyt. En sano että se olisi huono olo, en todellakaan. Se on taas yksi asia, jonka tunnistan. Ennen tämä olisi vain olo, nyt sillä on joku merkitys. En tiedä vielä mikä se merkitys on, mutta se selviää varmasti. Vähän niinkuin itkettää, en osaa pysyä paikallani ja tuntuu että jotain tapahtuu. Hyvää vai pahaa? En todellakaan tiedä mistä tämä olo kumpuaa, joku syy sille on. 

Näin pari yötä sitten pitkästä aikaa painajaista. Tai aamulla se jo melkeinpä oli. Se on jäänyt tosi vahvasti mieleen ja pyörittelen sitä asiaa paljon päässäni. Miksi mä näin sellaista unta? Kertooko se jostain, vai oliko se vaan sattumaa? En todellakaan ajattele, että se uni, tai painajainen, toteutuisi, mutta koen että sillä oli joku merkitys. Tosi hämärä olo. Vai onko se vaan joku tietty aika kuukaudesta kun tälläinen olo iskee? 

Edelleenkään, se ei ole paha olo. Se on vaan outo. Varsinkin, kun mulla menee hyvin. Mulla on hyvä olla ja olen onnellinen. Sitä suuremmin tämä olo tuntuu oudolta. Vähän kuin olisin vain itseni vieressä ja katsoisin elämääni. Tai vähän kuin odottaisin jotain jännittävää, vaikka nyt ei ole edes mitään jännittävää tiedossa. Tai on paljonkin, mutta ei sellaista jännittävää, että sitä tarttisi jännittää. 



Samaan aikaan on myös levollinen olo. Vai onko? Toisaalta niin paljon on tapahtumassa ja suunnitelmissa, että ehkä tiedostamattani mietin niitä ja reagoin kehollani? Kun olen tehnyt muutaman kerran CellResetin, tuntuu että tunnen kehoni ihan uudella tavalla. Tunnistan eri asioita ja tiedostan aika monelle ololle syyn. Olenko juonut liian vähän, syönyt huonosti, nukkunut liian lyhyet unet, stressannut vai pitäisikö vaan hetkeksi pysähtyä.. Ennen vain elin, menin ja tein ajattelematta sen kummemmin sitä, miltä musta tuntuu. Kaikki päivät vaan meni ja oli, enkä tunnistanut kehon viestejä. Se ehkä hämmentääkin nyt kun tunnistaa että oikeasti kehollakin on sanottavansa. 

Kuitenkin se, että tunnen itseni ihan eri tavalla, on helpottavaa. Ennen elin pelkässä puurossa tai sumussa päivästä toiseen. Nyt mukana on sattumia ja se jatkuva sumu on poissa. Kaikki on selkeämpää ja kirkkaampaa. Suosittelen ihan jokaista tutustumaan itseensä. Ihan niin kuin  tutustuessa uuteen ihmiseen, haluat tietää siitä kaiken ja selvittää mistä hän tykkää ja mistä hän on kotoisin. Tutustu samalla tavalla itseesi. Tunnetko sä itsesi  ja rakastatko itseäsi vai elätkö vain päivästä toiseen itsesi kanssa koska on pakko? 



Hain pojan päiväkodista tässä välissä. Se aito ilo mikä pursuaa tuosta pojasta kun se näkee mun lähestyvän päiväkotia on vaan jotain niin täydellistä. Ne mua kohti ojentuvat kädet, pienet jalat juoksemassa kompastellen mua vastaan ja se kiljahteleva holtiton nauru ja riemu on niin täydellistä. Päivä on pelastettu <3


lauantai 26. syyskuuta 2015

Ei enää oravanpyörää

En ole pitkään aikaa kirjoitellut tänne mitään. En tiedä johtuuko se siitä, että ei ole ollut kirjoitettavaa vai siitä, että on ollut melkoista tykitystä viime ajat :)

Syyskuun alussa oltiin tosiaan miehen ja osan Dream Team porukan kanssa Italiassa. Me alettiin viime kesänä porukalla tapailemaan ja inspiroitumaan yhdessä. Parantamaan omaa hyvinvointiamme ja sitten muidenkin hyvinvointia ja hups, siitä muodostui Drean Team ja nyt oltiinkin palkintomatkalla Italiassa kiitoksena hyvin tehdystä työstä. Ei hullumpaa. Muutama sai vielä uutisen, että pääsee lisäksi eräälle toisellekin palkintomatkalle. WOW.

Kenen teidän duuni tarjoaa tälläsiä palkintoja?

Italian reissun jälkeen Jari vielä lähti lomailemaan kavereidensa kanssa ja mä aloin tykittämään kohti tavoitteitani. Hyvää oloa niin monelle kuin vain kerkeän. On tulossa kaikkea kivaa, PM:n kansallinen kongressi, luentoa, kouluttautumista. Kaikkea on suunniteltu ja kehitelty ja sen myötä tosiaan blogi jäänyt aika hiljaiseksi.

Nyt tuli kuitenkin hetki, että ajattelin taas kirjoitella. Kaiken tämän hässäkän keskellä, on meinaan oma liikkuminen jäänyt ja syömisetkin ollut vähän niin ja näin. Senpä vuoksi aloitinkin oman kehoremonttini ja perustin iSmilen Kevyempi minä-ryhmän. Se on mulle ja muille ryhmässä olijoille vähän niin kuin päiväkirja. Mua ainakin helpottaa se, että kirjoittelen ylös päivän syömisiä ja liikkumisia, kannustaa mua itseäni ja ehkä muitakin parempiin valintoihin ja ennen kaikkea SÄÄNNÖLLISEEN ruokarytmiin. Se kun on tosi helppo unohtaa, mutta olisi tosi tärkeä muistaa. En ole dieetillä, en kitukuurilla, en kehokuurilla, enkä laihdutuskuurilla. Palautan vaan taas mieleeni niitä oikeita valintoja ja raivaan kalenterista tilaa liikunnalle. Olenkin ihan koukussa HOT tunteihin. Eli kuumassa salissa lämpölamppujen alla treenataan. Todella todella tehokasta ja kivaa.

Moni on nyt kyselly, että miten mä pääsin Italiaan? Oliko se oikeesti ilmaista? Miksi mulla on Fitline auto? Mikä se mun kauheesti kehuma "tiimi" on? Keitä ne mun työkaverit on kun mä kuitenkin olen yksityisyrittäjä? No, koitanpa vähän avata tätä..

Eli verkostomarkkinoinnistahan on kyse. Minä ja mun tiimikaverit ollaan kaikki PM-International Finland Oy:n itsenäisiä jälleenmyyjiä. Luulen, että aika moni tekee tätä juurikin niin kuin nimike sanoo. Itsenäisesti.. No, mepä ollaankin päätetty, että kaikki on kivempaa tiimissä ja tehdään tätä siis porukalla. Ryhmän voima on huikea, se tuki, kannustus ja motivaatio mitä saadaan toisiltamme on se joka ajaa meitä kokoajan eteenpäin. Yksin tää olisi tosi tylsää, porukalla ihan super kivaa! Meillä on huikea tiimi ja se kasvaa kokoajan. Me tehdään töitä yhdessä, järjestetään luentoja ja koulutuksia yhdessä ja motivoidutaan ja reissataan yhdessä. Joo, ollaan kyllä toistemme kilpailijoitakin, mutta mä en ainakaan koe asiaa niin. Mä koen tän kaiken meidän suurimpana vahvuutena. Meidän tiimissä on todella samanhenkistä, mutta eritaustaista porukkaa ja kaikilla sama tavoite. Tuoda hyvinvointia esiin vähän eri näkökannalta. Ollaan kaikki saatu hyviä kokemuksia fitskuista ja se näkyy ja kuuluu. Ihmiset kiinnostuu, mitä jengii me ollaan. Miksi me jaksetaan olla iloisia, reippaita, pirteitä? Miksi me hehkutaan ja voidaan hyvin?

Koska me annetaan meidän keholle ravintoaineita, me pidetään huolta itsestämme. Simple!

No sitten auto ja matkat.. Joo auto mulla tosiaan on, saan siitä autobonusta ja se on mun työväline. Reissaan sillä asiakkaalta toiselle ja koulutuksiin. Käytän sitä paljon ja ylpeänä käytänkin <3 Sekin on etu jonka saa, kun pääsee tietylle portaalle. Samoin eläke-etu ja noi matkat jne.. Mun ei tarvitse olla huolissani mun tulevasta eläkkeestä, kahdestakin syystä. En ala nyt avaamaan näitä niin paljon täällä, mutta sanon vain että tiimissä on kyllä tilaa ;) Haluatko säkin hyvinvointia itsellesi, hyvinvointia muille, taloudellista turvaa, palkintomatkoja, auton, parhaan tiimin, ilmaisia koulutuksia ja vapauden? Sitä mun elämä on tällä hetkellä. Mä olen onnellinen! En ole enää kiinni siinä oravanpyörässä, kukaan ei määrää ja käske mua tekemään sitä tai tätä, mä itse olen vastuussa itsestäni! Mä tulen myös toimeen taloudellisesti. Noin vuosi siitä kun mä aloitin niin uskalsin myöntää, että täähän todellakin kannattaa. Bonukset kasvaa joka kuukausi ja kaiken lisäksi mä opin itse ravinnosta, kehosta ja itsestäni joka kuukausi lisää.

Ei enää oravanpyörää.

Se kuulostaa ihanalta. Se kuulostaa vapauttavalta. Se kuulostaa mahdollisuudelta. Se kuulostaa onnelta. En tiedä mitään parempaa, kuin sen, että olen päässyt pois oravanpyörästä ja sen että voin mahdollistaa sen saman muillekin. Ei se kaikki toki ihan vain sormia napsauttamalla tapahdu ja töitä pitää tehdä sen eteen tietenkin. Mutta saat itse päättää kuinka paljon teet töitä. Mihin aikaan teet töitä. Minä päivänä teet töitä. Missä sä teet töitä. Kun sä lähdet tähän mukaan, sulle annetaan kultalusikalla paljon, mutta mitään sulta ei oteta. Ei ole mitään vaaraa, että homma kosahtaa ja olisit pian pulassa. Et sido itseäs mihinkään, saat koska vaan sanoa että ei sittenkään ja palata vaikka siihen oravanpyörään juoksemaan. Toisilla kestää kauemmin tajuta tää mahdollisuus, toiset tajuaa sen nopeasti. Kun mä ensimmäisen kerran tilasin tuotteet ja kuulin tästä mahdollisuudesta, mä olin myyty. Päätin, että tästä lähtee. Mä uskon tähän ja tämä on just eikä melkein mun juttu. Epäilyjä riitti ulkoapäin ja itsekin olen moneen kertaan epäillyt, mutta en ole luovuttanut. Olen uskonut itseeni ja siihen, että tämä tosiaankin toimii!

Täytyy uskaltaa hypätä pois siitä yhteiskunnan asettamasta normista. Täytyy uskaltaa tehdä erilaisia ratkaisuja. Täytyy uskaltaa heittäytyä ja täytyy uskoa tähän. Ja itseensä. Siinä se, mitään muuta ei tarvitse. Siinä tuleekin se tiimin vahvuus esiin, meillä on tiimi jossa on ihmisiä kaikilta eri aloilta kätilöistä ravintoterapeutteihin ja personal traineresta kampaajiin tai kosmetologeihin. Jollakin on päivätyö tässä rinnalla, joku tekee jotain sivuduunia tämän lisäksi ja jotkut tekee pelkästään tätä. Jokainen saa olla oma itsensä, jokainen saa tehdä tätä juuri omalla tyylillään. Jokainen panostaa tähän juuri niin paljon kuin haluaa ja takaan, että pomo ei tuu hengittää niskaan jos sä haluatkin pitää viikon loman tai vaikka kolmen kuukauden reppureissulle lähteä. Sit sä lähdet ja joko olet täysin lomalla tai otat työt mukaan. Tämä työhän toimii yli rajojen ihan missä vain. Joka puolella maailmaa ihmiset haluaa voida hyvin ja etänäkin pystyy tekemään todella paljon. Tämä on niin iso mahdollisuus, että en tajua miten joku ei tarttuisi tähän kiinni!

Mulle tämä kaikki on jo melkeinpä elämäntapaa. Suurin osa mun ystävistä on tässä jollakin tapaa mukana. Mun parhaat kaverit on mun samalla mun työkavereita. Mä lomailen mun tiimin kanssa ja istun iltaa niiden kanssa uusia juttuja kehittäen.

Mä uskalsin antaa mahdollisuuden. Mä uskalsin heittäytyä tuntemattomaan, enkä kadu hetkeäkään <3

Ja kaikenlisäksi, mäkin olen vasta ihan alussa. Paljon on vielä nähtävää, koettavaa ja saavutettavaa, mutta juuri se on se mikä tässä ajaa eteenpäin ja kannustaa. Ei mulla ole ennen ollut tälläistä palavaa halua menestyä, mä vaan tyydyin siihen mitä oli tarjolla. Tyydytkö säkin?


maanantai 3. elokuuta 2015

Jotain uutta, jotain vanhaa.

Ihana elokuu on täällä. Mä tykkään! Nyt kaikenlisäksi on luvattu kivoja ilmojakin niin mikäs siinä. Ainoa pieni miinus on se, että miehellä alkoi taas työt. Oli liian kivaa herätä aamulla sen vierestä ja tehdä koko päivä kaikkea hauskaa porukalla. Mutta niin tai näin, nyt alkoi arki. Huomenna alkaa pojalla päiväkoti ja mä saan taas syventyä töihin ilman keskeytyksiä. Vielä jonakin päivänä mä haluan, että Jarikin saa tehdä tehdä just sitä mitä haluaa ja just siellä missä haluaa. Siinä tavoiteteltavaa ;) 




Mä olen myös tosi iloinen siitä, että nyt alkaa kesäpöhön karkoitus. Säännöllinen liikunta ja puhdas ruoka. IHANAA! Mulla oli ajatus, että kuvaan vähän ruokia mitä syön ja laitan tänne blogiin ne.. Nyt vaan kävi niin, että mä ehdin syödä aamupalamössöni ennen ku otin kuvan. Tyhjä kulho siis jäi kuvattavaksi. No, ehkä seuraavasta ateriasta sit. Paljon paljon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja marjoja siis suunnitelmissa. Taivaallista :)

Moni varmaan aloittaa nyt kesän jälkeen puhtaalta pöydältä. Poistetaan kesäpöhöt ja aloitetaan säännölliset liikuntaharrastukset. Meilläkin alkaa isolla porukalla syyskuussa kehoremontti. Moni mun asiakas aloittaa siis kehokuurin. Ryhmässä on kiva toteuttaa tollasia juttuja, saa kannustusta, tukea ja tsemppausta. Kehokuuri on siitä ihana, että pienellä vaivalla saa isoja tuloksia. Toki se ruokavalion noudattaminen on hankalaa jos on tottunut syömään tosi epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti, mutta se on sen arvoista. Kuurilla ei käytetä mitään valmiiksi tehtyä tai marinoitua. Ei sokeria, suolaa eikä lisäaineita. Tarkoitus on siis puhdistua ja se todellakin toimii. Olo on aivan ihana ja keveä. Puhdas. Ja käteen jää ihan huikeet avaimet tulevaisuutta varten. Jos lähdet kuurille, lähde täysillä. Lähde sillä ajatuksella, että tästä tulee life style. Vaikka se on kuuri, se kannattaa ajatella elämäntapana. Kasviksia, vihanneksia, proteiinia, marjoja, hedelmiä.. Ei se kauheen epäterveellistä voi olla? 

Moni sanoo, että tollaset kitukuurit ja muut on tosi epäterveellisiä ja keho menee ihan sekasin. Olen todellakin samaa mieltä! Kitukuurit ei ole ketään varten. Itse olen sellasilla laihduttanut ja korjaan niistä jääneitä vauroita edelleen. Aineenvaihdunta menee ihan sekasin, keho alkaa imemään itseensä kaiken mahdollisen rasvan ja on ruoka-ainehimoja jatkuvasti. Kituutetaan ja sit ahmitaan..Kuulostaako tutulta? Sitä mun elämä oli monta vuotta. Kyllähän se paino tippui, mutta kaupanpäälle tuli sitten kaikkea muuta ei niin mukavaa. 

Kun aloittaa laihdutus- tai elämäntaparemppaa niin on ehdottoman tärkeää varmistaa, että keho saa kaikki tarvitsemansa ravintoaineet. Sillon tiukempikin kuuri on helpompi, kun keho saa ravintoaineita. Mä niin toivon, että olisin jo vuosia vuosia sitten tutustunu fitskuihin ja laihduttanut silleen, että ne olis ollut tukena. Uskon, että moni asia olisi toisin. Mutta niin tai näin, onneksi ne on nyt mun elämässä. 

Nyt kuitenkin mä aloitan sellasen kuuden viikon puhdistautumisen. En tee nyt kehokuuria, mutta mukailen sitä tosi vahvasti. Kuurin jälkeen onkin aina tarkoitus ensin optimoida pari kuukautta, eli opetella pitämään kiinni niistä terveellisistä tavoista jotka kuurilla opitaan ja sen jälkeen jatkaa life stylella. Eli tehdä siitä puhtaasta ja prosessoimattomasta ruuasta elämäntapa. Mä myönnän, että tämän viimeisen kuukauden aikana en ole elänyt ihan niin fiksusti kuin oisin voinut. Oon syönyt grillimakkaraa, suklaata ja muita herkkuja. Kasviksia ihan liian vähän. Kuitenkin olen siitä onnekkaassa asemassa, että tiedän miten palata ruotuun. Tiedän miten näistä pöhöistä pääsee eroon ja kaikenlisäksi haluan sitä tosi kovasti. Motivaatio on täys sata ja otankin mielelläni tähän matkalle mukaan muita jotka on samassa tilanteessa. Haluutsä mukaan? Let me know :) 




Ajattelin tehdä oman ryhmän facebookiin meille, jotka kaivataan pientä puhdistumista. Ei pelkkää laihdutus höpinää, vaan mennään enemmänkin sillä fiiliksellä mikä on. Kuunnellaan kehojamme ja tehdään asioita jotka tuo hyvän olon. Liikutaan, levätään ja syödään sopivassa suhteessa. Miltä kuulostaa? Jätetäänkö jopa vaa'at sängyn alle ja opetellaan oikeasti kuuntelemaan omaa oloa? Mulla itselläni on vaakaan vähän sellanen viha-rakkaussuhde ja nyt ajattelin tehdä kokonaan välirikon meidän vaa'an kanssa. Se on melkosen vapauttavaa ja uskon, että on paljon antoisampaa kuunnella itseään kuin vaakaa. 




No, mitäs sitten kun keho huutaa suklaata tai tuoretta sämpylää? Jos mun keho vaan huutaa että on saatava pullaa ja keksiä? Mä väitän, että mulla on siihenkin ratkaisu. Ravintoaineiden saanti. Lähes kaikki ruoka-ainehimot kertoo kehon epätasapainosta. Jos et saa ravintoaineita ravinnosta, niin keho huutaa niitä. Ja kun ravinnosta ei saa kaikkia kehon tarvitsemia ravintoaineita niin summa summarum.. Fitskut. Mulla ne ainakin muutti kaiken. Ei yhdessä yössä, eikä edes kahdessa..Mutta pikkuhiljaa kun keho alkoikin saamaan tarvittavat ravintoaineet niin ruoka-ainehimot katosi. Ei se ole mitään rakettitiedettä. Se on tosi helppoa ja yksinkertaista. Aamulla ja illalla juodaan fitskut, syödään monipuolisesti, puhtaasti ja vältetään kaikkea prosessoitua ja lisäaineillä täytettyä huttua. Ihan oikeesti, se on helppoa kun vaan päätät että nyt on mun aika panostaa hiukan itseeni. Nyt on mun aika antaa itselleni mahdollisuus voida hyvin. 

Vielä on yksi asia joka vaikuttaa meidän hyvinvointiin melkoisen isosti.. Arvaako joku? No vesi. Veden juonti on niin hemmetin tärkeää, ettei sitä oikein edes osaa käsittää. Mä nostan taas kädet ilmaan, myönnän että olen juonut viime aikoina ihan liian vähän ja mä huomaan sen itsestäni. Päätä on jomottanut useammin ja olo on tahmea. Tukkonen. Hidas. Iltaisin nukkumaan mennessä huomaan, että on ihan tolkuton jano. Hävettää melkeinpä, mutta ihminen minäkin vain olen. Vettä pitäisi juoda pitkin päivää. Tästä on todella paljon eri mielipiteitä että mikä on sopiva määrä ja on erilaisia laskukaavojakin sitä varten, mutta mä väitän että itseään kuuntelemalla senkin oppii, mikä on sulle sopiva määrä. Jos et ole koskaan juonut vettä kuin lasin sillon tällön niin toki voi hetki mennä että veden juontiin tottuu ja oppii huomaamaan sopivan määrän, mutta kyllä se kannattaa opetella. 2-3 litraa päivässä ja lisäksi urheilupäivinä tietenkin ekstraa. Siinä ihan hyvä tavoite. Perus elintoiminnot, lihakset, vastustuskyky.. Kaikki tarvitsee vettä. Väitän, että jos sä et juo vettä päivittäin niin jo pelkästään sen taidon opettelemalla, päivät saa aika erilaisen energian. Mä ainakin otan vesipullon taas kasvamaan käteeni :)


Mutta tosiaan, fressi alku kohti syksyä. Kuka lähtee mun kanssa kuuden viikon matkalle kohti hyvää oloa? Laita viestiä ;) kata@iSmile.fi



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Kesä ei ole ohi, mutta kieltämättä ajatukset jo karkaa syksyyn :)

Iik, mä en meinaa malttaa pysyä pöksyissäni.. Niin paljon kaikkea kivaa tulossa nyt että morjens. Odotan tosi innolla syksyä! Nyt ihan ekana kivoimpana juttuna tulee meidän Hyvinvointifoorumin Road Trip! Lähdetään isolla porukalla viikoksi kiertämään Suomea ja luennoimaan hyvinvoinnista. KUINKA SIISTII?!?!



Hyvinvointifoorumin asiantuntijat ovat siis liikkeellä ja tulevat seuraaviin kaupunkeihin elokuussa: 

HELSINKI 15.8, 
KOUVOLA 16.8, 
TURKU 18.8, 
TAMPERE 19.8,
VAASA 20.8, 
OULU 21.8, 
JYVÄSKYLÄ 22.8.

Asutko lähellä tai tiedätkö jonkun joka asuu ja olisi kiinnostunut? Nyt kannattaa tulla mukaan kuuntelemaan personal trainereita, ravintoterapeutteja ja hyvinvointivalmentajia ja tämän koko porukan vinkkejä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, painonhallintaan ja hyvään oloon. Tapahtumassa esillä ravitsemus, ravintolisät, liikunta ja lepo kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kannalta. Jeee!!


On hauskaa päästä kiertää Suomea, on hauskaa päästä jakamaan hyvää oloa muille ja on tosi tosi hauskaa kun tää on mun työtä kaiken hauskan lisäks :) Jos kiinnostaa osallistua luennolle, laita mulle viestiä niin laitetaan nimi listaan! kata@iSmile.fi

Toinen asia mistä oon ihan liekeissä on uus sali. Jep, meinaan vaihtaa salia ja odotan niiin innolla ton uuden paikan tunteja.. Siellä on hot studio josta tykkään tosi tosi paljon ja lisäksi siellä on paljon sellasia 20-30min kestäviä "tunteja" joita voi oman mielen mukaan sit yhdistellä peräkkäin tai vaikka salitreenin yhteyteen tms. Todellakin hauskaa! En malta odottaa elokuuta, onneks sinne on vaan pari päivää enää. 

Sit myös yksi asia (joo melko koominen) mistä oon fiiliksissä on se, että telkasta alkaa vihdoin tulee taas katsottavaa. Koko kesänä ei ole telkkaria avattu montaakaan kertaa ja nyt oon ihan fiiliksissä kun tulee syksy ja saa olla viltin alla sohvalla telkkaa katsomassa. Se on kivaa ja rentouttavaa katsella kaikkia -aivot narikkaan-ohjelmia :)

On tietty sit myös mökkiviikonloppuja, italian matkaa, tiimi-iltoja ja motivaatio juttuja. Nekin on niin parhautta, noi tiimi- ja motivaatio jutut. Ihan parasta kokoontua huikeen porukan kanssa yhteen fiilistelemään ja jakamaan kokemuksia. Buustaamaan toinen toisiamme kohti hyvää oloa ja kenties ihan uutta ammattia tai elämänsuuntaa jonkun kohdalla. Kaikenmoisia tarinoita mahtuu meidän Dream Teamiin <3

Näistä paksuista poskista aikoinaan koko mun muutos alkoi..
Nyt on myös aika taas putsata omaa ruokavaliota, unohtaa jätskit ja grillimakkarat. Kesän olen ottanut todellakin melkoisen löysin rantein ja nyt on kiva lähtee uudella draivilla kohti uusia tavotteita. Välillä täytyy itsekin pysähtyä, avata valokuvakansiot ja muistella mistä kaikki tämä muutos on lähtenyt ja mihin on tultu.. Heikoilla hetkillä tekee hyvää nähdä, että kyllä sitä muutosta on tapahtunut. 

Mutta paljon on suunnitelmia syksyksi siis ja se on niin kivaa! 

Ei enää niin paksut posket <3



Jos sulla on tarvetta motivaatiobuustille, hyvinvoinnille tai jos vaan haluat päästä meidän huikeeseen tiimiin tekemään ja kokemaan hyvää niin ota yhteyttä! Et menetä mitään, mutta voit saada paljon! Ainakin mä olen saanut niiiin paljon, että todella mielelläni annan muillekin mahdollisuuden siihen. Kaikki joita hyvinvointi kiinnostaa, on tervetulleita meidän tiimiin. 

Voikaa hyvin <3 




perjantai 10. heinäkuuta 2015

Hyvä Paha Verkostomarkkinointi.

Nyt sohasen ehkä murkkupesään, mutta jotenki tuntuu että täytyy saada kirjottaa tästä asiasta vähän..

Verkostomarkkinointi herättää tosi paljon mielipiteitä. Mullakin on ollut mielipiteeni siihen liittyen ja varmaan juurikin aika samankaltaiset fiilikset kun suurimmalla osalla on. No, asia vähän muuttui sillon kun tutustuin Fitskuihin ja totesin, että hemmetti, mä oikeesti voin paremmin kun käytän näitä. Mua ei sillon kiinnostanut oikeesti YHTÄÄN, että mitä ne sisältää. Enkä olisi varmaan ymmärtänyt puoliakaan, vaikka joku olisi sitä faktaa mulle avannut. Itse oon aikalailla sellanen fiilispohjalta menijä, niinkuin näidenkin suhteen. Mun olo parani, se  riitti mulle.

Mutta sitten, kun ihmiset alkoi kyselemään noista ja halusi itsekin kokeilla, niin mun oli pakko vähän siirtyä pois mukavuusalueeltani.. Eli tutustua näihin tuotteisiin tarkemmin. Ja nyt on tilanne että tiedän jo aika paljon, mutta opin joka päivä lisää. Mua on alkanut enemmän ja enemmän kiinnostaa nää tuotteet, koska tosissaan teen tätä työkseni. Tai oikeastaan tätäkin. Fitskut tuo mulle osan toimeentulostani ja aika paljon muutakin mukavaa sekä hyödyllistä. Kuolutuksia, matkoja, auton... En mä sitä häpeä kertoa tai  kiertele ja kaartele sen asian kanssa. Nää tuotteet tukee tosi hyvin sitä, mitä mä teen muutenkin työkseni joten näiden käyttäminen ja suosittelu sopii kuin nenä peppuun mun yrittäjyyden kanssa.

Olen ollut aikoinaan mukana toisessakin verkostomarkkinointijutussa. Sitä ei varmaan moni teistä tiedä? Jep, ette tiedä sitä siksi, koska en voinut seistä niiden tuotteiden takana joten en lähtenyt niitä suosittelemaan. Itse en huomannut niitä käyttäessäni mitään kummallista,  eikä kukaan kysynyt että "mitä sulle on tapahtunut"- niin kuin nyt ihmiset kyselee. Mä en saanut itse niistä mitään oikeastaan mitää, enkä kokenut että ne muutti mun elämää juurikaan. Ihan ok tuotteet varmaan, mutta ei mun juttu. Siksipä se juttu kuivuikin kasaan..

Tästä tullaan siihen, että jos en seiso asian takana, en suosittele sitä. En mä suosittele kenellekään kampaajaa, johon en ole tyytyväinen- Enkä suosittele ostamaan sitä ja sitä hikinauhaa, jos en siitä tykkää. Ihan sama saisinko siitä rahaa vaiko en, mutta en mä kuraa lähtisi kenellekään suosittelemaan. Hyviä juttuja suosittelen, ja onhan se kiva jos siitä saa provisiota. Oikeastaan mun mielestä kaikeessa voitaisiin toimia siihen tyyliin. Jos sä käyt hyvällä kampaajalla ja oot tosi tyytyväinen, kerrot siitä eteenpäin niin sehän on mainosta kampaajalle. Sä siis toimit vähän niinkuin sen kampaajan edustajana. Nykypäivänä asia menee enemmänkin silleen, että jos et oo tyytyväinen johonkin niin koko Suomi saa siitä kyllä kuulla. Mitä jos kaikki jakaisikin vaan niitä hyviä kokemuksia enemmän ja enemmän. No joo, vähä aiheen ulkopuolelta toi. Pointtina kuitenkin, että ei kukaan halua kuraa suositella, saa siitä rahaa tai ei. Tai ainakin toivon niin ja uskon että ei kukaan uskottavasti voi kuraa suositella eteenpäin.

No, alkuun mä sitten toki hehkutin läheisilleni tuotteista ja halusin antaa kaikille sen mahdollisuuden mitä mä sain. Mä ekaa kertaa elämässäni nukuin hyvin. Illasta aamuun. Heräämättä. Nukahdin heti kun menin sänkyyn. En pyörinyt unettomana lakanoiden välissä tuskissani miettien maailman menoa. Sain vatsan toimimaan. Turvotuksen pois. Ja ekaa kertaa elämässäni pidin poissa ne menetetyt kilot. Tein joo ennen fitskuja kovan työn laihduttaessani ne 30 kiloa pois. Mutta isoin työ on pysyä niissä saavutetuissa kiloissa. Pitää ne saavutetut tulokset. Toki oli elämäntavatkin muuttunut aika lailla ja en väitä että ilman Fitskuja ne kilot olis mulla nyt taas kerättynä. Siltikin uskon, että kun saa kaikki tarvitsemat ravintoaineet niin keho ei huuda enää sokeria tai muuta shittiä aamusta iltaan. Kun on ravintoaineet tasapainossa ja suolisto kunnossa, niin ihan hemmetin varmasti sillä on tekemistä sun kokonaisvaltaisen hyvänolon ja tasapainon kanssa. Nää mulle tapahtuneet jutut on todella merkityksellisiä mulle, mietin melkein päivittäin missä olisin nyt ja miten väsynyt olisin nyt, jos mulla ei olisi näitä tuotteita ruokavalion tukena.

Mä uskon ihan vilpittömästi, että käyttäisin Fitskuja edelleen, vaikka en saisi kuukausittaisia provisioita näiden suosittelusta. Uskon myös vilpittömästi, että suosittelisin niitä silti eteenpäin. Ihan samoin kuin suosittelen vaikkapa sitä hyvää hikinauhaa. En ehkä näin "näkyvästi" kuin nyt teen, koska sillon mun aikaani veisi enemmän se, että hankin jotakin muuta kautta leipää pöytään. Mun aika menisi nyt luultavasti siihen, että markkinoisin enemmän firmaani, tekisin paljon työtä että saisin PT asiakkaita ja valmentaisin niitä. Kuitenkin uskon, että ihan samalla tavalla kertoisin niille näistä tuotteista ja kehottaisin kokeilemaan. En usko että olisin kauheasti ottanut Fitskuihin liityen faktoista selvää, koska mulla ei olisi aikaa siihen. Eli asiakas saisi vaan luottaa mun sanaan, että mulla nää toimii. Tai olla luottamatta. Ihan niinkuin nytkin.

Mutta yksi olennainen ero siinä tilanteessa olisi, verrattuna tähän tilanteeseen. Mulla ei luultavasti olisi tietotaitoa kertoa tuotteista sen enempää. Mulla ei olisi tietotaitoa kertoa, miksi sun vatsa saattaakin mennä hiukan ummelle alkuun. (koska saat paljon hyviä kuituja suolistoon ja luultavasti juot liian vähän vettä) Tai miksi sulle tulee muutama näppy naamaan. (koska kuonat poistuu).. Ja kun asiakas saisi tollaisia kokemuksia, se luultavasti lopettaisi tuotteet. Tässä tullaan verkostomarkkinoinnin etuihin.. Kun sä ostat jonkun verkostomarkkinoijan kautta tuotteen. Sä saat ihan varmasti hyvän perehdytyksen tuotteeseen, tai ainakin meidän tiimin kautta ostaessa. Sulla on aina joku jolta kysyä, mistä tämä ja tämä johtuu. Sä saat kaikkiin sun kysymyksiin tai pohdintoihin vastauksen. Sulle selvitetään tarvittaessa asiat mitkä sua tuotteeseen liittyen kiinnostaa. Jos sä ostat kaupasta tai apteekista jonkun tuotteen, niin onko sulla samat edut? Tietääkö se kaupan täti oikeesti siitä sun ostamasta tuotteesta kaiken, tai onko sillä paikkaa mistä kysyä...? Onko sillä aikaa/mahdollisuutta/kiinnostusta vastata ja ottaa selvää jostain yhdestä tuotteesta kaikki mahdollinen? Onko sun kysymykset sille tärkeitä? Kiinnostaako sitä oikeasti selvittää, miksi tässä ja tässä tuotteessa mainitaa ensimmäisen hedelmäsokeri? Tai miksi tähän tuotteeseen on lisätty tuo ja tämä aine? Mikä on ton ja ton ainesosan tarkoitus?

Voin kertoa, että mulla ainakin on. Mulla on aikaa ja halua selvittää sulle kaikki Fitskuihin liittyvä.

Verkostomarkkinointi sanana yhdistetään tosi usein pyramidihuijaukseen. Mäkin yhdistin. Ja mun mies. Ja hyvin moni muukin. Mutta kun sä otat ne laput silmiltä, avaat sun mielen ja otat avoimena vastaan jotain uutta tietoa mitä sulla ei ehkä ole, niin saatat yllättyä. Me kuvitellaan aina, että tiedetään kaikesta kaikki. Me ollaan luotu asioille oma mielikuva ja sitä on tosi vaikea alkaa muuttamaan. Mutta joskus se kannattaa, kannattaa avata se mieli ja ottaa uusia asioita vastaan avoimesti. Niin mäkin tein, tulin ulos kuplastani ja heitin ne omat mielikuvat pyramidihuijauksesta roskiin. Tosiasiassa en oikeesti osannu edes ihan selittää miksi mä olin niin ennakkoluuloinen verkostomarkkinointia kohtaan ja mitä mä ajattelin kun kuulin pyramidihuijaus sanan. En oikeasti osannut ehkä edes selittää, mikä mun mielestä oli pyramidihuijaus. Mulla oli vaan mielikuva, että pyramidihuijaus ja verkostomarkkinointi on kuraa.

En tiedä, oliko tässä nyt mitään uutta tai mitään fiksua punaista lankaa. Mutta sainpahan taas kirjoitettua jotain ja vähän selvitettyä teille, miksi mä olen tässä ja teen tätä. Koska mä haluan antaa kaikille mahdollisuuden voida hyvin. Ja näillä tuotteilla, tällä ammattitaidolla mitä meidän tiimillä on  ja toki näistä saaduilla provisioilla se on mulle mahdollista.

<3 Kata


PS. Missään muussa työssä mä en ole saanut näin paljon hyvää palautetta, kannustusta ja motivointia kun tässä työssä. Nyt tuntuu, että mua oikeasti arvostetaan ja ei tartte miettiä mitä se pomo tai esimies sanoo mistäkin. 

torstai 2. heinäkuuta 2015

Autolla ajetaan varo-varovasti..

Hei pitkästä aikaa. On ollut nyt pari kuukautta aikamoista menoa ja tänne kirjoittelu jäänyt ihan unholaan. Nyt kuitenkin ajattelin kirjoitella, koska uskon että siellä on muutamia joita kiinnostaa se, miten mulla nyt menee uuden yrityksen kanssa ym..

No, hyvin menee. Tosi hyvin :) On ihanaa olla vapaa ja vastuussa vaan itse itsestäni. Tai no toki perheestä joo, mutta näin niinkuin työjuttuihin liittyen. Jokainen aamu on täydellinen, kun herään ja totean että tänäänkään kukaan ei määrää minua töihin siihen ja siihen aikaan. Aloitan ihan vapaaehtoisesti työt aamulla 8-9 aikaa ja lopettelen.. No, 22-23 aikaan..

Eilen pankista soitettiin mulle ja kyseltiin, että miten menee. Mun oma pankkineuvoja siellä oli huolissaan, kun alkuun ne vähän mokaili ja kyselikin nyt, että onko kaikki hyvin. Kaikki hyvin :) Se myös kyseli, että meinaanko pitää ollenkaan lomaa nyt kesällä. Mietin hetken ja totesin, että musta tuntuu että olen kokoajan lomalla. Tällä hetkellä tää työ ja kaikki on niin kivaa, että ei ne tunnu työltä. Harrastus ennemminkin. Mä olen todella onnekas.

Mitä mä sitten teen?
No, palvelen asiakkaita. Pidän huolta asiakkaiden hyvinvoinnista. Vastailen sähköposteihin ja viesteihin. Soittelen asiakkaille, tapaan niitä ja pidän hyvinvointiluentoja. Käyn itse koulutuksissa ja akatemioissa. Kyllä mulla on siis ihan kädet täynnä tekemistä ja välillä iskee pieni huono omatunto kun joudun sanomaan lapsille, että mä teen nyt töitä. Mutta toisaalta, niillä on molemmilla pitkä kesäloma, ne saa olla kotona ja mä olen kokoajan läsnä kuitenkin. Yritän vaan itselleni antaa anteeksi sen, että välillä joudun sanoo niille että odottakaa hetki. Istun paljon tietokoneella, mutta vastapainoksi sitten touhuan muutakin. Pyrin siihen, että en istu tuntia pidempään paikallani vaan teen ruokaa, pesen pyykkiä, touhuan lasten ja koirien kanssa, siivoan tai vaan istun ulkona ilman sähkölaitteita.

Sillon kun elin siinä oravanpyörässä, missä valtaosa meistä elää, mulla oli kokoajan jotenkin sellanen..tukkonen olo. Olo, että ei elämä voi olla tälläistä. En vaan mitenkään sopinut siihen muottiin ja mietin päivittäin, että on pakko olla muukin vaihtoehto selvitä elämästä hengissä. Nyt musta tuntuu, että olen todellakin löytänyt sen vaihtoehdon. Saan tehdä omaan tahtiin töitä, saan toimeentulon ja mulla on vapaus. Ei tarvitse kysyä lupaa jos haluan lähteä kesken päivän kauppaan eikä tarvitse miettiä kuka mun työt tekee kun lähden mökille tai reissuun pariksi päiväksi. Mun työt kulkee mun mukana, mutta ne ei kuormita mua. Toki jossakin vaiheessa kun homma vaan kasvaa, niin se voi alkaa kuormittaa ja sen takia haenkin itselleni tiimiläisiä. Ihmisiä, jotka haluaa tehdä samaa kuin minä. Haluaa saman vapauden ja samalla auttaa muita voimaan paremmin. Jotkut asiakkaat saa ihan uuden elämän, kun niiden ravintoasioita vähän tuunataan uuteen uskoon. Mikä voisi olla palkitsevampaa? Tuut sä mun tiimiin? Ei oo väliä missä asut tai mitä teet tällä hetkellä työkses, jos hyvinvointi kiinnostaa niin ovet on avoinna kenelle vain <3

Yksi aika iso asia, mikä on myös muuttunut, on mun auto. Mulla oli ennen sellanen -98 vuoden Pösö. Se oli ihan hyvässä kunnossa, mutta ei ihan istunut mun käteen. Ei huvittanu lähtee minnekään ja sumplin menoja silleen, että saan meidän paremman auton. Enää en tee niin. Mulla on oma ihan pakasta vedetty uusi auto <3 Jep, ihan vaan mulle. Sillä pääsen kulkemaan näppärästi joka paikaan, eikä tartte miettii et huvittaako lähtee. Kyllä huvittaa! Kaiken lisäksi se on automaatti, mitä mitä?! Automaatti <3 <3 Ihan parhautta. Tai no, parhautta on ehkä se, että mä ajelen sillä ilmatteeksi.. Maksan toki bensat ja vakuutukset, mutta itse autosta mun ei tartte maksaa mitään. Kelpaa! Se on siis "pieni" palkinto siitä, että teen töitä. Me like :) Haluutko säkin? Tuu mun tiimiin, niin hoidetaan se ;)



Summasummarum, kaikki on hyvin. Just kirjoitin yhdelle ystävälle, että mä uskon päivä päivältä enemmän siihen, että kaikella on tarkoitus. Asiat on helpompi kohdata sillä ajatuksella, että kaikelle on joku syy. Uskokaa tekin <3




Nyt mä siirrän mun officen ehkä tohon naapuriin, kun sielläkin on yks joka vapaapäiväilee <3

http://www.ismile.fi/

https://www.facebook.com/ismiletmi





keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Oletko sinä PERSOONA?!

Oletko sinä etsimäni henkilö? 
Kiinnostaako sinua kokonaisvaltainen hyvinvointi sekä ravinnon merkitys hyvälle ololle?

Etsin tiimiini avoimia, sosiaalisia ja massasta erottuvia persoonia. Onko sinulla luontainen halu puhua, auttaa ja olla esillä? Haluatko olla edelläkävijä ja saada ihmiset ymmärtämään sisäisen hyvinvoinnin merkitys? 
Rakastatko olla yleisön edessä ja sytyt kun puhutaan ravinnosta ja hyvinvoinnista? 
Mikä on sinun ässä hihassa? 

Laita minulle vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen kata@iSmile.fi, jossa kerrot itsestäsi ja vahvuuksistasi. Otan yhteyttä kaikkiin mielenkiinnon herättäviin persooniin, niin sovitaan tapaaminen. 

Voisiko tämä olla etsimäsi uusi suunta elämällesi?

tiistai 12. toukokuuta 2015

Every single day you make a choise.

Jokainen teistä varmaan tietää sen jonkun, jota katsoo välillä jopa ärsyyntyen. Se joku joka on aina hyvällä tuulella, hymyilee ja silmistä näkee että sillä ihmisellä on hyvä olla? Se on niin ärsyttävän positiivinen, että se melkein kiukuttaa sua, vaikka todellisuudessa haluaisit vain itsekin olla samanlainen? Itselleni tulee muutama sellainen ihminen mieleen..

Miksi minulle tulee sellasia ihmisiä vain muutama mieleen, mutta niitä naama väärinpäin olevia tulee enemmänkin mieleen? Onko yhteiskunta ajanut meidät tilanteeseen, jossa negatiivisuus ja masennus on yleisempää kuin onnelisuus ja hyvä olo?




Itse olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, mitä meidän omat ajatukset viestittää ja miten vahva alitajunnan voima meillä on. Olen alkanut uskomaan enemmän ja enemmän siihen, että omalla asenteella on hurjan iso merkitys hyvinvointiimme. Itse olemme vastuussa omasta hyvästä olosta ja samoin siitä, mitä viljelemme ympärillemme. Positiivisuus vetää puoleensa positiivisuutta ja negatiivisuus negatiivisuutta? Right! Ja ei, en väitä että olen aina positiivinen ja että tuon asian sisäistäminen on muuttanut minut ja minun elämän täysin. Mutta väitän kyllä, että asiat on alkanut tuntumaan kivemmilta ja helpommilta. Huomaan myös hakeutuvani enemmän ja enemmän seuraan, jossa positiivisuus pursuaa. Vaikka itselläni olisi huono päivä, hyvä seura voi muuttaa kaiken. 

Haluan myös itse olla esimerkki. Haluan näyttää, että ihminen ja oma asenne voi muuttua. 

Jos menen nukkumaan miettien kaikki mahdolliset maailman epäkohdat ja ongelmat, ei varmasti ole hyvä olo. Ja ne negatiiviset ja kurjat asiat tulee helposti uniinkin. Kun taas nukahdan miettien hyviä asioita ja koitat nähdä asioiden toisenkin puolen, unet on varmasti levollisemmat. 

Kun taas herään ja ensimmäisenä mietin kuinka kurja ilma on, varmasti se negatiivinen ajattelu siirtyy ketjuna asiasta toiseen ja kaikki tuntuu vaikeammalta. Jos taas ensimmäisenä mietin hymyillen, että olipa viime kesäinen mökkireissu kiva, hymy jää kasvoille. Ei tietenkään asiat ole ihan näin yksiselitteisiä, mutta silti uskon että se ilme millä katsomme peiliin, määrittelee myös sen hetkisen olotilan. Ja tätä ajatusta koitan ylläpitää mielessäni joka päivä.

Positiivisella ajatellulla pääsee paljon pidemmälle. Ajatukset tuntuu paljon avoimemmilta ja olo on kevyempi. Asiat joille et vain voi mitään, on syytä antaa olla. Tehty mikä tehty. Hyväksy se ja mene eteenpäin. Ehkä teet ensi kerralla toisin. 

Myönteisen elämänasenteen vaikutuksista terveyteen on tutkittu paljon ja sen toimivuudesta on saatu myös näyttöä. Optimistisuuden on huomattu vaikuttavan ihmiseen kokonaisvaltaisesti. Kivunsietokyky on suurempi ja vastoinkäymiset ei tunnu niin suurilta. Miksi en yrittäisi tavoitella sellaista oloa ainaisen marisemisen sijaan?


Entäs kun mun luonne on vaan sellanen? Kaikki v#¤%¤aa ja positiivisuus on täysin luonteesta kiinni? Niin mä olen luullut ja ajatellut. Katsonut ihaillen niitä, jotka on aina iloisia ja joiden ympärillä paistaa aina aurinko.. Uskonut, että se vaan on mun luonne, olla masentunut ja hiljainen ja vetäytyvä. EI OLE! Oman asenteen voi muuttaa. Se muutos ei tosin tapahdu pakottamalla, mutta pakottaminen on hyvä alku. Muutos ei tapahdu päivässä, mutta ensimmäinen päivä on hyvä alku. 

Kuitenkin uskon myös, että muullakin on merkitystä kuin sillä että pakotat itsesi ajattelemaan positiivisesti. Nimittäin hyvä olo itsesi kanssa. Jos et voi hyvin, et voi olla positiivinen. Hyvinvointimme lähtee hyvin pitkälti sisältä päin. Ennen (kun itse olin lihava) ajattelin aina, että kun on laiha niin on myös onnellinen ja positiivinen. Niin väärin.. Ulkokuori ei kerro todellakaan kaikkea. Pystymme peittämään sisäämme paljon surua ja murhetta ja samalla esittää ulospäin, että voimme hyvin. 

Onko sellainen sitten positiivinen ihminen? Jolla on ulkokuori ihan muuta, kuin mitä sisältä löytyy? Minun mielestäni ei.. Uskon todella vahvasti, että vasta kun sisältä päin on hyvä olla, voi hyvin myös ulkoisesti. Jos päivä koostuu vatsakivusta, päänsärystä, iho-ongelmista jne niin vaikea siinä on positiivinen olla. 

Entäs jos annat itsellesi mahdollisuuden voida hyvin? Entä jos hoitaisit itseäsi sisäisesti ja pyrkisit näkemään asioiden toisenkin puolen? Mitä voisit menettää sillä, että hymyilet itsellesi peiliin ja päätät, että se vesisade ei pilaa sun fiilistä tänään? Tai jos otatkin vain tavoitteeksi saada tänään edes yksi ihminen hymyilemään sinun ansiostasi? Ei sillä varmaan kauheita vahinkoja voi saada aikaiseksi :)