maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulupöhöavautuminenko?

Hei kaverit, nyt on aika karistaa noi joulupöhöt ja suunnata takas salille.. Aika remapata taas niitä elämäntapoja ja sulattaa äkkiä ne kertyneet kilot. HAH, ei vaan.. Tää ei tule olemaan mikään "nyt alkaa taas laihdutus, tsemppaus ja kuri"-avautuminen..

Vaan tuli olo, että nyt on mun aika aloittaa kaikki ihan puhtaalta pöydältä. Tämä tulee koskemaan aika montaakin osa-aluetta mun elämässä. Oman elämäni inventaario tms siis on ilmeisesti käynnissä. Haluan saada täydellisen (tai mahdollisimman täydellisen) balanssin mun elämään. Olen huomannut, että varsinkin nyt loppu vuosi on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa. Luultavasti joku muukin on sen huomannut..

On hyviä päiviä, huonoja päiviä, tosi huonoja päiviä. Ihan liikaa niitä huonoja päiviä. Tiedostan todella hyvin, että kaikki nämä juontaa juurensa tähän epävarmuuteen ja jatkuvaan haahuiluun. Ei ole ollut mitään punaista lankaa mitä seurata. Ei mitään säännölllistä, turvallista ja tuttua. Jokainen päivä on alkanut sillä, että murehdin omaa työttömyyttäni. Ei sillä tavalla voi alkaa päivä hyvin. Jo sängyssä heti kun herään, mietin että normaali ihminen lähtisi nyt töihin. Mä käännän kylkeä ja yritän nukahtaa uudestaan ja unohtaa oman tilanteeni. Kuitenkin sängystäkin pitää nousta, koska enää en osaa nukkua myöhään. Unen tarve tulee kyllä täytettyä yöllä ja aamun sängyssä makoilu on vaan pakollista täytettä päiviini ja todellisuuden pakoilua.

Mulla on ollut tosi kivoja juttuja tässä pitkin syksyä meneillään ja ne onkin pitänyt mut edes jotenkuten järjissäni. Fitlinet ja kaikki se mitä ne on tuonut mun elämään, osa-aika työ joka hipoo edes silleen viiltävän läheltä sitä mitä mä oikeastikin haluaisin tehdä ja lisäksi yksi asuntojuttu josta olen pitänyt huolta silloin tällöin. Ilman näitä mulla ei olisi mitään. Noi on tuonut edes vähän täytettä päiviin ja pitänyt mua kiinni arjessa edes jollakin tasolla. Kuitenkin tänäänkin huomasin siinä sängyssä makoillessa, että saman tien kun mies lähtee töihin niin mun otsalle hiipii se iso L.

Nyt päätinkin, että pyyhin sen pois mun otsalta. Mä olen kuitenkin päässyt monessa asiassa eteenpäin ja tämä työtön aikakausi mun elämässä on ehkä ihan tarkoitettua. On kiva kun toinen lapsi on saanut viettää aikaa kotona niiden 9 tunnin hoitopäivien sijasta. On ehkä ollut ihan kohdallaan, että olen ollut päivisin kotona kun tytön koulutie on alkanut. Monet voi vaan haaveilla siitä, että saisi olla kotona. Mä voin vaan haaveilla siitä, että saisi käydä töissä. Mutta tosiasiassa mun on pakko uskaltaa myöntää että on tästä ollut hyötyäkin.

Tästä päivästä eteenpäin mä siivoan elämääni. Alan keskittymään hyvinvointiin, hyvään oloon ja positiivisuuteen. Alan uskoa ja luottaa siihen, että mulla on edessä vielä joku juttu joka pyyhkii kaiken tämän alleen. Jotain kivaa ja uutta on mua odottamassa. En tiedä vielä mitä se on, mutta jos vaan ryven tässä työttömyyden surussa, ne jutut menee helposti ohi. Avaan silmät ja keskityn parhaani mukaan niihin positiivisiin asioihin.

Hyvä esimerkki mun turhautumisesta oli tänään kun pojan kanssa oltiin lähdössä ulos. Mun mieli huusi että ollaan sisällä, sun pitää etsiä töitä ja ulkona on kylmä ja vaikka mitä. Mua ärsytti. Ei löytynyt hyviä hanskoja pojalle ja sen härväys kiukutti mua. Kun mentiin ulos, edelleen mä olin kiukkuisella tuulella. Sitten tajusin, että tämä ei ole todellakaan sen vika. Mun  olo ei parane sillä että vellon siinä itsesäälissä, eikä varmaan pojallakaan ole kivaa. Mä katsoin pojan riemua ja iloa joka loisti sen kasvoilla. Imin sitä itseeni, päätin että nyt mä hymyilen. Mä heittäydyn ja nautin vaan siitä hetkestä. Laskettiin pulkalla yhdessä ja ihmeteltiin kylmää ilmaa. Tajusin taas, että olen todella epäreilu ja itsekäs. Olen ollut sitä liikaa viime aikoina.

Jos mulla ei ole töitä, niin sitten mulla ei ole töitä. Mulla on silti lapset, mies, koirat, koti ja kaverit. Ne jos mikä on tärkeintä. Pakko vaan nyt alkaa unohtaa se työttömyydessä vellominen ja keskittyä näihin hyviin asioihin mitä mulla on. Omasta mielestäni mä olen kasvanut ihmisenä paljon ja päässyt eroon siitä "hitto ku sataa, hitto ku toi maito kaatu, hitto ku on kylmä"- ajattelusta ja valittamisesta eroon. Mutta en ole päässyt eroon siitä häpeästä jota kokoajan tunnen. Mut hemmetti sentään, en mä ole ainoa työtön! Enhän? Kyllä joku vielä joskus jossakin huomaa mun potentiaalin tai jos ei huomaa niin sit mä keksin itse jotain. Ei mun auta joka aamu pilata omaa (ja muiden) päivää sillä, että vellon siinä itsesäälissä.

Nyt onkin aika relata. Aika uskoa siihen että jotain hyvää tapahtuu vielä mulle. Uskoa, että vielä joku päivä mulla on työ josta nautin ja että mäkin tuon leipää meidän pöytään. Tiputan sen hemmetin häpeän viitan mun harteilta ja keskityn niihin positiivisiin juttuihin mitä mulla on. Niitä on paljon, mä en vaan näe niitä tämän viitan alta. Tästä lähtien kun joku kysyy mun työtilanteesta, en vajoa sinne häpeän verhon taakse vaan kerron rehellisesti mikä on tilanne. En vähättele, en paisuttele enkä välttele. Tähän asti aina kaikki tilanteet kun tapaan ihmisiä joita en ole nähnyt hetkeen, ahdistaa ihan liikaa. Tiedän että kohta pamahtaa se sama kysymys ilmoille.. "miten sun työt".. Mä romahdan sisältä, hajoan palasiksi. Hävettää taas kerran kertoa, että ei mulla ole edelleenkään töitä. Nytkin alkaa ahdistaa koko tämä kirjoittaminen.

EI ENÄÄ! Nyt mä pyrin suuntaamaan mun ajatuksen vaan siihen hyvään mitä mulla on. Jos ärsyttää tai kiukuttaa, niin hiljaa yritän vain liukua siitä yli. En voi antaa sen hallita mun jokaista päivää. Ei ole reilua antaa mun perheen kärsiä siitä. En voi vaatia niitä ymmärtämään mun jokapäiväistä kiukuttelua. Ei ne ole ansainnu sitä.

Enkä mä ole ansainnut tätä häpeää.

Meidän kaikkien hyvä olo ja hyvinvointi lähtee ihan ensimmäisenä sisäisestä hyvinvoinnista. On ihan sama onko lihava tai laiha, timmi tai timmitön. Mutta jos sulla ei ole sisältä hyvä olla niin ei sillä ulkomuodollakaan ole mitään merkitystä. Nyt on mun aika keskittyä siihen sisäiseen hyvään oloon. Hetkeksi unohdan kilot, laihduttamisen ja itseni piiskaamisen. Keskityn kuuntelemaan itseäni ja voimaan hyvin sisältä päin.

Se ei tarkoita, että mätän suklaata kaksin käsin napaani. Siitä ei tule hyvä olo.
Se ei tarkoita pitsaa ja kebabia.
Siitäkään ei tule hyvä olo.
Se ei tarkoita jatkuvaa napostelua eikä pelkkää sohvalla makaamista.

Vaikka voisi kuvitella, että noi edellä mainitut asiat on niitä jotka tekee hyvän olon niin ei se kyllä näin ole. Hetkellisesti ehkä, mutta aika pian tulee morkkis ja vatsa kipeäksi. Väsyttää ja kiukuttaa oma saamattomuus. Hyvä olo tulee siitä kun syön puhtaasti ja säännöllisesti. Mietin ja kuuntelen mikä tekee mulle hyvää. Salaatit, munakkaat, smoothiet, pannarit, hedelmät, kasvikset, marjat, pähkinät...Kaikki noi on mun hyvän olon salaisuus. Lisäksi liikkuminen. Kävely, sali, pumppi, pulkkamäki.. Mikä vaan aktiivinen touhuaminen on aina tuonut paremman mielen kuin se sohvalla makaaminen.

Mutta myös se, että voin mennä sinne sohvan nurkkaan hyvällä mielellä jos tiedän että sitä mä tarvitsen. En anna itseni kokea morkkista siitä, että lepään ja otan rennosti. Se tarkoittaa myös lepoa mun aivoille ja ajatuksille. Lepoa siitä suorittamisesta ja jatkuvasta työn hakemisen miettimistä.  Meinaan opetella tuntemaan itseni ihan eritavalla kuin tähän asti. Siinä on mun uuden vuoden lupaus.

Ja sen lisäksi meinaan oppia vetämään leukoja. Edes sen yhden.




Tähän valmennukseen mä meinaan myös osallistua, osallistu säkin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: