sunnuntai 17. elokuuta 2014

Aistikasta aamua

Kun on hyvä olla niin...

-hymyilet
-et hermostu
-on suunnitelmia
-nautit
-näät hyviä asioita
-kuulet onnea
-olet itsevarma
-olet innostunut
-jaksat hassutella
-löydät positiivisuutta
-uskot hyvään
-toivot muille parasta
-et ole katkera
-etkä kateellinen
-osaat elää iloiten
-elät

Mulla on tosiaan ollut taas sellanen hyvä kausi. Pään sisällä. Odotan innolla asioita ja uskon että kaikella on tarkoutuksensa. Kaikki on merkityksellistä. Täytyy välillä vaan pysähtyä aistimaan. Kuulemaan, tuntemaan, haistamaan..eli aistimaan. Mä oon aina ollut tosi aistikas luonteeltani, kirkkaat valot tekee pahaa, kovat äänet häiritsee, jotkut hajut oksettaa ja mua esimerkiksi sattuu tosi helposti. Oon myös tosi herkkä, itken helposti, loukkaannun helposti.. Jotenki musta tuntuu että raskauden jälkeen nää kaikki aistit on vaan voimistunut. Alkujaan eka asia mistä edes tiesin tai tajusin olevani raskaana oli se, että mulla oli suklaata ja sen haju yhtäkkiä oksetti mua ihan törkeen paljon.

Jokatapauksessa mä itse Olen aina jotenki pitänyt näitä kaikkia huonoina asioina. Tai ne on ilmenny aina sen huonomman kautta, kivun tai surun kautta esimerkiksi.

Olen tosi kateellinen, vaikka mulla on kaikki hyvin. Loukkaannun helposti, vaikka toinen tarkoittaa vaan hyvää. Luen toista omalla tavallani ja ihan liikaa. Teen omat päätelmät toisen ilmeistä, sanoista ja teoista tai tekemättä jättämisistä. Ajattelen että kaikki haluaa mulle vaan pahaa, jokaisella on jotain taka-ajatuksia enkä voi uskoa tai ymmärtää miksi joku haluaisi vilpittömästi auttaa mua tai tehdä hyvää.  Kadulla mietin, että jokainen joka mua katsoo miettii että onpa toi ruma, lihava, laiska, oksettava.. Ei tulisi mieleenkään ajatella että joku miettisi mua katsoessa että onpa nätti tyttö.  Jos ja kun joku kehuu mua tai asiaa muhun liittyen, mietin että jep, niin varmaan.  Ja rehelliseksi kun tässä nyt aloin, niin en usko edes mun kavereiden haluavan olla mun kanssa mun takia, vaan velvollisuuden tunteen takia. Mitä helvettiä? Eikö se oo niitäkin kohtaan aika hiton epäreilua ajattelua? Sehän kuulostaa siltä että pidän mun läheisiä jotenki tyhminä. Huoooh..Anteeksi. Ihan kaikille teille  <3

Mulla on aina ollu mottona että "pessimisti ei pety".. En halua elätellä isoja toiveita KOSKA ne ei kuitenkaan toteudu. Väärin! Mun täytyy oppia uskomaan ja luottamaan!

Nyt olenkin päättänyt opetella kääntämään ne hyviksi asioiksi. Ei oo väärin tuntea. Ehkä se on rikkaus? Ehkä se olen vain mä? Tällänen mä olen, miksi en vaan hyväksyisi sitä ja olisi entistä ylpeämpi siitä että mulla on vahvat tunteet?  Jollekin tää on ehkä tosi wtf teksti, mutta joku ehkä herää itsekin  miettimään asioita. Tai jos ei, niin ei se ole multa pois. Ei toisen hyvä tai paha fiilis ole multa pois.

Vain mä itse voin vaikuttaa omaan hyvään tai pahaan olooni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: