keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Winners never quit, quitters never win

Tiiättekö kun välillä tulee sellanen tursuavan onnellinen olo. Sellanen olo että pakahtuu kun on vaan niin hyvä olla. Tänään on se. Olin tänään työhaastattelussa, olin ihanan tytön (naisen) kanssa lenkillä, ostin uuden ihanan korun jonka teksti on niin mulle tehty, aurinko on lämmittänyt tänään jo ihan oikeesti, oon siivonnu etu- ja takapihaa, oon lohduttanu Rasmusta kun hän päätti että hän pelkää ötököitä, oon syöny jäätelön, oon fiilistelly tulevaa kesää, oon miettinyt tulevia häitä joissa mulla on kunnia olla kaasona, oon odottanu viikonlopun Hanko reissua, oon huomannu että mulla alkaa olla olkapäät, oon nauranu meidän koirille, oon ikävöinyt yhtä tärkeää, oon eläny. Valo saa niin ihmeitä aikaan mun mielialassa.
Kesä <3
Kuinka siistii?!
 
 
Kun sitten tää pahahduttavan hyvä olo tulee niin mä nautin siitä. Fiilistelen vaan itsekseni hymyillen. Mietin millasta olis jos aina olis näin hyvä olla. Muistaisko tai osaisko sitä arvostaa? Vai olisiko se sitten jo niin tavallista, että tarttis jotain tosi spektaakkelimaista että sais tän olon mikä mulla tulee kumminkin vähän pienemmästäki?
 
"Winners never quit, quitters never win"
 
Kaupan kassalla myyjä mokas jotain mun edellä olevan asiakkaan kanssa ja totesin mielessäni että tässä meneekin nyt hetki. Mua ei haitannu. Mitä se olis hyödyttäny hiiltyä siinä niinku ne muut jonossa olevat teki? Huokaili ja oli selkeesti tosi turhautuneita ja ärsyyntyneitä. Siihen jonottamiseen meni ehkä noin 5 minuuttia kauemmin, ei oo paljon mun elämästä. Sama liikenteessä, hirvee ohittelu ja kaahailu sen takia että loppujen lopuksi oot viis minuuttia aikasemmin perillä. Hei, pysähtykää. Nauttikaa. Eläkää. Ei se viis tai edes kymmenen minuuttia oo paljon sun päivästä. Ja joo, kyllä mäkin osaan hermostua turhista. Ehkä siks kirjoitanki tätä, että muistaisin. Muistaisin että noi on tosi pieniä asioita. Mullakin oli siinä kassalla ollessa ehkä jo vähän kiire työhaastatteluun, mutta ei se aika olis menny yhtää nopeampaa vaikka olisin hermostunu ja huokaillu. Päinvastoin, oma fiilis olis ollu vaan paljon paskempi. Koitetaan muistaa pitää positiivinen asenne. Mäkin koitan. Voin tosin jo kuvitella kuinka Jari nauraa partaansa ja kuittailee mulle tästä perjantaina kun lähdetään Hankoon ja mä perinteisesti kiukuttelen siinä kun tehdään lähtöä. Mä kiukuttelen aina kun ollaan tekemässä lähtöä johonki. En tiedä miks. Sellanen mä oon. Tiedostan sen ja yleensä jopa mielessäni mietin että onpa tää tyhmää mutta en vaan pääse siitä yli. Ja perhe nauttii kun äiti on niin..äiti :D
 
 

Nää on oikeesti asioita joiden kanssa saa tehdä töitä. Tai mä ainaki joudun paljon miettiä ja pohtia  näitä asioita. Että ei _ihan aina_ tartte kiukutella. Muistaa että onnellisuus ei oo kiinni niistä pienistä asioista. Haastankin teidät ens kerralla kauppajonossa tai ruuhkassa miettimään että hermostuakko vaiko eikö. Kannattaisko mielummin hymyillä ja pyrkiä ajattelemaan että se on loppujen lopuksi hyvin pieni aika elämästä seistä siinä jonossa.

Mäkin koitan miettiä näitä juttuja ens kerralla kun oon Rasmun kanssa kaupassa.

Tän lauseen mä vielä joskus haluan ihooni.








2 kommenttia:

  1. Ihanaa! <3 Jokseenkin pystyn jopa samaistumaankin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mielenkintoista tutkia itseään ja huomata tälläsiä asioita (:

      Poista

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: