maanantai 10. maaliskuuta 2014

Laiska pelkuri?

Mä haaveilen paljon. Oon oikeestaan aina haaveillu, mutta harvoin toteuttanu niitä. Miksi? En usko itseeni. En tiedä mistä lähteä alkuun, kun luovutan jo heti ensi metreillä. En luota siihen, että musta olisi toteuttamaan haaveitani. Ajattelen että kaikkeen tarvitsee rahaa ja suhteita. Kumpaakaan multa ei löydy. Siksi.

Nyt kun Personal Trainer koulu alkaa tulemaan tiensä päähän, niin kaikki tottakai kyselee multa että mitäs sitten? Niinpä. Mitäs sitten? Mulla oli jotenki niin ruusuiset kuvitelmat, että kun koulu loppuu niin mä osaan kaiken ja alan vaan itsenäisesti tekemään PT:n hommia. Ei se ihan niin mene. Toki mulla on enemmän tietoa ja taitoa kun viime syksynä ja oon saanut itseäni edes vähän uskottavamman näköiseksi, mutta ei tää vielä riitä. 

Jotenki hävettää tää mun tietämättömyys tulevaisuuteni suhteen. Vai onko tää saamattomuutta? Mä haluan vauhdikkaan ja mielenkiintoisen työn. Työn jossa on paljon liikkumista, suunnittelemista, projekteja ja onnistumisia. Selaan mol.fi:tä päivittäin. Luen paljon alan juttuja, mutta en vaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. Laitoin viime viikolla muutamiin paikkoihin sähköpostia ja kyselin kiinnostaisko yhteistyö. Osa jopa kiinnostui. Mutta taas olen siinä pisteessä, että se yhteistyö onnistuisi sitten kun olen PT ja sitä kautta sitten voisi tulla joitakin alennusjuttuja ym mutta kun mä en koe olevani valmis mainostamaan itseäni täydellisenä ja ammattitaitoisena PT:nä vielä. Mä olen niin alussa. Tarvitsisin paljon lisää kokemusta että osaisin saattaa asiakkaan kuin asiakkaan siihen pisteeseen kuin se haluaa. Vai voiko olla niin, että mä en vaan luota itseeni tarpeeksi taaskaan? Eäh, mä oon niin kujalla.


Joten mitä sitten kun koulu loppuu? Kaikkia vaihtoehtoja mä keksin ja mietin, ja samalla löydän yhtä monta syytä että miksei se onnistu. En vaan saa ajatuksiani järjestykseen, enkä löydä mitään toimivaa ratkaisua mihinkään. Osa-aikatyö jostain, oma toiminimi pystyyn ja pikkuhiljaa omia asiakkaita? Työ jostain urheiluliikkeesta? Johonkin salille töihin? Ei. Mikään ei oikein tunnu omalta. Mä haluaisin jotain erilaista. Viikonloppuna Goexpossa katoin kaikkia siellä työskenteleviä ihaillen. Mäkin olisin halunnut olla siellä töissä. Luen paljon blogeja joissa hehkutetaan sitä ja tätä yhteistyödiiliä ja kaikkia ihan huippuja juttuja mitä ne pääsee bloginsa ansioista kokemaan. Mä haluaisin olla mukana kaikissa erilaisissa liikuntaan, urheiluun ja lapsiin liittyvissä projekteissa. Ei mitään päivästä toiseen samaa settiä, vaan vaihtelevuutta, uusia kokemuksia ja tunteen että musta on hyötyä. Sitä mä haluaisin. Kiertää kertomassa omaa tarinaani tai auttamassa muita laihduttajia. Kannustaa nuoria liikkumaan ja olla osana aktiivista, urheilullista ja positiivista porukka. Mutta en mä oo niin uniikki, meitä samanlaisia löytyy varmaa kolmetoista tusinasta ja niistäkin suurinosa mua paljon kokeneempia.

Huomaatteko? Mulla on haaveita ja ajatuksia. Silti pahin mun pelko on, että viimeistään syksyllä mä löydän itteni päiväkodin pihalta seisomassa vesisateessa ja miettimässä että taas tää kierre alkaa. Tuntuu että en mä vaan keksi tietä joka veis mua eteenpäin kohti niitä unelmia joita mulla on. Sen sijaan seison aina samassa risteyksessä ja valitsen aina saman suunnan. En vaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. Haluan täysin uuden suunnan mutta en usko että musta on siihen. Miten minä saisin itseni jonnekin uudelle tielle? Onko tää vaan mun pelkuruutta tai laiskuutta? Ehkä on, mutta mä en siltikään itse koe sitä niin. Tää on enemmän mun tietämättömyyttä. En mä tiedä mitä mun pitäis tehdä ja mistä mun pitäis aloittaa päästäkseni eteenpäin. En mä kaipaa helpointa tietä, mä kaipaan parasta tietä.

Mun tietä. 

4 kommenttia:

  1. Voi vitsit, ei varmasti ole helppoa löytää sitä oikeaa tietä kun vaihtoehtoja on yksi miljoona. Eikä kuitenkaan yhtään valmista polkua.. tuntuu että moni, joka tekee PT-hommia sivussa, on päivätöissä joko just liikunta-alalla tai sitten ihan jossain muualla. liikuntakeskuksilla pt-työskentelystä on myös ollut aika paljon juttua mediassa (oot varmasti tietoinen :) ), mutta kai keskuksissakin on jonkin verran eroa..? Tahtoisin ainakin uskoa siihen:) tunkua on myös alalla sen verran, ettet missään nimessä saa lannistua vaikket heti löytäisikään sun tulevaisuuden ihannepaikkaa. kyllä se vielä löytyy kun vaan yrität parhaasi! :) (mun pt aina hokee tota "et voi tehdä muuta kuin parhaasi" ja se tuntuu tarttuneen muhun aika hyvin :D ) tsemppiä Kata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitto Veera (: joo, lannistua ei saa. Mä vaan haluan jotain erottuvaa, jotain massasta poikkeavaa. Jotain vaihtelevaa ja haastavaa ja mielenkiintoista. Mietintämyssy päässä 24/7 :D

      Poista
  2. Puet erittäin hyvin sanoiksi sen, mitä aika moni tuttu, ja allekirjoittanut itsekin, pohtii jatkuvasti. Mitä sitä haluaa isona, mitä töitä haluis tehdä, mihin musta on ja vaikka keksis vielä kaikki noi, millä sinne pääsee?? Kai se vaatii sen yhden uskomattoman sauman, tuuria, oikean ajoituksen ja niitä tuttuja. Mä haluan uskoo, et joku päivä se osuu kohdalle, kunhan ei luovuta. Ensin pieniä askelia (joista koulutus on yksi) ja sit yhtäkkiä tulee se harppaus. Sit taas hirvittää, mut eri syystä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että päivät vaan kuluu mutta mitään ei tapahdu. Mihinkään en saa asioita etenemään. Kunnes tosiaan yhtäkkiä (toivonmukaan) huomaa että missä sitä onkaan mukana. :P

      Poista

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: