maanantai 31. maaliskuuta 2014

Faktojen myöntäminen

Nyt on pakko palata edellisen postauksen aiheeseen..Sokeus. Ton postauksen jälkeen mä sain kaverilta pari vanhaa kuvaa. Tutkin myös juuri äsken tietokoneelta vanhoja kuvia, joita en ollut edes nähnyt. Ne kun oli miehen puhelimesta niin ei oo tullu paljonkaan katteltua. Mutta siis asiaan. Mä OLEN laihtunut. Mä OLEN muuttunut. Mä ALAN OLEE normaalin näkönen. Mä OLEN kohta normaalipainoin. Ihan oikeesti. Pakko se on nyt myöntää kun uskalsin asiaa alkaa miettimään enemmän ja katsomaan asiaa rehellisesti silmästä silmään. Mun liikkuminen, syömisten tarkkailu, itku ja hammasten kiristely on tuottanut tuloksia ihan aikuisten oikeesti. Hitaasti, mutta varmasti kuten sanotaan. Tämä tulee myös vihdoin olemaan pysyvä elämäntapamuutos, joten aikaakin tarvitaan. Aikaa menee jo siihen että saa oman pään mukaan muutokseen ja oppii sen oikean tavan elää niin että pysyy siinä muutoksessa myös vuoden ja kahden vuoden päästäkin.

Pyöräilykelit on ollu niin buenot!!

Alunperinhän ajatuksena oli laittaa niitä kuuluisia ennen-jälkeen kuvia vasta sillon kuin aikanaan lupasin eli 4.7. Nyt kun itse olen noita paljon tässä katsellut ja vertaillut niin olen oikeasti aikamoisen ylpeä itsestäni. Ja iloinen että muutosta on tullut! Sen takia tekisikin mieli ottaa varaslähtö kuvien esittelyyn, mutta kuitenkin päätin että toistaiseksi pysyn päätöksessäni :D Ehkä..

Suurin "pelkoni" on ollut että tarpeeksi hyvää muutosta ei ole tapahtunut verrattuna viime kesään. Mutta nyt kun noita kuvia katselin niin olen mä tässä vuoden aikana pienentyt. Toki isoin ero on noin kolmen vuoden takaisilla kuvilla. Huhhuh. Miten sitä onkin niin sokea omakuvalleen? En mä rehellisesti sanottuna ole tajunnut kuinka kamalalta oon näyttäny. Surullista oikeestaan.

Laiskalauantai <3
Moni varmasti miettii että miksi ihminen päästää itsensä siihen kuntoon? Mulla on siihen tosi selkeä vastaus. Itse ei nää sitä kuinka kamalassa jamassa sitä oikeasti on. En mä ole tajunnut että olin niin lihava mitä olin. En todellakaan. Tottahan tiesin että olen läski, mutta en ehkä vaan halunnut myöntää koko totuutta. Sokea olen ollut siis siihenkin suuntaan. Aika pelottavaa oikeasti sekin. Kuinka sitä ei muka nää itseään niinku näkee toiset? Eilen kun katsoin Suurinta Pudottajaa niin tajusin että mä olin ihan niinku ne on. Yhtä läski. Tai kookas. Tai lihava. Miten kukin nyt haluaa bmi 30+ kokoista ihmistä kutsua. Erona eilisen ja aikasempien suurimpien pudottajien katsomisella oli se, että nyt tajusin että olen itse ollut sen kokonen. En ehkä sieltä pahimmasta päästä, mutta iso kumminkin. Aikasemmin kun olen katsonut niitä ohjelmia niin oon miettinyt että onneksi en ite oo vielä noissa mitoissa. Enpä. Johan noi kuvat joita oon vihdoin uskaltanut katsoa kertoo totuuden. No niin tai näin, nyt se on historiaa ja uudet kuviot on täysin erilaiset!

Viikonloppuna murehdin Jarille että kun luen näitä blogeja ja yhdessä blogissa onkin tyttö jonka kanssa olen hyvin samoissa mitoissa. Erona vaan on se, että se oikeesti näyttää jo tosi hoikalta ja mä en. Sillä on litteä maha ja kapea vyötärö. Tosin kun mulla. Mulla on juurikin se vasta ja jenkkikset edelleen ongelmakohtana. Musta ei sais hyvällä tahdollakaan sellasia kuvia kuin tolla toisella on. Jari sitten sanoikin ne ihanat pelastavat sanat. Mulla on ehkä jotain muuta kun mitä sillä toisella ei ole. Lihaksikkaampi ulkomuoto muutoin. Jari näki mussa niitä hyviäkin asioita, joita mä en itse nää koska nään vaan mun höllyvän röllön :D Tosin, olen mä siellä kasvattanutkin yhtä pientä poikaa 9kk, mutta se ei ole tekosyy. Siitä on jo 4 vuotta aikaa meinaas. Ja timmejä mammoja on pilvin pimein. Eli en hyväksy sitä syyksi että mulla on röllö. Mutta ei muuta kuin työtä, työtä, työtä ja työtä. Ehkä jonain päivänä se röllö on poissa.

Rasmus 4vee <3

Mulla on nyt tässä pienessä mielessäni suunnitelmia. Oman toiminimen perustaminen nyt ensiksi. Haluaisin jonain päivänä myös alkaa vetää jotain "laihdutusryhmää". Tai juurikin sitä elämäntapojenmuutosryhmää. Haluan niin olla mukana muuttamassa jonkun toisen elämäntapoja terveellisempään suuntaan. Itselleni ainakin erilaiset ryhmät (painonvartijat, herbalife ja mitä näitä nyt on) on ollut kaikkein paras tuki. Ne kaikki laihdutusyritykset on tosin kosahtanu siihen, että se ei ole ollut muutos. Se on ollut laihdutuskuuri. Vasta nyt viimeisen vuoden aikana olen saanut oikeasti pään ja mielen  mukaan tähän touhuun ja uskonkin että tästä ei ole paluuta entiseen.

Nää maisemat!



tiistai 25. maaliskuuta 2014

Näköhäiriöitä treenaamisesta?

Musta tuntuu, että mulla on näössä vikaa ja oon aika varma että se johtuu treenaamisesta. Mä en nää tuloksia. Tai en myönnä niitä itselleni. Kun totean että jotkut housut ei enää pysy jalassa, niin mietin että hitto ku neki on venyny pilalle. Tai kun huppari näyttää jätesäkiltä mun päällä niin mietin että miksi ihmeessä mä ostin vuosi sitten näin ison hupparin itselleni..En näe, enkä varsinkaan osaa myöntää että vika on mussa eikä vaatteissa. Niin mä ainakin asian järkeilen, vaikka en sitä myönnäkkään ;) Vilkaisin tänään salilla itseäni peilistä ja mielessä välähti ajatus, että oon laihtunu joo. Sen jälkeen mielen täytti ajatus että mä vaan kuvittelen.
Ä-L-Y-T-Ö-N-T-Ä!

On oikeesti melko turhauttavaa olla salilla kun housuja saa nykiä kokoajan ylöspäin, tai kun käyn juoksemassa niin saan pitää housujen vyötäröstä kiinni ettei ne oo nilkoissa. Mutta kaikki tää toki johtuu vaan halvoista ja venyvistä housuista.

Kaikesta tästä huolimatta peilistä katsoo se sama ihravalas takaisin. En nää muutoksia, edelleen mun maha roikkuu samalla lailla ja reidet hinkkaa yhteen. Joskus hyvänä aamuna saatan hetken aikaa miettiä, että ehkä jotain on tapahtunut. Äkkiä palaan taas tuttuun ja turvalliseen "mä oon läski"-moodiin. Ei näin. Kyllähän tässä kun kirjoitan ja näitä asioita mietin järjellä niin tajuan tottakai että jotain on tapahtunut. Ei vaan oma mieli meinaa pysyä mukana muutoksessa. Oma silmät ei nää kutistumista. Johtuu varmasti siitä, että vielä on niiiiin paljon tekemistä. Todella pitkä matka siihen, että näyttäisi hyvältä..no kyllä te tiiätte, ilman vaatteita.

Varmasti ainakin jokainen nainen löytää vikoja ja parannettavaa itsestään, mutta mä löydän niitä vielä ihan liikaa. Ei varmaa pitäis verrata omaa ruhoa noihin fitnesskisoihin valmistauvien ruhoihin? Vertaan ikävä kyllä itseäni tosi paljon muihin. Jokaiseen. Jokapaikassa. Voitte varmaan kuvitella, että se on aika ahdistavaa.

Viikonloppuna kun oli parin kaverin kolmekymppiset, otin itsestäni kuvan. Katoin sitä kuvaa ja mietin että kappas, näytänpä mä hoikalta. Heti ton ajatuksen jälkeen mietin, että no se vaan sattu olemaan hyvä kuvakulma. Miksi?? Miksi mä en nää, tai ainakaan hyväksy että mäkin olen onnistunut jossain? Onko teillä kellään muulla samaa ongelmaa vai oonko mä ainoa sokea?

Mulla on todella vähän kuvia viime vuosilta itsestäni, koska en vaan kestäny nähdä totuutta. Naamasta saatto saada ok kuvan kun otti 40 vaihtoehtoa ja muokkas tarpeeks paljon sitä yhtä suht onnistunutta. Mutta koko ruhon kuvia, hyi. Saattais olla ihan paikallaan nyt verrata tän hetkistä tilannetta entiseen. Melkein harmittaa ettei ole niitä kuvia. Vois jopa tää sokeus helpottaa.

Tai no, kyllä mulla on jotain kuvia jossai salaisessa kansiossa, mutta kun niitä katson niin selitän samalla että no joo tossa oon just synnyttäny ja siks niin läski ja plaa plaa..Osaanko mä koskaan olla täysin tyytyväinen itseeni?

torstai 20. maaliskuuta 2014

Treeniä prkl.

Nyt on sellanen tilanne, että mun on aivan pakko päästä kirjoittamaan tänne. En oikee tiiä miten aloittaisin, tai mitä uskallan tähän kertoa..Mutta siis. Kävin aamulla salilla tekee rinta-olka-ojentajatreenin ja hitto miten hyvä olo on nyt!! Ette uskokkaa. Sheikkeri tippu käsistä siinä tärinässä ja autolla ajaminen oli melkoista touhua, mutta ahh. Sali <3 Oon ilmeisesti siis löytänyt uudestaan sali-intoilun. JES! Tein tällä kertaa reenin ihan ohjelemaa seuraten. En siis telkkarista ohjelmaa seuraten vaan saliohjelmaa, you know. Oli tosi jees tehdä vaihteeks ohjeiden mukaan, eikä vaan huiskia sitä sun tätä. Näitä lisää! Fiilistä nosti kovasti paljon myös Aamulypsy. Jälleen kerran siellä hymähtelin itekseni niiden jutuille. Ihan parasta seuraa salilla!

Huh, sainpas avautua tästä ;)

Kotiin kun tulin niin söin lounaaksi törkeen hyvän savulohisalaatin ja ruisleipää. Niin hyvää! En edes muista koska oon viimeks syöny ruisleipää. Törkeen hyvää! Se oli hyvää, tulikohan se nyt selväks että mun lounas oli tosi hyvää? Buah..Olis varmaan pitänyt ottaa kuvakin mun lounaasta (eiks niin kuulu tehdä?) mutta ehdin syödä sen ennen kuin tajusinkaan.

Muutoin elo on tasaista ja tavallista, mitään mullistavaa ei tapahdu ja... NOOT! Onhan tässä melkoisen mullistavia juttuja tapahtunut, mutta niistä en avaudu nyt tässä. Syystä tai toisesta.
Joka tapauksessa tulevaisuuden suunnitelmat on yhtä selvänä kuin Tokoinrannan vakkareitten askeleet.. No kaipa tää tästä, uuteen nousuun tai jotain?

Mulla olis jotenki tosi paljon kirjotettavaa, mutta tuntuu että tästä tulee ihan sekametelisoppaa kun kirjoitan siitä ja tästä. Eli antaapa niiden olla.

Kerronpa silti vähän asiaa Shapesta-..

 
Shape.fi on liikuntatunteja jakava nettipalvelu. Sinne rekisteröidytään ja tietyllä kuukausimaksulla sieltä näkee erilaisia treenivideoita joita voit tehdä kotona. Shape.fi oli median valinta vuoden liikuntatuotteeksi ja oon itse pidemmän aikaa jo miettinyt että täytyy se testata, mutta en oo saanut aikaiseksi. Nyt sain sieltä viikoksi ilmaiskoodin jolla pääsen testaamaan niiden reenejä. Tiistai-iltana sitten kokeilin tässä kotona lasten mentyä nukkumaan kehonhallintatreeniä sekä venyttelysettiä. Tykkäsin! Varsinki toi venyttely oli jees! Oon siinä edelleen itse tosi huono. Tai laiska siis. Mutta kun Katariina sitten näytti edellä niin tulihan sitä tehtyä. Siellä on paljon erilaisia treenejä mistä valita, kahvakuulaa, kehonhallintaa, tanssia ym ym.. Ei yhtää huono keino saada itsensä liikkumaan!


 
Mitähän tässä vielä kirjoittais. Onko toivomuksia?
 
Btw, ne lupas että kevät tulee takas ja meillä on viikonloppuna parin kaverin kolmekymppiset.
Mikäs sen mukavampaa siis.
 
Piis & Laav <3
 
 
 
 
 
 
 



maanantai 17. maaliskuuta 2014

Käpy jäässä.


Ihmettelin koko viikonlopun omaa kiukkusuuttani. Kaikki ärsytti ja olo oli jotenki turhautunu. Eilen illalla sen sitten keksin. En ollu kahteen päivään liikkunut juuri ollenkaan! Urheilemattomuus sen sai aikaseksi että olo oli ku oravalla jolla on käpy jäässä! No illalla siinä sitten ajattelin että käyn pienellä rentouttavalla lenkillä haukkaamassa happea. Siitä tosin tuli taas tunnin juoksulenkki kera kyykkyjen ym. Mutta se jos joku oli rentouttavaa! Ei voi taas muuta sanoa kuin että liikkukaa! Ja liikkukaa vähän lisää. Se vaikuttaa olotilaan todella paljon. Yllensä jopa positiivisesti, vaikka ensin tuntuisikin tahmealta.
 
Painoa on pudonnu nyt vuoden alusta kuusi kiloa, tosin viimisen kuukauden on junnannu ihan paikallaan ja nyt päätinkin aloittaa taas vähä tiukemman linjan itseni kanssa. Liikuntaa en lisää, sitä on muutenki jo niin paljon viikossa, mutta syömisiin kiinnitän enemmän huomiota. Oon meinaas syöny aivan liian vähän viimeaikoina ja sen lisäksi viikonloput menny vaan vähän sinnepäin. Viikonlopun löysäily kyllä vesittää niin huolella arjen työn. Eli tiukempi linja ja kesä, tervetuloa.


Keskiviikon jälkeen mulla on ollut alaselkä tosi kipee, lauantaina jo mietin että pakko mennä näyttää sitä jonnekin tohtorille kun kaikki liikkuminen ja liikkumattomuus sattui. Vedin jos jonkinlaista nappia naamariin, mutta tuntui että mikään ei auta. Lauantaina illalla vielä otin punasen Buranan ja volá, seuraava aamu oli paaaljon parempi. Edelleen se tuntuu, mutta pystyn elää sen kanssa. En oikee tiiä mistä se tuli, mutta jotenki yhdistän sen keskiviikon fustra-tuntiin. Vedin ehkä vähä liian äärirajoilla, kun on muutenkin selän kanssa kaikkia kivoja ongelmia. Ajattelinkin nyt, että himmailen hetkeksi ja pidän crossfitissä ym selkää rasittavassa touhussa taukoa. Oli meinaa aika pelottavaa ton kivun kanssa. Terveys ensin ;)


Meillä on myös uusia tuulia täällä kotona. Meille tulee muutaman viikon päästä hauva numero kaksi taloon. Pienen pieni Coton pentu ilahdutti meitä eilen kun käytiin katsomassa sitä. Voi olis niin tehnyt mieli tuoda se taskuraketti kotiin heti, mutta täytyy malttaa vielä. Siinä onkin taas hommaa opettaa pentu tavoille, mutta onhan se sen arvoista. Ihanaa! Lisää lenkkikavereita mulle siis.


Sain myös vihdoin itselleni varattua ajan ripsienpidennykseen, voi onnen päivää kun saan taas räpsyripset. Mä niin tykkään niistä ja niiden helppoudesta. Viikonloppuna on kaverin kolmekymppiset, ihanaa kun on taaaas jotain viikonloppuohjelmaa. Juu luit oikein, juhlat tulossa ja just marisin että paino junnaa viikonloppujen takia. Mä meinaankin hyvin vakavasti yrittää pitää itseni kurissa siellä juhlissa. Ne on vaan yhdet juhlat, mutta taas vaikuttais koko ensi viikón painoon. Eli pakko tsempata. Tulossa on myös mein pojan synttäreitä ja vaikka mitä, ihan liikaa syitä herkutella. Täytyy vaan yrittää pitää mielessä se kumpi on tärkeämpää, mässääminen vai pienempi maha. Eipä oo vaikee pistää niitä tärkeysjärjestykseen. Vielä kun oma pääkin tajuais se, eikä alkais selittää sit herkkujen edessä että "jos nyt vähän vaan maistan....."

Olipas taas tarinaa sieltä ja täältä ilman mitään päätä tai häntää. Sori!

Viime viikon keväiset kelit on taas unohdettu ja tilalla on talvi ja pakkanen. Yök. Jos ette tienny, niin mä edelleen vihaan talvea. Mutta nou can do, pakko hyväksyä.

Alla vielä kuva lauantai aamulta ku poika huomasi että yöllä on satanut lunta. Hän oli sitten seitsemältä aamulla lumitöitä tekemässä. Toiset ne tykkää..Ite pysyin syvällä peiton alla sillon!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ilmoja pidelly...

Pakko munkin on vähän taas hehkuttaa näitä kelejä! MÄ EN KESTÄ! Niin ihanaa, heti kun astun ovesta ulos niin tuntuu että mikään ei voi mennä huonosti eikä mikään saa mua huonolle tuulelle. IHANAA! Oon pyöräilly ja lenkkeilly tosi paljon. Jopa useamman kerran päivässä. Tänää oon ollu pyöräilemässä, fustrassa ja äsken oli pakko vielä kipasta lenkille ennen ku Jari lähti sukeltamaan. Meillä tuntuu koko elämä pyörivän pelkän liikunnan ympärillä. Mietitää kumpi kerkee tehdä ja mitä. Toinen salille, läpystä vaihto ja lenkille ja sukeltamaan ja kössiin ja uimaan ja aijaiai. Mä niin tykkään tästä tavasta elää. Uskon että meillä on kummallakin paljon kivampi olo näin. Vaatteet istuu hyvin, tai no..Pikkuhiljaa ne alkaa taas istumaan epähyvin, roikkuu sieltä ja roikkuu täältä. Ei haittaa! Energiaa on jokatapauksessa ihan eritavalla meillä kummallakin ja on joku asia mikä on meidän kahden yhteinen juttu. Parempi elämä.



Olin tosiaan tänään Fustrassa kun´siihen tuli mahdollisuus. Oon aikaisemminkin käynyt fustra tunneilla ja olipa se taas kivaa. Niin super hyödyllisiä vinkkejä sain ja paljon uutta motivaatiota. Syvät keskivartalonlihakset, täältä tullaan! Eli tosiaan alan panostaa nyt enemmän tän roikkuvan ja löysän keskivartalon treenaamiseen. Monessa asiassa ylitin taas itseni ja olin parempi kuin uskon. Leuanvetojen treenaaminenki alkaa nyt. Ai nii mutta ei mulla oo tankoa. Löytyiskö keltää ylimäärästä tankoa mulle? Sain niin kivoja vinkkejä siihenki ja uskoa siihen että mä vielä joskus onnistun edes yhden leuan tekee.

Mulle tehtiin myös kehonkoostumusmittaus ja sekin yllätti mut positiivisesti. Sama testi on tehny mulle joskus 1,5 vuotta sitten ja olihan niissä eroa. Rasvaprosentti oli tippunu, viskeraalinenrasva oli tippunu, nestearvot noussu jne..Hyvä minä. Lihaksistakin oli kyllä lähteny, mutta ei paljon. Ja kun viimeaikoina en oo paljonkaa salilla käyny vaan tehny kaikkea muuta kivaa ulkona ni kyllähän se näkyy. Mutta matkallahan mä vasta olen, en päätepysäkillä. Lihaksia siis kasvattamaan taas.

 
Ostin tänään muutes Chia-siemeniä. Oon pitkään haaveillu niistä ja nyt sit sain aikaseksi ostaa. Lähinnä halusin niitä koska niissä on huikeet ravintoarvot. Paljon proteiinia ja kasviöljyä, kuitua, mineraaleja ja vitamiineja.  Niiden myös sanotaan parantavan kestävyyttä ja antavan energiaa. Vaikutuksia odotellessa! Mulla on kovat odotukset näistä meinaas. Ostin myös paria puddinkia ja heraa ja tottakai cashew+karpalo sekotuksen. En malta oottaa että pääsen maistelemaan, koska noi kaikki tais olla sellasia makuja mitä en oo aikasemmin maistanu (paitsi cashet ja karpalot).

 
Meillä on paljon kaikkia muutoksia edessä ja kaiken tän hullunmyllyn keskellä täytyy vaan todeta, että rakastan tota mun miestäni ihan törkeen paljon. Rakastan noita meidän lapsia ja ihan pian varmasti rakastan myös itseäni tosi paljon ;) Ei mulla olis mitään ilman tätä poppoota. Piti ilmeisesti kirjoittaa tää kaikki ihan blogiin että muistaa kuinka ihanaa elämä on kaikesta huolimatta.
 
 




maanantai 10. maaliskuuta 2014

Laiska pelkuri?

Mä haaveilen paljon. Oon oikeestaan aina haaveillu, mutta harvoin toteuttanu niitä. Miksi? En usko itseeni. En tiedä mistä lähteä alkuun, kun luovutan jo heti ensi metreillä. En luota siihen, että musta olisi toteuttamaan haaveitani. Ajattelen että kaikkeen tarvitsee rahaa ja suhteita. Kumpaakaan multa ei löydy. Siksi.

Nyt kun Personal Trainer koulu alkaa tulemaan tiensä päähän, niin kaikki tottakai kyselee multa että mitäs sitten? Niinpä. Mitäs sitten? Mulla oli jotenki niin ruusuiset kuvitelmat, että kun koulu loppuu niin mä osaan kaiken ja alan vaan itsenäisesti tekemään PT:n hommia. Ei se ihan niin mene. Toki mulla on enemmän tietoa ja taitoa kun viime syksynä ja oon saanut itseäni edes vähän uskottavamman näköiseksi, mutta ei tää vielä riitä. 

Jotenki hävettää tää mun tietämättömyys tulevaisuuteni suhteen. Vai onko tää saamattomuutta? Mä haluan vauhdikkaan ja mielenkiintoisen työn. Työn jossa on paljon liikkumista, suunnittelemista, projekteja ja onnistumisia. Selaan mol.fi:tä päivittäin. Luen paljon alan juttuja, mutta en vaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. Laitoin viime viikolla muutamiin paikkoihin sähköpostia ja kyselin kiinnostaisko yhteistyö. Osa jopa kiinnostui. Mutta taas olen siinä pisteessä, että se yhteistyö onnistuisi sitten kun olen PT ja sitä kautta sitten voisi tulla joitakin alennusjuttuja ym mutta kun mä en koe olevani valmis mainostamaan itseäni täydellisenä ja ammattitaitoisena PT:nä vielä. Mä olen niin alussa. Tarvitsisin paljon lisää kokemusta että osaisin saattaa asiakkaan kuin asiakkaan siihen pisteeseen kuin se haluaa. Vai voiko olla niin, että mä en vaan luota itseeni tarpeeksi taaskaan? Eäh, mä oon niin kujalla.


Joten mitä sitten kun koulu loppuu? Kaikkia vaihtoehtoja mä keksin ja mietin, ja samalla löydän yhtä monta syytä että miksei se onnistu. En vaan saa ajatuksiani järjestykseen, enkä löydä mitään toimivaa ratkaisua mihinkään. Osa-aikatyö jostain, oma toiminimi pystyyn ja pikkuhiljaa omia asiakkaita? Työ jostain urheiluliikkeesta? Johonkin salille töihin? Ei. Mikään ei oikein tunnu omalta. Mä haluaisin jotain erilaista. Viikonloppuna Goexpossa katoin kaikkia siellä työskenteleviä ihaillen. Mäkin olisin halunnut olla siellä töissä. Luen paljon blogeja joissa hehkutetaan sitä ja tätä yhteistyödiiliä ja kaikkia ihan huippuja juttuja mitä ne pääsee bloginsa ansioista kokemaan. Mä haluaisin olla mukana kaikissa erilaisissa liikuntaan, urheiluun ja lapsiin liittyvissä projekteissa. Ei mitään päivästä toiseen samaa settiä, vaan vaihtelevuutta, uusia kokemuksia ja tunteen että musta on hyötyä. Sitä mä haluaisin. Kiertää kertomassa omaa tarinaani tai auttamassa muita laihduttajia. Kannustaa nuoria liikkumaan ja olla osana aktiivista, urheilullista ja positiivista porukka. Mutta en mä oo niin uniikki, meitä samanlaisia löytyy varmaa kolmetoista tusinasta ja niistäkin suurinosa mua paljon kokeneempia.

Huomaatteko? Mulla on haaveita ja ajatuksia. Silti pahin mun pelko on, että viimeistään syksyllä mä löydän itteni päiväkodin pihalta seisomassa vesisateessa ja miettimässä että taas tää kierre alkaa. Tuntuu että en mä vaan keksi tietä joka veis mua eteenpäin kohti niitä unelmia joita mulla on. Sen sijaan seison aina samassa risteyksessä ja valitsen aina saman suunnan. En vaan tiedä mitä mun pitäis tehdä. Haluan täysin uuden suunnan mutta en usko että musta on siihen. Miten minä saisin itseni jonnekin uudelle tielle? Onko tää vaan mun pelkuruutta tai laiskuutta? Ehkä on, mutta mä en siltikään itse koe sitä niin. Tää on enemmän mun tietämättömyyttä. En mä tiedä mitä mun pitäis tehdä ja mistä mun pitäis aloittaa päästäkseni eteenpäin. En mä kaipaa helpointa tietä, mä kaipaan parasta tietä.

Mun tietä. 

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Viestin otsikko

Niin se on taas aikaa vierähtänyt viime kerrasta. En edelleenkään jaksa tässä koneella olla muuta kuin ne pakolliset hetket. Nyt oon muutaman tunnin tässä istunu ja vääntäny kuntosaliohjelmia sun muita mukavuuksia. Meinasin jo nousta kunnes päätin, että ehkä mä nyt jotain vielä päivittelen tännekin. Ensin haen välipalaa.

Heh, ihmettelinkin kun lapset ollu niin tyytyväisinä jo pitkään. Olkkarissa odottikin tälläinen näky (:

 
No mutta kun äitiä ei ilmeisesti kaivata niin mikäs siinä. Meillä poika ollut kipeenä muutaman päivän, joten mä olen sen kanssa kotona jumissa. Piti unohtaa fustrat ja uinnit, mutta sen sijaan tein jäätävän intervallitreenin kotona. Kahvakuulaa, kuntopyörää, punnerruksia..Hiki tuli ja kaloreita palo! Eilen oli lepopäivä ja tosiaan se yksi päivä tekemättä mitään riitti. Huomasin että olo oli ihan kiukkunen ja ärtynyt heti kun en eilen päässyt hikoilemaan. Asiahan piti siis korjata heti tänään.
 
Viime viikko oli urheilun kannalta tosi hyvä. Yhteensä tein 15 treeniä. Sisältäen siis crossfittii, lenkkeilyä, uintia, pyöräilyä...Ruokailut menee muuten ihan hyvin, mutta viikonloput on vähän haastavia. Paino ei ole pudonnut, mutta ei onneksi noussutkaan. Laskin että mulla on neljä kuukautta aikaa tiputtaa noin 7 kiloa. Eli ei paha, kun vaan pysyy hyvä moodi päällä eikä lipsumisia tuu liikaa. Ja niitähän ei tule. Tässä näkee hyvin millanen ero aktiivisuudessa on lepopäivänä ja normaalina päivänä. Aika iso ero.
 
 
Toi Plar Loop on mulla edelleen käytössä ihan päivittäin ja se on edelleen mulle iso motivaattori. TYKKÄÄN! On hauska seurata viikkoaktivisuutta ja kuukausiaktiivisuutta. On hauska nähdä paljon askelia tulee liikuttua viikossa ja kuukaudessa. Tää on vaan hauska. Ja hyödyllinen.
 
Crossfitin peruskurssin oon muuten nyt suorittanut, jee. Enää täytyisi sovitella aikoja, että pääsen niille ryhmätunneille mukaan. Oon tykänny tosi paljon siitä, on niin erilaista treeniä kun mikään muu mitä teen. Lenkkeilyn oon myös löytänyt taas uudelleen kun tämä ihana kevät näyttää heräämisen merkkejä. En malta edes musiikkia laittaa korville kun mun mielestä on niin ihana vaan kuunnella lintujen laulua ja keskittyä omiin ajatuksiini. Juoksemassa kävin myös yhden kokonaisen lenkin. Muuten oon tehny vaan intervalleja syksyn jälkeen, mutta yhtenä aamuna päätin että kokeilenki juosta ja hyvinhän sekin meni. Kivaa! Oon muuten ihan täysin sataprosenttisesti aamuliikkuja. Tykkään lähteä heti aamulla ennen aamupalaa urheilemaan ja illalla sitten vaikka palauttavalle lenkille. Ja joo, ei oo ehkä ihan ideaalitilanne urheilla tyhjällä vatsalla,
mutta mulle se sopii.
 
Nyt taitaa olla aika antaa huomiota noille nälkäisille lapsille. Paha paha äiti kun vaan istuu koneella, mutta koulutehtävät on vaan tehtävä joskus :D Palataan taas!