maanantai 24. helmikuuta 2014

Story of my life

Voiko olla totta että enää tää viikko ja on jo Maaliskuu! Kuinka siistii! Kevät kevät kevät! RAKASTAN! Varsinkin kun sen jälkeen tulee kesä. Ei voi olla hymyilemättä kun miettii niitä lämpimiä päiviä ja aurinkoa.

Jari <3


Tää tuleva kesä tulee olemaan niin erilainen ku aikaisemmat. Mä meinaan olla energisempi, laihempi ja positiivsempi ku monena aikasempana kesänä. Kyllä täytyy myöntää, että on tuplasti kivampi odottaa kesää ja suunnitella kaikkea siistii kun on astetta pienempi kokonen. Ai että..Mökkeilyä, veneilyä, juoskemista, iltalenkkejä, aamulenkkejä, väriestejuoksua, pyöräilyä, herkkuja, häitä, grillailua, löhöilyä, midnightrunia, retkeilyä..Mä en kestä!!!



Tule tule pian aurinko ja lämpimät päivät <3

Mutta joo, se siitä hehkutuksesta. Palataan maanpinnalle ja maanantaihin. Mulla on ollut koko päivän maha kipee ja inhottavan turvonnu olo. Ruoka ei oo maistunu ja muutenki ihan plaaah. Viikonlopun opiskelin ja treenasin, tänään lepäsin. Ehkä tää lepopäivä tuli ihan tarpeeseen taas. Eilen sunnuntaina oltiin tosiaan koko päivä Liikuntamyllyssä ja oli niin siistii! Ihan turhaan jännitin. Kyllä mä edes jotain osasin ja sitäkin enemmän taas opin. Liikkuminen on niin ihanaa! Tollasia päiviä voisin oikeesti ottaa elämääni ihan vaikka noin viisi kertaa viikossa. Mä haluan haluan haluan liikunnasta ammatin! Ihan huippua.

No se sitten siitä hehkutuksesta..Tai no. Jos ei sittenkään. Mietin että miksi tai lähinnä miten mä oon vihdoin löytäny sen liikunnan riemun ja mistä oon löytäny sen motivaation liikkua ilman että kokoajan takaraivossa on ajatus että on vaan pakko liikkua että laihdun. Mistä oon saanu sen fiiliksen itelleni että tää on kivaa? Ei kuulkaa hajuakaan. Ennen nää "lepopäivät" oli sellasia helpotuksen huokauksia että sai luvan vaan olla, mutta nyt tänäänkin on oikeen pitäny muistuttaa että lepää välillä. Kovasti ois iltalenkille tehny mieli mennä, mutta päätin odottaa huomista aamu-uintia.

Mua välillä ärsyttää itseänikin (ja luultavasti alkaa pikkuhiljaa muitakin ärsyttää, sori kaveri) tää mun hyvänolon hehkutus ja positiivisuus. Oon itse välillä niin ihmeissäni että kuka mun suulla puhuu ja jaloilla liikkuu. En mä oo tällänen joka muita kannustaa urheilemaan ja syömään oikein. Tai no, miksen ois. Sitähän mä just haluan tehdä! Kun vaan muistan pitää rajat siinä toisille ojeita tuputtaessa. Huomauttakaa hei kun kyllästyttää! En mä suutu, ainakaan pahasti ;)

Itse oon muuten ollu kohta pari kuukautta ilman PepsiMaxia jota join ennen monta lasia päivässä. En ois uskonu että sen voin jättää pois, koska se oli aina sellanen "helpotus" että saa edes jotain hyvää. Nyt en todellakaa enää palaa siihen kierteeseen. Voin ottaa ravintolassa toki limua ruuan kanssa, mutta en meinaa enää ikinä litkiä sitä pitkin päivää. Hampaat ja maha kiittää. Täydellinen esimerkki pienistä muutoksista mutta isoista tuloksista.



Muutenkin mulla on elämässä niin erilainen sivu auennut että en meinaa perässä pysyä. En tosin pane pahakseni, tää on paljon parempi sivu kun mitkään edellisistä. Ja jos suunta on tämä, niin en uskalla edes miettiä mitä muutaman sivun takaa löytyy. Toivottavasti jotain yhtä siistii ku nyt.

Nyt joku saattaa miettiä, että voi kun kuulostaa ihanalta ja helpolta ja en mä vaan vois ja höpöpöpö(ainaki niin mä mietin aina muiden blogeja lukiessa, itsesäälissä rypien)...Kyllä voit. Jokaisella meillä on ikävä kyllä vaan tää yks elämä elettävänä ja mä olen tajunnut että en todellakaan halua elää sitä "sitten kun" moodilla. Haluan elää NYT. Uskoa että kaikki järjestyy, kaikella on tarkoitus ja pyrkiä vaan uskaltaa elää tästä hetkestä nauttien. Melkein 30 vuotta "sitten kun" elämää riitti mulle. Oli vaan otettava riski ja tehdä päätös että kaikki muuttuu. Mä haluan olla onnellinen ja se mielessä koitan elää päiväni. Ja kyllä, edelleen (kuten jossain aikasemmassa kirjoituksessa mainitsin) kiukuttelen, masistelen, huudan, itken, valitan ja pelkään. Mutta se ei oo enää hallitsevana olotilana. Eikä toivon mukaan tuu koskaan enää olemaankaan. Toki niitäkin päiviä, viikkoja ja ehkä jopa kuukausiakin tulee eteen että kaikki on sieltä ja syvältä, mutta toisaalta ilman niitä en tunnistais ehkä esimerkiksi tätä sairaan hyvää fiilistä mikä nyt on. Oikeesti tääkin olo lähti vaan siitä ku katoin säätiedotuksen ja se näytti aurinkoa. Siitä nousi hymy huulille ja ajatukset karkasi kaikkeen ihanaan mitä kevät tuo mukanaan. Musta on niin siistii kattoo ikkunasta ulos kun on synkkää ja sataa. Jep! Mulle se vaan kertoo siitä että kevät ja kesä on kokoajan lähempänä. Siitä mä tykkään.

Hoh, tulipas avautuminen taas. Toisaalta just tän takia tykkäänki pitää tätä blogia. Saan kirjotettua ylös ne hyvät ja myös huonot fiilikset.

Saan mustaa valkoselle siitä että mä elän.

torstai 20. helmikuuta 2014

V***n jännitys!!

Naurakaa vaan..

Mutta..

On aivan jäätävän ärsyttävää olla jännittäjä. Mulla on tänään ollut tosi ahdistava ja oksettava olo. Itkettää ja en malta pysyy paikallani. Mietin ensin että se johtuu viikonlopun koulupäivistä. Mutta nyt tajusin että se onkin tän päivän lääkärikäynti. Pojan kanssa siis käydää ihan perus lääkärireissulla, mutta sen takia mulla on ihan hirvee jännitys ja ahdistus. MIKSI?! Ei mitään syytä, sinne on ihan tuttu reitti ajaa, parkkipaikkoja on siellä yleensä ihan hyvin, lääkäri on mukava ja tiedän että ei oo mitään huolestuttavaa asiaa. Silti olo on tällänen. Ihan perseestä suoraan sanottuna.





Sitten kun tähän oloon ynnää vielä viikonlopun jännittämisen ni morjens. Miksei tää jännittäminen koskaan helpota? Ei oo mitään syytä ressata. Ja senkin tiedän että ei ne asiat ressaamalla tai jännittämällä parane, päinvastoin.

Raivostuttavinta on se, että tää vaikuttaa ihan koko päivän fiilikseen. Aamusta asti oon ollu kiukkunen ja levoton. Tai herkkä. Tai..no jännittynyt!

Sen vielä hyväksyisin että jännittäisin jos olis pidettävä puhe, tai jotain koetta, tai että odottaisin jotain tuloksia sieltä lääkäriltä. Mutta ei, ihan normaali lääkärilläkäynti. ARGH!

Viikonlopun jännittäminen onkin asia ihan erikseen. Varsinkin kun meillä on treenipäivä sunnuntaina. En lähde edes avautumaan siitä, oon niin paniikissa. Yähh. Joo, ei tästä tuu mitään. Täytyy vaan yrittää kasailla itseäni ja uskoa itseeni. Löytää edes jotain pientä hyvää itsestäni ja keskittyä siihen sekä unohtaa ne puutteet ja heikkoudet.


 
Millä te käsittelette omaa jännittämistänne? Vai oonko mä ainoo paniikkipirkko?

maanantai 17. helmikuuta 2014

Mitä on onnellisuus?

Tää kirjoittaminen tuntuu vaan vähenevän kokoajan ja syy on ihan vaan se, että läppäristä on laturi rikki. Padilla en jaksa alkaa kirjoittelee ja pöytäkoneella on muuten vaan niin tylsää että oon siinä ihan vaan pakolliset hetket.

Nyt ajattelin kuitenkin tässä kirjoitella asiasta jota oon miettinyt. Onnellisuus. Mitä se on? Mä oon onnellinen. Huomaan sen aina jostain pienistä asioista, mutta niin isoista että ne tekee mun elämästä onnellisen. Joo toki perhe ja ystävät jne tekee onnelliseksi, mutta se on päivän selvä asia. Entä ne pienet asiat? Ulkona sataa eli lumi sulaa, aamulla linnut laulaa, lapsi antaa ison halin,  radiossa soi hyvä biisi, vastaan kävelee hymyilevä ihminen, jollain facekaverilla on ollut hyvä päivä, pyykit tuoksuu, taskusta löyty kolikko, kiristävät housut ei kiristäkään enää..paljon pieniä asioita joista en oo aikasemmin osannut ehkä samalla tavalla iloita. Asioita joita tapahtuu päivittäin, mutta joille ei ennen antanut edes ajatusta.

Uskon että tässäkin kaikessa on suurimmaksi osaksi takana urheilu. Se vaan saa mielen paljon paremmaksi. Oon viimeiset kuukaudet urheillut varmaan enemmän ku koko elämäni aikana yhteensä. Ei oo montaa päivää etten saisi mun ihanan Loopin aktiivisuutta täyteen. Haastan itteäni liikkumaan enemmän ja enemmän. Kokeilemaan uusia asioita ja tuomaan arkeen mukaan ihan tavallista hyötyliikuntaa. Mä niin haluan liikkumisesta mulle ammatin. Oon itse yleisesti ottaen paljon paremmalla tuulella ja jotenki rohkeampi. Ei tän takana voi olla mikään muu kuin urheilu!

Tänään kävin ensimmäistä kertaa kokeilemassa Crossfittii. Viime vuonna aloitin juoksemisen. Vuoden alussa aloitin uimisen. Ryhmäliikunnat oon jättänyt kokonaan, mutta tilalle on tullut paljon muuta. Tän päivän crossfit oli jotain niin siistiä! Just sitä polttavaa tunnetta reisissä, hikeä, itsensä haastamista ja onnistumista. Ei vaan voi olla mitään parempaa! Kokeilkaa vaikka ite ;)

Itsetunto on mulla kans kasvanu huimasti. Kyllä tänään taas jännitti ihan törkeenä mennä crossfit tunnille, mietin että en mä siellä pärjää. Ajattelin että meen vaan nolaamaan sinne itteni. Mutta ei muuta kuin tulta päin. Siinä salin ovella odotellessa en tienny miten päin olla, ja kun valmentaja tuli paikalle ja sano että oonkin ainoo koko tunnilla niin ensin iski paniikki. Ei ei ei. En mä halua, en voi piiloutua takariviin enkä olla huomaamaton. Sen sijaan joudun olla koko ajan valvovan silmän alla kaikkine läskeineni ja osaamattomuuteineni. Täh mikä sana?!

Mutta, samalla hetkellä päätin että ei, mä otan tästä kaiken irti. Opin ja imen kaiken mahdollisen tiedon itelleni kun kerran  saan näin hyvän tilaisuuden, oman PT:n tunniks. Oon just niin huono tai hyvä ku oon, mutta ainaki mä oon mä. Alotettiin ihan nollasta ja kieltämättä oli aika jees kun valmentaja kehu. Se oli ehkä vaan peliliike kehua, mutta ainakin se toimi. Mun itsevarmuus kasvoi ja uskalsin olla oma itseni ja haastaa itteäni. Jälleen kerran sain todeta, että en mä oo niin huono kuin kuvittelen.

Viikonloppuna on taas koulua ja oon sen suhteen jälleen totaalisen sekavin tuntein. Meillä on ekaa kertaa käytäntöä. Koko päivä Myllypurossa reenataan. Mulle tooodella paha paikka. Olla se heikoin. Tai ainaki taas uskon olevani heikoin ja mietin kaiken aikaa että miks mä meen sinne nolaamaan itteni.  Mietin että keskeytän koko koulutuksen, oon kipee tai mitä vaan ettei mun tarvii mennä sinne muiden arvioitavaksi. En mä niin tekis, täähän on mun unelma mutta silti mua vaan pelottaa ja paljon! Ei tässä silti auta kuin mennä leuka pystyssä sinne ja tehdä parhaani. Oppia, kehittyä ja kasvattaa taas hitunen sitä uskoa itseeni. Olla vähän parempi sieltä lähtiessä kuin sinne mennessä.

On kyllä hurja huomata kuinka paljon on vielä töitä oman itseluottamuksen kanssa, mutta on myös lohduttavaa huomata kuinka paljon pidemmällä oon asian kanssa kuin vuosi sitten.

Kaikki tää on mun onnellisuutta. Mulla on mun oma perhe. Maailman ihanin mies ja lapset ja ystävät. Mä oon onnellinen ollessani mä. Kyllä se vaan on pakko myöntää. <3

Ps. Pahoittelen tylsää ja kuvantonta tekstiä. Pahoittelen myös kirjoitusvirheitä. Syytän ipadia, tällä ei toimi esikatselu eikä oikeen mikään muukaan.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Ja taas!!

Mulla on flunssa, taas. En oo eilen enkä tänää viittinyt ollenkaan urheilla, joten olo on laiska ja saamaton. Nyyh. Tässä mä vaan istun koneella vääntämässä ruokapäiväkirjoja. Toisaalta tääkin on todella kivaa ja antoisaa, mutta kyllä jo kovasti tekis mieli edes uimaan. Ehkä jos huomenna..

Viikonloppu meni kivasti. Metsäretki oli ihana, erilainen. Istuttiin nuotion äärellä koko ilta, grillattiin ja juteltiin. Muksut teki lumiukkoja ja lumihevosia, grillas vaahtokarkkeja ja laulo kitaransäestyksellä. Ei yhtään hullumpi tapa viettää aikaa! Yöksi mä rakensin niille siskonpedin ja peittelin jokaisen omaan makupussiinsa, ai että oli jännää nukkua kamiinan lämmössä oman makuupussin sisällä. Ihania lapsia kaikki neljä reissussa mukana ollutta <3



Kun lapset oli mennyt nukkumaan, me jäätiin aikuisten kesken vielä nuotiolle juttelemaan. Jälleen sain miettiä omaa tulevaisuuttani ja haaveitani. Mitä sitten kun koulu loppuu? Enhän mä ole vielä valmis PT, mutta kyllä mä näitä töitä jo haluan alkaa tekemään pikkuhiljaa. Ideaali olisi saada joku päivätyö ja sitten vapaa-ajalla tehdä näitä PT:n töitä yhä enemmän ja enemmän silleen, että jossain vaiheessa voisin työllistää itse itseni tällä. Haluaisin kuitenkin päivätyöksikin jotain joka tukee tätä mun alaa. Hakemuksia oon laittanu vaikka ja minne, mutta tuntuu että lopulta joudun taas päätymään päiväkotiin. Mä kun luulin että olisin päässyt niistä töistä jo eroon. No mutta joo, ei auta ku katsoa päivä kerrallaan. Kyllä se oikea tie kulkea löytyy mullekin. 

Mä oon ollut nyt melkein kuukauden herkkulakossa, paino on tippunut 5 kiloa ja fiilis sen suhteen törkeen hyvä. Viikonloppuna meinaan kyllä herkutella! On niin kiva päivä tiedossa lauantaina; Kakkugalleriaa, Love me do-messut, hyvää ruokaa ja ehkä jopa leffaan mennään. Ihanaa ihanaa! Voi olla että olo on melkonen kun tän kuukauden tauon jälkeen syönkin itteni palloksi, mutta sunnuntaina sitten taas uuteen nousuun (tai itseasiassa laskuun). Jos nää kilot tätä tahtii lähtee, niin mä luulen, uskon ja toivon että oon kesällä paremmassa kunnossa ku vuosiin. TYKKÄÄN!

Ihana mieheni sai eilen kauan haaveilemansa hierontapöydän (vai pitääkö munkin sanoa plintin?) ja arvatkaa kuka sai olla ensimmäinen asiakas? No, en minä :D Mein pikkumies varasi ensimmäisen ajan, mutta sain mäkin sentään ihanan ihanan tunnin hieronnan. Kieltämättä oli vähä kivampi tossa plintillä kun lattialla makoilla. Onnekas on se vaimo jolla on hieroja mies <3

 
 
Nyt täytyy kyllä palata koulutehtävien pariin. Adjöö!
 
Ps. Ei tää mun opiskelu oo rankkaa, kuva vaan on hauska.





tiistai 4. helmikuuta 2014

Identiteettikriisi

Nyt kävi näin, vai miten se meni? Pakko oli keksiä vähän jotai puhtaampaa taustaa blogille. Tämä saa kelvata. Ainakin toistaiseksi, kunnes kyllästyn ja saan uuden identiteettikriisin.  Mutta vaihtelu virkistää, toivottavasti tykkäätte tekin, mä taidan tykätä.


 
 

Paljon kaikkea ja silti ei mitään

Tiiättekö sen tunteen. Hirveesti tapahtuu ja on tekemistä mutta silti jotenki ei mitään. Mulla on se olo. Jotenki sellanen levoton olo. Turhauttava. Oon päässy nyt hyvään urheilumoodiin, viime viikolla ei ollut yhtään vapaa päivää liikunnasta. No, korjasin asian eilen kun en tehnyt sitten yhtään mitään. Tänään olin taas aamulla uimassa, huomenna salille ja sitä rataa. Paino tippuu tosi hyvin ja oonkin edelleen aika ihmeissäni siitä. Ei kyllä haittaa yhtään, onhan tätä odotettukin että jotain alkais tapahtumaan. 


Viikonloppu taas opiskeltiin ahkerasti. Hurjasti paljon asiaa, tuttua ja vähemmän tuttua mutta ah, niiiiin mielenkiintoista. Aiheena oli ravinto ja nyt oonkin suunnitellut ruokavalioita ja koittanut taas lukea ja oppia asiasta paljon. Olis ihan huikeeta jos olis jostain asiasta (vaikkapa just ravintoasioista) oikeesti PALJON tietämystä. Musta tuntuu et mä en tiedä mitään. Joo protskut ja hiilarit ja rasvat, mutta siihen se tietämys jääkin. Olin ihan suu auki kun yksikin luokkakaveri tiesi vaikka ja mitä vitamiineistä ja lisäravinteista ja vaikka mistä. Mäki haluun tietää! Ja kyllä, opettelen. Haluaisin vaan tietää jo nyt kaiken, enkä vuoden päästä. Kaikki mulle heti kiiiitos. Ajatella jos olisin jo nuorena keksinyt että tästä tulee mun ammatti. Mikä pro mä nyt olisin. Ehkä oikeesti tietäisin vitaminneistä ja oikeesta treenaamisesta ja lihaksista paljon.

Oon ollut nyt herkkulakossa siitä asti kun palattiin Espanjasta. Päivä päivältä tää ärsyttää enemmän ja enemmän. Tyhmää että pitää ite tehä itelleen tälläsiä kieltoja. En meinaan muutenkaan oo syönyt juurikaan mitään herkkuja pitkään aikaan eli se ei oo ollut mikään ongelma. Nyt kun on totaalikiellossa ni tekee ihan törkeenä mieli kaikkea. Ja toisekseen pelottaa että kun tää lakko on ohi ni tuleeko mulle olo että täytyy saada tunkea suuhun sitä ja tätä ja tota. Toisaalta, paino on nyt alempana ku piiiitkään aikaan ni en mä halua sitä saavutusta pilata. Yks herkkupäivä ja uuteen nousuun.

Aika hauska kyllä kun tässä kirjoittamisen lomassa googlasin Junk Food ja Healhty Food. Kylläpä alko kuola valumaan, mutta vasta ton jälkimmäisen googlailun tuloksena. Junk food ku googlasin ni meinas oksennus lentää. Hyi paska mitä roskaa sitä onkaan joskus itteensä ahtanu. Eew.




Mutta nää kuvat, ai että. Kuola valuu! Paljon on elämäntavat mulla muuttunu, jihuu!


 
 
Oikeesti harmittaa että Suomessa kaikki marjat maksaa niin älyttömästi. Ja muutenkin kaikki terveellinen maksaa ihan liikaa. Voisin syödä marjoja ja hedelmiä päivittäin vaikka kuinka jos olis varaa. Siinä on huutava vääryys että pussi ranskalaisia maksaa 1/5 siitä mitä joku pussillinen mansikoita maksaa. Hah, tässä olikin mun suuri avautuminen aiheesta.

Mutta mutta, perjantaina onkin ohjelmassa jotain mitä en oo koskaan tehnyt tai kokenut. IIK!
Me lähdetään Nuuksioon retkelle. Eväät, makuupussit ja lämmintä vaatetta. Lapset autoon ja menoksi. Jossain siellä Nuuksion metsässä meille pitäisi olla varattuna joku pieni kylmä mökki jossa nukutaan. Kamiina päälle, nuotio palamaan ja makkarat paistumaan. Ja joo, mäkin meinaan syödä makkaraa!   


                           "Nuuksion vuokratupien käyttö edellyttää reipasta mieltä ja retkivarusteita. Tuvalle on noin 1 kilometrin kävely-/hiihtomatka lähimmältä pysäköintialueelta. Tuvalla ei ole juomavettä. Juomavesipiste Kattilassa ei ole toistaiseksi käytössä.
 
Mukaan tarvitset elintarvikkeiden ja juomaveden lisäksi ainakin makuupussin, tulitikut, taskulampun, ruokailuvälineet ja Nuuksio-Luukki ulkoilukartan."

Aika ekstriimiä meille. Ei todellakaan meidän tapaista, mutta kun kaveri houkutteli ni kyllähän se piti ottaa haaste vastaan. Varmaan aika kiva kokemus lapsillekin. Sieltä suunnataanki sitten ilmeisesti Hankoon äitin ja isin luo. Jee, isi lupas tehdä kalaa ruuaks. Iso jee! En meinaa itse osaa tehdä mitään kalasta. Tuolla on pakkasessa joku sei paketti, mutta kun tuntuu että siinä on enemmän piikkejä ku kalaa ni siellä se on lojunut jo vaikka kuinka kauan.

No niin, tulipahan taas asiaa ja silti ei mitään.