keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Vuoden vika ja eka

Niin se joulu on mennyt ja uusi vuosi alkanut.
 Ihanaa, en malta odottaa mitä kaikkea tää vuosi tuo tullessaan. 
Toivottavasti vaan paljon kaikkea hyvää, ne kurjat jutut voi jäädä tapahtumatta.

Itse oon saanut pidettyä liikunnan päivittäin mukana menossa, 
tosin vaan lenkkeillen koska oon ollu flunssassa. Lenkkeily on alkanut maistumaan taas 
tosi hyvältä ja tänäänki oon käynyt kahdesti reippailemassa. Hyvä minä! 
Loop on edelleen ollut isona motivaattorina ja ai että kiukutti kun tossa
 pahimpana flunssapäivänä loppuraportti oli surkea. Eilen sen sijaan tein ensimmäisen
 oman ennätyksen ja askeleita oli kertynyt puoleen yöhön mennessä 29 604 
ja aktiivisuusprosentti oli 207. Tästä lähtisi ajatus miehen kanssa, 
että nyt kun me lauantaina lähdetään Espanjaan niin tyrkätään muksut jonain päivänä 
mun vanhemmille ja tavotellaan 100 000 askelta. Melkonen haaste enkä usko 
että mitenkään siihen pystytään, mutta ei kai yrittämisestä mitään haittaakaan ole. 
Ainaki olis taatusti hauska päivä askelia haaliessa.

Syömiset on edellee vähä niin ja näin, mutta lapasesta ei oo lähteny
 niin se on pääasia ja siitä olen iloinen. Lomalla syöminenkään ei enää oo niin 
pelottava ajatuks kuin mitä se oli. Uskon ja toivon että tää terveellisyys on jo niin 
iskostunu mun takaraivoon, että hirveitä mokia ei tule. 
Katotaa sit loman jälkeen mitä mä tänne tuun kertomaan, 
onnistumisia vaiko epäonnistumisia. 

Tää kuva on muutes aika koominen. Ja niin totta.



Lomalta kun palataan niin heti onkin viikonloppu opiskelua. 
Huisin hauskaa päästä näkemään kaikkia muita ja oppimaan uutta. Tykkään! 
Uudet tuulet ja haasteet tulee niin tarpeeseen ja on ihana päästä kehittämään itseäni. 
Vielä vuosi sitten vannotin että en enää ikinä ala opiskelijaksi ja tässä sitä ollaan. 
Meillä tulee olee niin erilainen vuosi koko perheellä, että jännä nähdä mitä 
oon täällä kirjoittelemassa vuoden päästä. 

Yksi muutos on se että ajattelin loman jälkeen aloittaa uimisen. Ehkä. 
Vihaan ja kammoan uimahalleja, mutta olis kiva keksiä tähän salin ja lenkkeilyn rinnalle 
muutakin aktiviteettiä ja uiminen vois olla aika tehokasta. En mitään kilpauimista 
tai muuta ekstriimiä vaan ihan perus hallia päästä päähän touhua. Piti jo sunnuntaina mennä kokeilee, 
mutta flunssa vei voiton niin jäin potemaan ja nyt oonkin ihan vaan kävelly koiran kanssa ja ottanu rauhallisesti. En meinaan aijo viettää lomaa sairastaen!

Meinaatteko te alottaa uutta harrastusta tai muutoin keksiä jotain uutta tälle vuodelle? 

Loppuun vielä kuva viime vuoden viimeiseltä lenkiltä. Rok on!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: