sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Elämäntapojenmuutos

Kyllä mun on se pakko alkaa uskoa itsekin. 
Mä oon tehnyt hurjan harppauksen mun elämäntapojen suhteen. 
En ihan itsekään sitä tajua, että se tosiaan on totta. 
Mulla on muuttunu ajatustapa tosi paljon viime aikoina. 

Muutos nro 1. Ruoka on vain ruokaa
                      
Ennen (puhun nyt ihan pienestä aikavälistä, 2-3kk sitten ehkä) ruoka oli mun koko elämä. 
Varsinkin herkut. Pystyin syödä kaikkea hyvää vaikka kuinka paljon, vaikka väkisin. 
Ihan oikeesti, väkisin vedin itteni ihan ähkyyn ihan vaan siks että 
"huomenna palaan ruotuun enkä enää mässää". 
Arvatkaa toistuiko sama ajatusmalli seuraavana päivänä? Ja sitä seuraavana..Kyllä. 
Päivästä toiseen, jopa tunnista toiseen vaan mietin että mitä hyvää voisin syödä. Yök.

Nyt terveellinen ruoka on mun intohimo. Rakastan salaatteja, hedelmiä, marjoja, rahkaa..
Kaikkea minkä tiedän tekevän hyvää mulle. 
Nyt kun oon antanu itelleni vähä löysää syömisten suhteen,
 niin oon huomannu että enää mulla ei lähde lapasesta mässääminen. 
Voin ostaa jotai herkkuja ja syödä sen verran ku tuntuu,
mutta ei oo paniikkia että on pakko syödä. 
Tai kylässä voin syödä sen palan pullaa, ilman että pitää mennä heti perään kauppaan
 ostamaan lisää kun ei kylässä kehdannu syödä niin paljon. Jep, sitäkin tullu tehtyy.

Oikeestaan aika hurjaakin huomata tää muutos. Mä olen ylpeä itsestäni ;)

Muutos nro 2. Liikunta on kivaa

Aikasemmin liikunta oli pakko. Se oli jotain mitä on vaan pakko tehdä vaikka hampaat irvessä,
koska se on terveellistä ja mä laihdun ja plaa plaa plaa. 
Kaikki muutkin liikkuu niin kai munkin täytyy. 

Nyt mä liikun koska siitä tulee hyvä olo. Toki myös siksi että laihtuisin. 
Mutta siinäkin koin tänään herätyksen..Lähdin aamulenkille pitkästä aikaa. 
Ja lähdin vaan siks että tiesin että siitä tulee hyvä olo. En edes ottanu sykemittaria mukaan, 
joka mulla on muutoin aina mukana että nään paljonko kului kaloreita ja kuinka tehokasta se oli.
Mutta ei, tänään lähdin ihan vaan siks että teki mieli. 

Muutos nro 3. Valittaminen ei aina auta

Laitoin tohon tarkotuksella ton aina sanan mukaan, koska kyllä mä valitan. 
Voi kuulkaa ette edes tiedä kuinka paljon. Mutta huomaan myös tosi usein ajattelevani, 
että turhaan mä siitä suutun. Turhaan mä siitä hermostun. Turhaan mä siitä valitan. 
Koska se on turhaa! Helpommalla pääsen ite ja helpommalla pääsee läheiset kun en länkytä aina ihan kaikesta. Siinäkin on ajatusmaailma muuttunut tosi paljon, mä kehityn. 

Oon viimeisen viikon aikana miettinyt paljon asioita jälleen kerran ja todennu, 
että mä alan olla ihan hyvä. En oo todellakaan vielä unelmamitoissani. 
Mutta se on oikeestaan aika toisarvoista. Mä oon terve ja mulla on hyvä olla. 
Uskon ja toivon että kaiken tän muutoksen ohella pääsen eroon myös kiloistani, hitaasti mutta varmasti. Ainaki mä oon matkalla kohti sellasta elämää mitä mä haluan elää. Se on paljon se!

Tää osuva kuva on taas Googlesta löydetty.
En tiedä suuttuuko siitä joku kun käytän Googlesta löytyviä kuvia? 
Kertokaa fiksummat?


Ps. Tein tänään 50 punnerrusta. Ja niiden perään vielä 30. Ja sit 20. Ja 10. Wou!




2 kommenttia:

  1. Tsemppiä Kata, ihan loistava asenne! Puhumattakaan noista punnerruksista... :) Kiva että jaksat kirjottaa, mä ainakin luen näitä. Ja mielelläni. :)

    Laura (se tuttu. Tosi tuttu. <3 )

    VastaaPoista

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: