lauantai 28. joulukuuta 2013

Uusi rakkaus

Mä oon rakastunu. Mun Polar Loop on jotain niin parasta. 
Sain tän joululahjaksi ja sen jälkeen ei oo montaa hetkee ollu poissa kädestä. 
MIELETÖN motivaattori! Täytyy tottakai saada suositukset täytettyä joka päivä. 
Teinkin itseni kanssa sopimuksen, että illalla en lösähdä sohvalle ennen kun olen 
maalissa Loopin mukaan. Hankittiin miehelleniki sellanen ja mikäpä sen 
mukavempaa ku pieni kisailu että kumpi saa enemmän askelia tms.
 Lenkilläki käytiin eilen sekä tänään yhdessä, sitä ei oo aikoihin tapahtunu! Voi rakkaus!
Tänään käytiin ostamassa tähän yhteensopiva sykevyö niin saa vieläkin tarkempaa
 dokumenttia omasta liikkumisesta. 

Tässä eilisen päivän palautteet:



Mielenkiinnolla odotan että tuleeko tän myötä esimerkiksi painon 
pudotuksen kanssa parempia tuloksia. Koska kyllä niin paljon on lisääntyny
 kaikki pieni hyötyliikunta ja eilenki illalla viimeiset minuutit maaliin piti kuluttaa hölmöilemällä tossa olohuoneen lattialla. Hypin, tanssin, pompin hyppynarulla, tein kyykkyjä, punnersin, juoksin ja tein polvennostoja jolloin sain tavoitteet täyteen ja pääsin kattomaan leffaa. 
Olis muuten ihan varmaa jääny tollanenki touhuuminen väliin ilman mun Looppia. 
SUOSITTELEN!




Toinen ihanuus on mun uusi kalenteri. 
Mies oli siis tilannu mulle joululahjaksi Lorna Janen Active Living vuosikalenterin. 
Rakastan sitäkin. Kalenteria siis. 
Toi on ihanan värinen, söpö, sisältää just hyviä motivaatiokuvia ja treenivinkkejä ja 
siihen meinaan myös joka ilta kirjoittaa oman kiitollisuushöpinäni. 
Kirjoitan kalenteriin myös kaikki treenikerrat, koska on kiva seurata omaa edistymistä noin. 
Ennen en todellakaan ole ollut mikään päiväkirja tai kalenteri-ihminen joten nyt siihen tulee muutos. 









torstai 26. joulukuuta 2013

Mä haluun lihaksia!

Mä haluun laihtua on nyt vaihtunu mä haluun lihaksia hokemaan.
 En halua vaan laihtua keinolla millä hyvänsä, vaan haluan kiinteytyä ja saada lihaksia. 
En sellasta rasvatonta tiukkaa kisabodya, vaan kauniin treenatun näkösen bodyn. 
Tässä on enää yksi pieni ongelma. Miten? 
Mulla ei oo hajuakaan että miten tätä kannattais alkaa ajaa eteenpäin. 
En haluais käydä salilla turhaan vuosia vaan todeten että joo ehkä jotain tapahtuu, 
mutta oikealla tekniikalla ja oikealla syömisellä olis voinu tapahtua paljon enemmän. 
Ei kai auta ku ottaa kirja ja intternetsi käyttöön ja lukea tuhat ja yksi eriävää mielipidettä 
miten kannattais toimia.


Jos joku haluaa antaa vinkkiä, otan vinkit vastaan. 
En todellakaan itse ole mikään asiantuntija missään muussa kun korkeintaan 
erilaisissa laihdutuskuureissa jotka ei toimi. Mutta mä haluan oppia ja tulla alan asiantuntijaksi. 
Haluan voida olla esimerkkinä muille ja jakaa tietoani muille. 
Heti kun mulla vaan on oikeasti sellaista tietoa mitä uskallan luottavaisin mielin jakaa. 
Shittiäkin on meinaan tarjolla varsinkin netissä, sen oon huomannu. 
Netissä kuka tahansa voi kertoa oman mielipiteensä ja sinisilmäsenä
 mä ja luultavasti moni muukin uskoo kaiken liian helposti. 
Nyt vaan haluaisin oikeesti faktaa siitä että miten mun kannattais edetä tässä. 

Odotan todella kovasti tammikuuta kun taas pääsee opiskelemaan näitä asioita muiden kansssa. 
Eniten ehkä pelotti paljastaa kaikki nää mun ajatukset kun tiedän että muutamat
 noista mun koulukavereista saattaa lukea näitä. 
Niinku jo aikasemmin mainitsin niin mä en ole ihan samaa rasvaprosenttia niiden kanssa. 
Mutta niin tai näin, kaikkien meidän on lähdettävä joltain tasolta oppimaan, mä lähen nollasta. 
Koen kumminkin saaneeni sen verran itseluottamusta, 
että mielummin oon ylpeä siitä että oon edes nyt heränny pitämään huolta itsestäni
kuin että häpeilisin tätä mun intoa. 

Joku kysyikin, että mistä mä saan motivaatioo.
Huomaan, että parhaiten mä pidän omaa treeni-intoa yllä sillä, että en pakota itteeni mihinkään. 
En tee mitään väkisin jos ei tunnu siltä. En tee kellontarkkoja aikatauluja tai suunnitelmia. 
Nytkin kun oon antanu itselleni luvan höllätä muutamaks päiväks niin huomaan, 
että mä haluan treenata siitä huolimatta. Haluun sen hyvän fiiliksen mikä tulee kun liikkuu. 

Mua liikuttaa:

1. Fiilis treenin jälkeen
2. Tulokset (kyllä se haba on onneks vähä kasvanu)
3. Terveys


Noi on ehkä ne isoimmat asiat mitkä mua liikuttaa. 
Haluan olla kymmenen vuoden päästä mielummin salilla riehumassa kuin että piikitän itteeni insuliiniä.
Tai haluan mielummin juosta Midnight runissa vielä kymmenenki vuoden päästä 
sen sijaan että odotan pääsyä lonkka- tai polvileikkaukseen.  
Haluan tartuttaa lapsilleni terveellisen elämän esimerkin ja liikunnan ilon sen sijaan 
että ne istuu päivät pitkät sipsikulho kainalossa leffoja kattomassa.
Keksisin vaikka mitä syitä tähän luetella, mutta luulen että jokaisen pitää itse
 löytää itselle se oikea motivaattori. 
Oli se sitten mikä tahansa syy, se on hyvä syy jos se saa sut liikkumaan.

Ps. Kommenttia saa jättää, asiasta tai asian vierestä. Nekin motivoi mua ;)

Ylpeys ja päätös.

Kyllä. Ylpeys. Mä olen äärettömän ylpeä itsestäni. 
Minä joka luulin olevani ikuinen pullasorsa, laiska, läski, herkkupossu ja vaikka mitä muuta. 
En ole enää. Joulu tuli ja meni, toki tuli syötyä ja herkuteltua. 
Mutta myös liikuin. Enkä vetäny övereitä.

Se mistä sitten taas saan huomata muuttuneeni tulee tässä. 
Mulla ei tullu morkkista vaikka herkuttelin, koska tiesin että se kestää korkeintaan 
vaan tämän muutaman hassun päivän ajan ja sitten palaan ruotuun.
 Itseasiassa olin ajatellut, että nämä kolme päivää otan rennosti, 
mutta nyt todellakin tuntuu että huomenna jo rahka kutsuu. Jäätävää.



Aikasemmin kun koko elämä oli pelkkää laihdutuskuuria, 
niin tiesin että kun kerran herkuttelen ni se jo lähtee lapasesta ja koin 
morkkista ihan jokaisesta suupalasta. Sitten herkuttelua kestikin päivästä toiseen
 kunnes taas sain itseäni niskasta kiinni ja itkin kerättyjä kiloja. 
Jonka jälkeen taas tuli uusi syy herkutella..

Enää noin ei käy. Miksikö? No koska en oo enää laihdutuskuurilla. 
Niin pieni, mutta mulle tooodella iso asia. Olen muuttanu elämäntapani. 
Ei enää kuureja jotka kuitenkin pilaan. Nyt on tilalla terveellinen elämä, 
joka ei kiellä mitään, mutta pysyy kohtuudessa. 

Aika kliseistä. Juttuja joita vaan aina lukee muiden kokemana ja kirjoittamana 
ja itse ajattelee samalla että  "en mä vaan pystyis".

Kyllä sä pystyt!
Jos mä pystyn tähän niin kyllä säkin. 
Jos mä olen päässyt eroon siitä kamalasta kierteestä niin kyllä säkin pääset.
 Jos mä olen löytänyt intohimon liikuntaan niin kyllä säkin löydät. 
Jos mä olen oppinut pysymään kohtuudessa niin kyllä säkin pystyt.
Jos mä olen oppinut rakastamaan itseäni niin kyllä säkin opit rakastamaan itseäsi. 

Kauhee ku on vaikea kirjoittaa mitä mä nyt ajattelen. Niin paljon olis sanottavaa, mutta en tiedä mitä sanoa. Haluaisin jakaa kaikkea kannustavaa sanottavaa jokaiselle joka kamppailee itsensä ja 
noiden "en mä vaan tohon pystyis"-sanojen parissa. 
Haluaisin että jokainen teistä oppisi uskomaan itseensä ja siihen että jokainen meistä pystyy muutokseen. 
Se vaan vaatii jonkun ihmeellisen napsahduksen päässä. 
Päätöksen. Päätöksen, että nyt kaikki muuttuu. Joo se se on, päätös. 
Ja se päätös ei tapahdu pakottamalla, se tapahtuu ihan huomaamatta. 


Uskokaa itseenne, rakastakaa itseänne ja halukaa muutosta. 
Älkää pakottako. Halukaa. 

tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluaatto

Nyt se on täällä. Jouluaatto <3
Lapset on heränny viideltä ja niiden katsoessa lastenohjelmia itse karkasin salille kello seitsemän. 
Hiljasta oli. Nyt riisipuuro porisee liedellä ja piparitaikina odottaa pieniä leipojia.

Hyvää Joulua <3


lauantai 21. joulukuuta 2013

Mikä idea!

Olis sellanen hyvä hetki nyt kirjotella ajatuksia ylös, mutta läppäristä on akku loppu
ja käytössä on vaan ipad. Luulen että tän kanssa en jaksa ihan hirmuista sepustusta tehdä.. 

Tänään lapsilla alkoi joululoma ja on jotenki ihanan levollinen fiilis. 
Ei tartte hetkeen miettiä aamuheräämisiä (tai no joo, heräämisiä kyllä mutta ei lähtemisiä) 
ja saadaan koko porukka vaikka joka päivä olla aamusta iltaan yökkäreissä jos siltä tuntuu <3 
Love it! 

Yhdestä asiasta ajattelin nyt kuitenkin muutaman sanan kirjoittaa. 
Luin Monnan blogia ja siellä oli aivan älyttömän kiva idea. 
Kiitollisuuspäiväkirja. 
Eli lyhykäisyydessään idea on se, että joka ilta kirjotetaan ylös yksi asia 
josta on sen päivän kohdalla kiitollinen. Mun on ihan pakko kokeilla tota. 
Oon aina halunnu ostaa jonkun hienon kalenterin itselleni, 
mutta en oo ostanu koska ei mulla ole sellaiselle käyttöä. Nyt on! 
Todella hyvä keino etsiä niitä positiivisia asioita aina päivän päätteeksi kuluneesta päivästä.
 Tiukan paikan tullen päiväkirjaa voi sitten selailla ja huomata 
että kyllähän niitä hyviäkin asioita elämään mahtuu. Tykkään <3

Jouluun on enää (tai vielä) neljä yötä. 
Odotan ihan hirmusesti aattoa, mutta toisaalta toivon että se ei vielä tulis. 
Joulun odottaminen on meinaan paljon kivempaa kuin se, 
että aattopäivän jälkeen totean taas että jaa se oli sitten siinä.
 Mun mielestä joulu on vaan jouluaatto, sen jälkeen se on ohi. 
Tästä syystä on ihan kivaa tää odottelukin.


Jospa keskitynkin hetkeksi vielä tän blogin varsinaiseen teemaan (onko tällä sellasta?). 
Joulu tulee ja sen myötä vapaapäivät, herkut ja laiskottelu.
Toivon todella kovasti, että jaksaisin vapaista huolimatta
vähän liikkua ja miettiä mitä suuhuni pistän. Uskonkin että onnistun siinä.
Mutta sitten heti tammikuun alussa me lähdetään Espanjaan.
Siellä joudun kyllä koville näiden asioiden kanssa. Kaikki ne ihanant ruuat ja herkut.
Olis ihana todeta loman jälkeen, että no sehän meni hyvin.
 Jaksoin tarkkailla syömisiäni ja liikkua paljon.
Kuinka siistii siellä olis käydä aamulenkillä juoksemassa rantsussa ja hikoilla salilla.
Niinpä, se olis niin siistiä. Mutta kun tunnen itseni, niin en usko että musta on siihen.
 ...noku nyt on loma...
Onkohan nuo ne mun kuuluisat viimeiset sanat?


Ihanaa Joulun odotusta ihan jokaiselle robotille joka tänne eksyy <3













tiistai 17. joulukuuta 2013

Matalalentoa

Pari päivää ollu jotenki tosi plaah olo. Väsyttää ja ei jaksais mitään ylimäärästä tehdä tai touhuta. 
Liekkö syynä tää pimeys vaiko väärä aika kuukaudesta. Niin tai näin ni kyllä on ärsyttävää!
 Mieluiten vaan makaisin sohvalla peiton alla telkkaa katsellen. 
Sen sijaan täytyy lähtee kohta pojan kehityskeskusteluun ja sen jälkeen salille.
 Illalla vielä on poitsun joulujuhlakin. Ja viimisiä joululahjoja pitäis käydä etsiskelemässä. 
Muutama koulujuttukin pitäisi tehdä. 
Kaikki edellämainitut asiat on jopa ihan mukavia, mutta jotenki nyt vaan ei irtoo..

Eilen ostin kahvakuulan itselleni <3 
En tosin sen kanssa tehny mitää kummempia, kunhan parit heilautukset kokeilin. 
Sen sijaan tein kyllä taas punnerrukset..Mutta ku nekää ei enää onnistu. 
Mulla oli tavote että päivää ennen aattoa teen sen 100 punnerrusta, mutta tällä hetkellä jaksan just sen 50. 
Ei taida sataset paukkua viikon päästä. Buhuu. 

Koitan tässä kuumeisesti keksiä syytä että ei tarttis lähteä salille. En keksi. 
Kyllähän kun sinne menee niin se on taas ihana fiilis, en voi sitä kieltää. 
Silti ei vaan yhtään nyt nappaa. Tai sit mietin että no meen ja teen jonku kevyen treenin,
 mutta miks mä niin tekisin? Kun kerran sinne meen ni turhaa siellä on löysäillä. 
Ihan äärettömän turhauttava tää oma olo. Tahtoo takas sen energian mikä on viime aikoina ollu. 
Yks syy voi kyllä olla syömisetkin. Ne ei mee todellakaan nyt putkeen. 
Syön ihan liian vähän, todella epäsäännöllisesti ja epäterveellisesti. Ei hyvä. 

Mutta ei auta itku markkinoilla. Pitää lähteä.



                                                                                                        Tää mun täytyy muistaa. Aina!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Ähky ja väsymys

Ei nyt taas sovi tämä aihe yhtään tähän blogiin. 
Tänhän piti kertoa mun uudesta hienosta ja terveellisestä elämästä. 
No tänään mun elämä on ollut riisipuuroa, sekametelisoppaa, piparia, 
joulutorttua, irtokarkkia, glögiä, jäätelöä ja fajitaksia. ÄHKY. 
Mutta ei mummun ihanista tarjottavista voi kieltäytyä. Eikä miehen ostamista irtokarkeista. 
Niitä en sentää syöny montaa, mutta kyllä tässä tuntee että ei oo tosiaan 
syöty ihan oppikirjan mukaan. Välillä näin. 
Lapasesta ei silti oo taaskaan touhu lähtenyt samalla tavalla kuin aikaisemmin olisi lähteny. 
Ja aamulla kävin sentään lenkillä. Oli ihan prkl:een kylmä, mutta ihanaa silti. 
Se on hauska huomata miten tosta aamulenkistäkin nauttii jos se ei ole pakko. 
Sillon kun on etukäteen päättänyt että lenkille on pakko mennä,
niin kyllä se aika pakkopullaa on.
 Melkein jo salaa odotan huomista aamua, mahtaakohan mun tehdä
 mieli lähtee lenkille vaiko ei?!


Nyt kyllä ajatus lyö jotenki tosi tyhjää. 
Mein poika on valvottanut mua viimeiset pari viikkoa tosi paljon. 
Oon saanu kunnolla nukuttua ihan maksimissaan pari tuntia per yö. 
Tähän asti se on nukkunut meidän vieressä,
mutta pari viikkoa sitten päätettiin opettaa jäbä tavoille. 
Voi jestas että se on vaikeeta :/

Ei ole mitään sydäntä raastavampaa kuin kuunnella yöllä miten toinen itkee äitiä. 
Sillä on vielä ihana tapa käydä tapahtumia yksin ääneen läpi ja
näin ollen pojan huoneesta kuuluukin pitkin yötä mitä suruisampia mantroja siitä,
 kuinka kurjaa on olla yksin omassa huoneessa.
Mielummin melkein kuuntelisin rehellistä itkua kuin että tollasta raastavaa valitusta.
Reppana. 
Joka yö mietin, että miksi me tähän taas lähdettiin. En oikeestaan vieläkään tiedä miksi. 
Kai siksi että..Ei, en mä tiedä. Jälleen on ollut paljon ajatuksissa vanhemmuuden vaikeus. 
Oikeesti sitä haluaa vaan olla täydellinen äiti. Teen mitä vaan että lapsilla olis kaikki hyvin. 
Samalla kuitenkin niitä vaikeitakin asioita on pakko kohdata, 
eikä aina voi vaan mennä matalimman aidan yli. 
Ei voi silottaa jokaista askelta pienen ihmisen elämässä. 
Silti niin haluaisi tehdä. 

Joka ilta/yö menee siis samalla kaavalla. 
Poika menee unille joskus klo 19-20 ihan nätisti omaan sänkyyn. (tässä vaiheessahan mun kannattais mennä itsekin nukkumaan kun saisin nukkua suht monta tuntia ilman herätystä, mutta en vaan malta.)
  Vielä muutama viikko sitten aina puolen yön aikaan poitsu heräsi ja kömpi meidän viereen. 
Siinä sitten nukuttiin kaikki kolme tyytyväisinä noin kuuteen asti aamulla. 
Ah autuutta, olen kumminkin ensimmäiset 2,5 vuotta taistellut pojan nukkumisen kanssa,
 joka siis oli toooodella pätkittäistä ja levotonta. Niiden valvottujen öiden jälkeen on viimeisen
 vuoden ajan ollut luksusta nukkua joskus jopa viisikin tuntia heräämättä. 

Nyt kun päätettiin että on aika oppia nukkumaan omassa sängyssä aamuun asti, 
alkaakin sillon puolen yön aikaan show.
Poika herää, käy vessassa ja sitten alkaa itku. Äiti äiti äiti..
Eihän mun auta ku hyppää siellä vierellä rauhoittelemassa ja taas palata omaan sänkyyn. 
Poika nukahtaa, nukkuu vartin ja taas sama valitus. 
Ite makaan sängyssä ja vaan odotan sydän jyskyttäen että montako
 minuuttia se mahtaa tällä kertaa nukkua.
 Välillä saatan nukahtaa ite hetkeksi kunnes itku taas kuuluu.
 Tätä jatkuu aamuviiteen, jolloin luovutan ja poika joko tulee meidän viereen hetkeksi tai alkaa leikkimään. Sillon itekkin sitten saan hetken nukuttua. 


Aika vaikea pukea sanoiksi näitä fiiliksiä mitä ite koen just nyt tän asian takia. 
Oon aivan finaalissa, koska oikeesti mä tarviin unta aika paljon enemmän kuin mitä nyt saan.
 En todellakaan tiedä miten mun pitäisi tässä tilanteessa toimia.
Poika täyttää kumminkin kohta jo neljä. 
Ei se oo mikään vauva enää. Oon paljon jutellut sen kanssa tästä muutoksesta ja
 illalla se onkin ihan fine asian kanssa, mutta sitten yöllä onkin ihan eri ääni kellossa. 
Ei, mä en tiedä mitä tehdä. 
Aikuisten oikeesti tekis mieli vaan antaa asian olla ja ottaa poika taas mein viereen nukkumaan, 
mutta silti tuntuu että nyt täytyy vaan jaksaa taistella. Pakko kai sen on joskus oppia?!
 Saa antaa ideoita, mä olen neuvoton.

Tästä tulikin nyt avautuminen, mutta taaskin mietin että mun on varmasti kiva vielä joskus
 lukea näitäkin ajatuksia ja nähdä mihin on päästy tämänlaatuisessa elämänmuutoksessa. 
Toivottavasti ainakin vähän parempaan.


Nyt mä menen sänkyyn. Kello on 23.10 joten ihan pian taitaa lastenhuoneesta kuulua askelia...




maanantai 9. joulukuuta 2013

Lahjoja, lahjoja..

Kuten jo aikasemmin kerroin, niin rakastan ostaa lahjoja toisille. 
En oo vielä käynyt ollenkaan jouluostoksilla. Oikeesti oon ihan maha kippuralla kun mietin 
sitä hetkeä kun pääsen yksin tonne kaupoille ostaa kaikille rakkaille kaikkea kivaa <3

Nyt on vaan iskenyt sellanen kinkkinen tilanne kun haluisin ostaa myös itselle kaikkee kivaa. 
Kokoajan keksin jotain mitä haluan, kun yleensä oon hyvinkin vaatimaton enkä tartte 
oikeestaa koskaan mitää..Tässäpä kuvia mun toiveista,.
 Harmittaa vaan kun tiedän että fiksuinta olis kattella näitä vasta joulun jälkeen alennuksista.
 Mutta kun en millään malttais odottaa :P


Kahvakuulan jo mainitsinki, tahtoo!

Nää keraamiset pannut ois niiiin jees!


Polar Loop aktiivisuusranneke, tahtoo tahtoo!


Zero Point säärystimet, uijui <3

Bia Brazilin ihanat ihanat treenipöksyt.


Tähän jonon jatkoksi olis tullu vielä uudet salikengät, mutta ne kävin jo ostamssa. Sattumalta Stadiumista löysin 119,90e hintaset kengät jotka oli nyt 29,90e. Eli ei paha! 
Huomenna ne pääsee testiin.

Noh, ennen näidenki toiveiden sijaan listassa olis varmaan suklaata, suklaata ja suklaata. 
Eli oikea suunta on löytynyt.

Haha, tänää muistin kaks asiaa lisää mitä haluaisin, pakkohan ne on laittaa tänne jonon jatkoksi..

En juo kahvia, mutta tän takia olisin valmis opettelemaan <3


Ja tää, luoja mikä keksinto! Soupmaker, aijaijai!


sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Elämäntapojenmuutos

Kyllä mun on se pakko alkaa uskoa itsekin. 
Mä oon tehnyt hurjan harppauksen mun elämäntapojen suhteen. 
En ihan itsekään sitä tajua, että se tosiaan on totta. 
Mulla on muuttunu ajatustapa tosi paljon viime aikoina. 

Muutos nro 1. Ruoka on vain ruokaa
                      
Ennen (puhun nyt ihan pienestä aikavälistä, 2-3kk sitten ehkä) ruoka oli mun koko elämä. 
Varsinkin herkut. Pystyin syödä kaikkea hyvää vaikka kuinka paljon, vaikka väkisin. 
Ihan oikeesti, väkisin vedin itteni ihan ähkyyn ihan vaan siks että 
"huomenna palaan ruotuun enkä enää mässää". 
Arvatkaa toistuiko sama ajatusmalli seuraavana päivänä? Ja sitä seuraavana..Kyllä. 
Päivästä toiseen, jopa tunnista toiseen vaan mietin että mitä hyvää voisin syödä. Yök.

Nyt terveellinen ruoka on mun intohimo. Rakastan salaatteja, hedelmiä, marjoja, rahkaa..
Kaikkea minkä tiedän tekevän hyvää mulle. 
Nyt kun oon antanu itelleni vähä löysää syömisten suhteen,
 niin oon huomannu että enää mulla ei lähde lapasesta mässääminen. 
Voin ostaa jotai herkkuja ja syödä sen verran ku tuntuu,
mutta ei oo paniikkia että on pakko syödä. 
Tai kylässä voin syödä sen palan pullaa, ilman että pitää mennä heti perään kauppaan
 ostamaan lisää kun ei kylässä kehdannu syödä niin paljon. Jep, sitäkin tullu tehtyy.

Oikeestaan aika hurjaakin huomata tää muutos. Mä olen ylpeä itsestäni ;)

Muutos nro 2. Liikunta on kivaa

Aikasemmin liikunta oli pakko. Se oli jotain mitä on vaan pakko tehdä vaikka hampaat irvessä,
koska se on terveellistä ja mä laihdun ja plaa plaa plaa. 
Kaikki muutkin liikkuu niin kai munkin täytyy. 

Nyt mä liikun koska siitä tulee hyvä olo. Toki myös siksi että laihtuisin. 
Mutta siinäkin koin tänään herätyksen..Lähdin aamulenkille pitkästä aikaa. 
Ja lähdin vaan siks että tiesin että siitä tulee hyvä olo. En edes ottanu sykemittaria mukaan, 
joka mulla on muutoin aina mukana että nään paljonko kului kaloreita ja kuinka tehokasta se oli.
Mutta ei, tänään lähdin ihan vaan siks että teki mieli. 

Muutos nro 3. Valittaminen ei aina auta

Laitoin tohon tarkotuksella ton aina sanan mukaan, koska kyllä mä valitan. 
Voi kuulkaa ette edes tiedä kuinka paljon. Mutta huomaan myös tosi usein ajattelevani, 
että turhaan mä siitä suutun. Turhaan mä siitä hermostun. Turhaan mä siitä valitan. 
Koska se on turhaa! Helpommalla pääsen ite ja helpommalla pääsee läheiset kun en länkytä aina ihan kaikesta. Siinäkin on ajatusmaailma muuttunut tosi paljon, mä kehityn. 

Oon viimeisen viikon aikana miettinyt paljon asioita jälleen kerran ja todennu, 
että mä alan olla ihan hyvä. En oo todellakaan vielä unelmamitoissani. 
Mutta se on oikeestaan aika toisarvoista. Mä oon terve ja mulla on hyvä olla. 
Uskon ja toivon että kaiken tän muutoksen ohella pääsen eroon myös kiloistani, hitaasti mutta varmasti. Ainaki mä oon matkalla kohti sellasta elämää mitä mä haluan elää. Se on paljon se!

Tää osuva kuva on taas Googlesta löydetty.
En tiedä suuttuuko siitä joku kun käytän Googlesta löytyviä kuvia? 
Kertokaa fiksummat?


Ps. Tein tänään 50 punnerrusta. Ja niiden perään vielä 30. Ja sit 20. Ja 10. Wou!




lauantai 7. joulukuuta 2013

Pitkästä aikaa

Jos saisin pitkästä aikaa laitettua vähän ajatuksia ylös..
Tai en mä tiedä, en tiedä onko tää bloggaaminen kumminkaa ihan mun juttu. 
Ei mulla oo sellasta asiaa mitä pitäis kirjoittaa ylös. 
Mutta joka tapauksessa nyt ajattelin jotain sanoja näpytellä kun tässä pimeässä istun.
Taustalla soi musiikki ja telkkarissa pyörii Tuntematon Sotilas.
Aloin just miettii että oonkohan mä koskaan kattonu tota Tuntematonta Sotilasta. 
Ääk, kivittäkää vaan. Voi kyllä olla että koulussa se on joskus katottu (:

Kuuntelen muuten just Vain Elämää 2 biisejä, kaikkii muita paitsi Maaritin laulamia. 
Sori, mutta se on musta niin kamalaa kuunneltavaa että moro!
Muuten tykkään kovasti näistä. No joo, ei Laura Närhenkään biisit ihan iske. 
Mutta kaikki muut!  

Joo, mitähän..Kirjoittaisinkohan mä nyt ihan diipadaapaa vai oikeesti asiaa. 
Ehkä sitä asiaa...

Laihdutus. 
Se on ollut tän vuoden aikana varmaan päivittäin mun mielessä. 
Aamulla ekana, illlalla vikana ja siinä välissäkin monen monta kertaa. Pitää laihtua. 
Oon laskenut kaloreita ja punninnut kaikki syömiseni nyt puol vuotta. 
Keskiviikkona kävin lääkärillä kuuntelemassa kilppariarvoni 
ja muita verikokeissa otettuja arvoja. Olen kuulemma terve. 
Ei ollut lääkäritäti hetkeen hoitanu ketään yhtä ideaalisia arvoja omaavaa potilasta. 
Ihmetteli että miksi oon siellä. Sanoin että haluan laihtua. 
Avauduin sille mun tän vuoden taistelusta kiloja vastaan. 
Se katsoi mua, hymähti ja totesi että lopeta stressaaminen. 
Olet elämäsi kunnossa, rentoudu ja heitä vaa'at (ruoka- ja henkilövaaka) roskiin. 
Juteltiin  ja lääkäri tosiaan totesi että kyllähän me tiedetään että mä tiedän miten kuuluu syödä. 
Ei suostunut sanomaan mulle sopivia kalorimääriä eikä muitakaan
 "noudata tätä niin laihdut"-oppeja antanut. Se sanoi että mun avautumisen
 perusteella mä tiedän hyvinkin paljon ravinnosta ja sen vaikutuksesta painoon ja hyvinvointiin,
 mutta että oon käynyt nyt niin pitkään kierroksilla tän asian suhteen, että on aika rauhottua. 
Välillä kuunteli melkein suu auki kun kerroin miten punnitsen ja merkkaan kaiken syömäni ylös.
 Nyt mä relaan. 


Asiaa mietittyäni tajusin paljon asioita. Mun silmät aukesi. Se lääkäri oli oikeassa. 
Mä oon ollut todella tarkka syömisteni suhteen, tuloksetta. Mitä se sitten kertoo? 
Se kertoo sen ettei siitä oo hyötyä. Haittaa ehkä enemmänkin.
 Se että oon kumminkin saanut kymmenen kiloa pois, on jo paljon. 
Varmasti oon myös kiinteytyny, vaikken sitä ite huomaa. 
Nyt lupaan relata, panostaa hyvään ja puhtaaseen ruokaan, 
ilman neuroottista punnitsemista ja kaloreiden laskemista. 
Iteltä jotenki putos iso taakka harteilta kun tajusin itsekin näitä asioita ja avasin silmäni sille, 
että ei tää oikeesti toimi näin. Kyllä mä tiedän ilman vaakaakin että miten kuuluu syödä, 
mikä on hyväksi ja mikä ei.
 Nyt harjoittelen syömään fiksusti ja terveellisesti ilman vaakaa. Ilman ressiä.
 Kyllä mä nää kilot saan pois. Hitaasti mutta varmasti. 
Joka tapauksessa oon jo niin paljon pidemmällä kuin vaikka keväällä.
 Mä liikun paljon ja syön todella paljon fiksummin. Mä kyllä osaan.

Viikolla kävin etsimässä itselleni mekkoa. 
Mekko jäi kauppaan koska L koko oli liian ISO ja M koko oli loppu. 
Tollaset asiat vasta herättää mua vähän siihen todellisuuteen, että jotain on tapahtunut.
 Vaikkakin siinä niitä mekkoja kokeillessani huomasin miettiväni että
 "no tää nyt on joku poikkeus että L koko on liian iso" ja muuta yhtä tyhmää. 
Miksen mä hyppiny ja kiljunu onnesta, koska vielä joku aika sitten en olis mennyt ollenkaan 
kyseisen liikkeen tyylisiin kauppoihin kokeilemaan vaatteita
 ihan vaan siksi että mikään ei olisi kumminkaan mulle mahtunu.
 Miksi, oi miksi sitä ei osaa nähdä niitä oikeita asioita, vaan keskittyy ihan vääriin asioihin. 
Jäätävä tää ihmismieli. 

Tosiaan, kymmenen kiloa ylimääräistä roikkuu edelleen tossa mahassa, 
mutta kyllä ne siitä sulaa. 
Salilla, juoksemisella ja oikealla ruoalla mä ne sulatan. 
Siitä päästäänki hyvin seuraavaan aiheeseen..

Salilla käyminen.. 
Käyn normaalisti sen 3 kertaa viikossa salilla. 
Tällä viikolla jäi yhden päivän sali väliin ja voi mikä morkkis. Ihan kamala morkkis. 
Joo onhan tässä vielä tätä viikkoa jäljellä, mutta kun mun salikortti on
 voimassa vaan arkisin 6-16 joten viikonloppusin en sinne pääse. Mutta lenkille pääsen. 
Päätinkin että käyn ainakin kerran vielä kunnon lenkillä korvaamassa puuttuvaa salitreeniä. 
Tää on iso lupaus, koska näillä ilmoilla vihaan olla ulkona. 
Ulkona on märkää, kylmää ja tylsää- mutta nyt se täytyy unohtaa ja muistaa oma olo. 
Hyvä olo siitä kumminkin tulee kun käy reippaalla lenkillä. 
Ois ihan superia kun mulla olis kotona joko käsipainot, tai vielä parempi, kahvakuula. 
Sais kotonaki tehtyy kaikkee kivaa treenii. 
Toki voi tehdä ilman mitään välineitäkin, mutta silti kahvakuula olis kiva. 
Vinks vinks joulupukki, sellanen kymppi kilonen kuula ois aika kiva ;)



Noh, tässä muutaman ajatus taas. 
Nyt mä kaivaudun peiton alle jatkamaan näiden ajatuksieni ihmettelemistä.

Hyvää yötä<3