tiistai 5. marraskuuta 2013

Arki


Mulla on tänään vapaapäivä. Ihan parasta pitää maanantai vapaana. Saa pidemmän viikonlopun ja voi alottaa työviikon paljon mukavammin (:
 Enää maanantait ei oo niin masentavia ku ennen.

Ollaan pojan kanssa aina maanantait kaksin, nyt se nukkuu.
Ite aloin kattoo leffaa, tosin se on ehkä niin jännä etten uskalla kattoa sitä yksin :D
 Ulkona sataa, on marraskuu. Mä tykkään enemmän vesisateesta ku lumesta,
En oo yhtään talvi-ihminen ja ei tosiaankaa haittaa yhtään nää ilmat.
Jouluaattona vois olla lunta.
Se on ainoa päivä vuodesta milloin lumi on ok, jopa toivottavaa.

Taas kun on tällänen hiljanen hetki,
lapsi nukkuu ja koira nukkuu niin omat ajatuksetkin pääsee rauhottumaan.
Tuntuu että sitä elää niin jotenki suorittaen, pitää tehä se ja se, sen jälkee toi ja tää.
Sitten kun hetkeksi elämä hiljenee ja itsekin pysähtyy, niin koko tilanne muuttuu.
Kaikki on taas hyvin ja ne asiat jotka tekee mut onnelliseksi tulee mieleen.
 Lähes liikuttava olo tulee kun huomaa että kumminkin kaiken tän keskellä mä olen onnellinen.

Arjen oravanpyörä on pelottavaa.
Oon jo nuoresta asti miettiny että tätäkö tää elämä on.
Pakkoa.

Pakko tehdä töitä, pakko käydä kaupassa, pakko siivota, pakko tehdä ruokaa.
Se oli jo sillon tosi ahdistava ajatus. Sen ajatusmallin mä haluaisin muuttaa..
Ja tulevien suunnitelmien ansioista se voikin vähän muuttua..
Saan ehkä työn joka on enemmän omaehtoista kuin jonkun muun määräämää.
 Ei elämän pitäisi olla suorittamista, sen pitäisi olla ihanaa.
Nautinnollista ja sellasta, että sulla on aikaa tuntea se olo, että kaikki on hyvin.

Mulla on itseasiassa aika paljon muuttunu omat ajatukset viimeaikoina.
Oon oppinu huomaamaan hyviä asioita, nauttimaan niistä.
Palaamalla niihin muistoihin pystyy tuomaan sen hymyn huulille. Aikasemmin (tai oon varmasti vieläkin) huomasin että mä oon todella kateellinen muilla kaikesta.
Ihan pienestäkin. Tuntu että kaikilla muilla on paremmin ku mulla.
Sitten totesin, että itehän mä sen teen.
En huomaa metsää puilta, tai puita metsältä..miten se nyt menikään.
En huomannu sitä että mulla on kaikki hyvin.
En osannu nauttia mistään, kun haaveilin paremmasta.
Toki edelleen on paljon asioita mistä haaveilen
ja oon monesta asiasta kateellinen muille,
mutta se on nykyään ehkä vähän terveempää.
Vaikka itse huomaan muutoksen, niin mietin myös et huomaako sitä muut.
 Oonko mä muuttunu muiden mielestä jotenkin. Itseni mielestä oon.
Oon enemmän sinut itteni kanssa ja huomaan ne hyvät asiat paremmin. 

Mä en enää pelkää niin paljon kuin ennen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksoit kommentoida (: