perjantai 29. marraskuuta 2013

Joulu

Mitä te ootte mieltä joulusta? Mä itseasiassa tykkään aika paljonkin..
Odotan jouluaattoa ku pikkutyttö. Ihania ruokia, läheisten ilmeitä kun ne avaa lahjoja 
(ihan vilpittömästi mun mielestä on PARASTA antaa lahjoja muille), suklaata, glögiä.. 
Jouluaatto on ainoa päivä vuodesta jolloin saa olla ja on jopa suotavaa että olis lunta. 
Ihan eniten odotan silti sitä rauhaa. Tunnelmaa. Joulun tuoksuja..
Aijai, koko joulu on niin ihanaa <3



Meillä on kuitenkin joulut ollu myös mun osalta sopiva paikka stressata. 
Joka vuosi sama juttu, missä ollaan aattona? Mun perheen luona vaiko miehen perheen luona. 
Viime joulunviettopaikkastressi me ratkastiin sillä että lähdettii Egyptiin. 
Se oli tooodella jännittävää. En oo viettäny joulua koskaan mitenkään muuten ku
 ihan näillä kotihuudeilla samalla kaavalla tutusti ja turvallisesti. 
Oli silti ihan jees syödä aattona jouluateria Hard Rock Cafessa ;) 

Tämä joulu me kumminkin ollaan ihan täällä Suomessa. 
Nyt kun on noi omat lapset ja oma perhe niin mua on entistä enemmän alkanu houkuttelee
 ihan vaan omassa kotonakin olo. Joulukuusestakin haaveilen. 
Mulla ei oo koskaan ollut kuusta omassa kodissa. Äitin ja isin luona toki oli. 
En todellakaan (ainakaan vielä) vie tätä ihan niin pitkälle että tekisin itse jouluruokia ym, 
mutta se oman perheen kesken nauttiminen mua houkuttelee. 
Nyt onkin tultu siihen tulokseen että meidän jouluaatto menee kutakuinkin näin: 
Aamulla kun lapset herää niin ne saa kattoo lastenohjelmia niin kauan ku jaksaa. 
Me nukutaan ja pötkötetään sängyssä niin kauan ku tuntuu hyvältä..
Sitten aamupalaksi riisipuuroa ja sekaan tietenki manteli ;) 
Näiden aamutouhujen jälkeen leivon lasten kanssa pipareita ja torttuja. I H A N A A! 
Päivällä suuntaamme miehen vanhemmille syömään (toivon mukaan meidät sinne huolitaan) 
täydellistä jouluateriaa. Mun anoppi on niiiin jouluihminen kun vaan voi olla,
 joten herkkuja on tarjolla varmasti! Siellä sitten vaan ollaan ja nautiskellaan.
Ehkäpä pukkikin eksyy sinne koska paikalla on mitä luultavimmin seitsemän kappaletta 
3-8-vuotiasta muksua. Siitä sitten palailemme kotiin, lapset saa leikkiä uusilla leluilla, 
valvoa niin kauan ku jaksaa ja mä saan istua murun kainalossa ja juoda glögiä <3 
Iiik, en malta odottaa! 



Tajusin itseasiassa vasta tänään, että tosiaan joulukuu alkaa jo sunnuntaina
 ja täytyyhän lapsille olla joulukalenterit :D Yleensä meillä on ollu sellanen ihana kankainen 
mun äidiltä saatu kalenteri missä on taskuja joihin voi laittaa aina jonkun yllätyksen. 
Nyt kuitenkin ajattelin ostaa ihan perinteiset suklaakalenterit noille. 
Kaupathan on täynnä mitä hienompia kalentereita ja mietinkin,
 että mikähän nuo tykkää kun saa ihan tavalliset suklaakalenterit. 
Samanlaiset mitä mullakin on aina lapsena ollu. No huoli oli aika turha.. 
Nimittäin meidän ihana naapurintäti toi tänään meidän ovelle
 "ihan tällänen pieni muistaminen pikkujoulun kunniaksi"-paketin. 



Kaikkea ihanaa saatiin. 
No poika sitten katto noita kalentereita, toinen oli partiolaisten kalenteri ja toinen SPR:n. 
En siis ehtiny edes puhua suklaakalentereita kun tuo jo kiljui onnesta noi kalenterit nähdessään <3 
Totes vaan että enää ei tarvii kaupasta sitten ostaa ku sai ton. Mä olen niiiiiiiin ylpeä. 
En voi sanoin kuvailla kuinka onnelliseksi tulin tosta. 
Mun pieni muru oli haltioissaan tollasesta ihan tavallisesta kalenterista
 ja unohti suklaakalenterit samantien. Ihanaa (:

Nyt istuskelen itse taas sohvalla viltin alla. Mies on pikkujouluissa ja poika nukkumassa.
 Kuunneltiin koko ilta joululauluja ja ihmeteltiin tulevaa joulua. 
Kuinka jännää se onkaan ton pienen pienessä mielessä. 
Nähtiin kaupassa joulupukki, syötiin pipareita (mä söin yhden) ja katseltiin joulukalenteria. 
Voin kuvitella kuinka piinaavia seuraavat viikot tulee olemaan lapsille. 
Onhan se ihan hirveen pitkä aika vaan odottaa että koska se
 joulu sitten oikeesti on kun nyt jo sitä niin hehkutetaan. Ja odotan mäkin. Kovasti.
 Toisaalta kohta mä  kirjoittelen jo tänne, että niin se joulu meni ja arki taas tuli ;) 
Aina se on ohi niin äkkiä. Koska mun mielestä pelkästään aatto on joulua, 
ihan niinku synttäritki on vaa yhden päivän ni jouluki on vaan sen yhden päivän :D



torstai 28. marraskuuta 2013

Se tunne

Tiiättekö sen tunteen kun alkaa ahdistaa niin että sattuu. 
Se lähtee jostain ihan pienestä asiasta ja paisuu niin että tuntuu että tukehtuu. Mä tiiän. 
Ja kun sellanen hetki tulee niin mä ite tahallani oikee ruokin sitä kunnes tajuan mitä teen..

Aloin äsken kuuntelee musiikkia, kaikkia ihania kappaleita jotka tuo ihania muistoja mieleen..
Sit kohdalle osuukin joku ahdistava biisi. Tai video. 
Alan miettii kaikkee ihan järjetöntä, huomaan että kyyneleet valuu ja vaan jatkan sitä. 
En lopeta vaan jatkan. Oikeen kiusaan itseäni. Hyi, se on ihan jäätävää. 
Netistä löytyy liikaa kaikkia koskettavia videoita. 
En ala tätä nyt sen enempää avaamaan, koska se on ihan tyhmää. 
Miksi tuskastuttaa omaa oloa enempää, sen sijaan laitan tähän muutaman
 biisin jotka tällä hetkellä jostain syystä vaan miellyttää mua. 
Nää jotenki herättää paljon ajatuksia. 
Oon aina ihaillu ihmisiä jotka osaa tehdä biisejä. Tai lähinnä sanoituksia. 
Näissä on koskettavat sanat ja tarinat taustalla.








Monesti kun kuulee tarinan jonkun biisin taustalla niin koko laulu muuttuu mun korvissa. 
Ensin se on vaan laulu muiden joukossa ja yhtäkkiä se koskettaa niin että sattuu. 
Ja jep, mä olen tosi herkkä. Eilen nauroin itelleni kun illalla katoin telkkaa.. 
Tuntu että jokaisessa ohjelmassa oli jotai mistä alko kyyneleet valuu pitkin poskia.

Musiikilla yleisesti on valtava voima. Se ilostuttaa, surustuttaa, lohduttaa, innostaa, ahdistaa..
Mä en kuuntele välttämättä edes päivittäin musiikkia. 
Joskus autossakin on pakko sulkee radio ihan vaan siksi että rakastan myös hiljaisuutta. 
Lenkille kun meen niin on ihan fiiliksestä kiinni että kuuntelenko musiikkia vaiko en.
Välillä taas on ihana kuunnella musiikkia, etsiä ja kaivella just niitä mulle tärkeitä kappaleita. 
Herätellä kaikkia muistoja mitä ne biisit tuo mieleen. 
Yleensä kumminkin on vaan kiva kuunnella radioo ilman mitää sen suurempaa
 draamaa ja jäätäviä tunnelatauksia. Kuunella ihan vaan siks koska se on ihanaa (:

Edelleen mulle on tän blogin kohtalo aika epäselvä. 
Tuntuu että kirjotan tänne niin henkilökohtasia ajatuksia,
 että en tiedä haluanko kaikkien lukevan niitä. 
Mulle tärkeitä asioita. Toisaalta on ollu ihana purkaa tänne ajatuksiani. 
Mä myös tiedän että en kestäis yhtään negatiivistä palautetta näistä kirjotuksista. 
Varmaan poistaisin koko blogin jos sellasta tulis ;) Parempi ehkä siis näin. 
Blogi muiden joukossa, ei erotu eikä herätä huomiota. 

Ps. Taas tän kirjottamisen jälkeen on paljon kevyempi olo. Nice!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Venyttelystä

Mä oon maailman surkein venyttelijä. 
Oon niin jäykkä, että venyttely on inhottavaa. Se sattuu. 
Tosin venyttelyn jälkeen olo on aina törkeen hyvä. 
Nyt kun oon taas kunnolla päässy kiinni salilla käymiseen, 
niin huomaan että oon entistä enemmän juntturassa. 
Päätinkin, että pidän kerran viikossa kunnon venyttely päivän. 
Muutoin koitan venytellä päivittäin vähäsen. Onko hyviä vinkkejä mistä alottaa venyminen? 
Oishan se ihan kiva tulevaisuudessa asiakkaiden kanssa 
venytellä ja _jälleen kerran_ olla hyvänä esimerkkinä. 

Tiedän kuinka hemmetin tärkeetä venyttely olisi.
 Hävettää oikein olla tällänen taipumaton tanko.
 Muistan kuinka noloa oli koulun liikkatunneilla kun olin niin jäykkä. 
En ole ikinä saanut tehtyy spagaattia vai mikä lie se on.  
En mä varmaa saanu edes sormia lattiaan, nyt se sentään onnistuu. 
Ja siis nyt ihan aikuisenakin ryhmätunneilla hävettää venytellä kun en veny. 
Siihen siis parannus, alkaa nyt  ;)




Venyttelystä on niiin paljon hyötyä koko kropalle, että on rikos olla näin laiska. 
Varmasti monelta päänsäryltä (kirjaimellisesti) olis välttyny jos venyttelis säännöllisesti. 
Selkäkivut olis varmasti paljon lievempiä jos vain harrastaisin venyttelyä. 
Ei olis niin tukkonen olo vartalossa ja kolotukset helpottais. 
Venyttelyllä on paljon hyötyvaikutuksia, parantaa verenkiertoa, 
lisää aineenvaihduntaa ja ennenkaikkea rentouttaa. 
Äsken tein sit tollasen vartin venyttelyn netistä löytyvien ohjeiden mukaan ja nyt olo on hyvä. Kevyt. Mukavasti tuntuu venytetyissä lihaksissa pientä jomotusta, 
mutta se tukkonen olo mikä vielä äsken oli on nyt poissa. 

Oikeestaan senkin takia mulla on venyttely kokonaan jääny, 
kun en tiedä miten sen tekis oikein eikä mielikuvitus riitä keksimään miten venyttelen mitäkin. 
Mutta joo..Selityksiä selityksiä. Toki netistä löytyy ohjeita ja videoita miten ja mitä venytellä..
Siltikin kun netistä kun lukee ohjeita niin siellä on sitä ja tätä sääntöä. 
Kuinka pitkään saa venyttää, missä järjestyksessä, ennen vai jälkeen reenin....
Ota niistä nyt sitten selvää. Okei, mä otan (: 
Löysinkin muutaman kivan sivun jossa oli selkeet ohjeet ja kuvat, 
niitä sitten vaan toteuttamaan!



Oon muuten huomaanu, että tällä hetkellä kun mulla ei oo mitään tarkkaa saliohjelmaa, 
niin mä bongaan netistä kokoajan kaikkii juttuja joista innostun. 
Joo totahan mä kokeilen, noin mä alan tekee, toi kuulostaa hyvältä, joo jee jii..
Joskus treenasin hooverii joidenki ohjeiden mukaan mitä netistä löysin, 
oon myös aikoinaan alottanu juoksemisen netin ohjeiden mukaan. 
Nyt teen sitä punnerrustreeniä ja äsken bongasin taas 
vaikka mitä hauskoja settejä mitä vois kokeilla :D  

Alkuviikollahan mä päätin että olis ehkä ihan fiksua salilla treenata vähän johdonmukaisemmin. 
Tiistaina sitten tein selkä- ja vatsalihaksia. Tänään enemmän yläkroppaa ja huomenna jalat. 
On ainakin ollut ihan erilainen olo treenien jälkeen ku viimeviikolla. 
Ihan eritavalla saanu tuntumaa lihaksiin ja fiiliskin on salilla kivempi kun tietää mitä tekee
 eikä vaan haahuile laitteelta toiselle.. Kyllä tästä (musta) vielä hyvä tulee :D 

Kävin tänään lenkilläkin pitkästä aikaa kunnolla ja jestas että se teki hyvää. 
Kiitos vaan seuralaiselle ;) 
Tiedän että oon tosi kausiluontoinen liikkuja, mutta nyt mä meinaan lopettaa sen kokonaan. 
Musta tulee kokoaikainen liikkuja. 
En sano että tuun tästä etenpäin käymään salilla kolme kertaa viikolla loppu elämäni, 
mutta liikunta (ja se venyttely) tulee pysymään mun elämässä aina. 
Katon ihaillen tuolla meidänki salilla käyviä  tai sauvojen kanssa 
metsässä reippailevia vanhuksia. Sellanen vanhus mäkin haluan olla! 
Se jos joku on arvostettavaa ja varmasti niiden elämään sisältyy vähemmän 
vaivoja ja sairauksia ja lääkkeitä kun vertaa liikkumattomiin vanhuksiin. 
Liikunnasta tulee mulle elämäntapa.



tiistai 26. marraskuuta 2013

Fiilis

Fiilis on hyvä. En tiedä mistä tää hyvä mieli ja olo kumpuaa, 
mutta päivittäin huomaan että mulla on hyvä olla. (ainaki heti sen aamukiukun jälkeen)  
Elämä on kivaa (: Mun perhe on paras <3 

Aamulla taas heitin poitsun tarhaan ja ite suuntasin salille. 
Fiilis ei ollu sillon katossa, tuntu et eiii jaksa. 
Mutta niin vaan menin ja tein, onhan se tällä hetkellä mun työ. 
Käydä salilla ja opiskella. Mun elämäntehtävät  :D Ei yhtään hassummat. 
Musta on ihanaa saada tällänen mahdollisuus, panostaa itseeni täysillä. 
Uskon että tästä hyötyy muutkin ku minä ;)

Päivät menee kutakuinkin samalla tavalla aina niiden päivien osalta kun poika on tarhassa. 
Eli vien hänet kasiks hoitoon ja meen meen salille.
 En pidä kiirettä, kukaan ei odota mua ja mulla ei oo mihinkään kiire. 
Salin jälkeen kotiin, suihkuun ja aamupalalle. Nautin rauhallisuudesta ja omasta ajasta. 
Sen jälkeen avaan netin ja alan tutkii. Uutisia, blogeja, artikkeleita..
Kaikkea mikä liittyy nyt mun koulutukseen. Koitan oppia ja imeä tietoa joka paikasta. 
Erilaisia mielipiteitä ja tutkimuksia. Venyttelen lattialla, syön hyvin, juon, siivoilen.. 
Panostan vaan itseeni. Kuinka itsekästä. 
Mutta ah kuinka tarpeellista kaiken tän hektisen elämän keskellä. 

Lauantaina koulutuksessa puhuttiin myös stressistä. 
Pyydettiin nostaa käsi ylös jos tuntee olevansa stressaantunu. Suurin osa nosti. Mä en. 
Mä olen saanu itselleni ainutlaatuisen tilaisuuden irrottautua oravanpyörästä. 
Mun ei tartte stressata että sairastuuko poika ja jos sairastuu ni kuka jää sen kanssa kotiin. 
Ei tarvii häpeillen ilmoittaa töihin että taas oon kotona kipeän pojan kanssa. 
Ei tarvii stressata että poika joutuu olee pitkiä päiviä tarhassa, eikä ahdistua kiireestä. 
Töihin, kauppaan, kotiin, tee ruokaa, ulkoiluta koiraa, syö terveellisesti, liiku, 
ole perheen kanssa, tiskaa, pese pyykkiä, imuroi, hoida sitä ja tätä. 
Kaikesta tosta kierteestä oon saanu irrottautua ja tehdä asiat ajan kanssa. 

En tiedä mitä ajatuksia tää kaikki herättää muissa. Laiska? Saamaton? 
Ehkä joo, mutta mä koen että tää on myös panostus mun tulevaisuuteen. 
Nostan hattua niille jotka tekee töitä, ehkä jopa kahta tai kolmea työtä. 
Lisäksi opiskelee, hoitaa lapset ja perheen ja kodin. Harrastaa ja näkee kavereita. 
Todella nostan hattua. Niin kai se nykypäivänä pitääkin mennä. 
Mulle nyt sattu tulee tilaisuus opiskella ja panostaa siihen täysillä. 
Tottakai mulla on myös huono omatunto, itsekäshän mä oisin jos ei olis. 
Mutta yritän siltikin ajatella että tästä on hyötyä koko meidän perheelle. 

Mua ei oo tehny juoksemaan oravanpyörässä. 
Oon siitä joskus aikaisemmassakin blogissa kirjoittanu.. 
Mä toimin paljon paremmin kun saan itse määrätä työaikojani ja työtahtiani. 
Omassa työhistoriassani ehdottomasti parhaana muistona mulla on kampaaja aikani. 
Mulla oli oma yritys ja vaikka työpäivät oli pitkiä ja oli raskasta haalia asiakaskuntaa
 ja tietää että vain mä olen vastuussa omasta toimeentulostani, se oli myös tooodella antoisaa. 
Tiesin että voin pitää vapaapäivän jos siltä tuntuu. Se vaan näkyy sitten myös palkkapussissa. 
Mutta minä päätin siitä. Ei kukaan muu. 
Toki sillon olin vielä lapseton eikä mun tarvinnu ottaa vastuuta kun vaan omasta
 toimeentulostani, mutta oli mulla sillonki laskut maksettavana. 

Nään niin paljon hyvää meidän perheen tulevaisuudessa, 
että en mitenkään halua uskoa että tässä kävis vielä huonosti. 
Meidän perhe rokkaa <3



maanantai 25. marraskuuta 2013

Edistystä

Totta tosiaan, Personal Trainer koulu sitten alkoi lauantaina. 
Voi jessus sitä jännitystä (eli tiuskimista ja kiukuttelua) mikä mulla oli perjantai iltana ja
 varsinkin lauantai aamuna :D Nöyrä anteeksipyyntö perheelle ja ystäville <3

Mutta asiaan, koulutuksessa oli aivan huikeen kivaa! 
En ihme kyllä tuntenu olevani mikää läskikasa muiden joukossa, 
vaikkakin varmasti mulla on heikoin kunto ja vähiten treenitaustaa ja eniten löysää mahaa. 
 Oli siltikin siis tosi kiva porukka siellä ja kouluttaja oli hauska (: 
Jännitys unohtu heti pian ja oppiminen alkoi. 
Mä tosin lähdin sieltä siis kesken päivän kun suunnattiin sinne Långvikin kylpylään. 
Kieltämättä kyllä harmitti lähtee kesken pois. Uuden oppiminen oli niin kivaa! 
Harmikseni seuraavan viikonlopun tunnit on peruttu ja ne siirtyy ens vuoteen. 
Toisaalta sit onki kiva opiskella alkuvuosi tosi tiiviisti (: 

Olin jo aikasemmin päättäny että viikonloppuna syön pitkästä aikaa vapaasti sitä mitä huvittaa. 
Odotin ku kuuta nousevaa kaikkia niitä hiilaripommeja mitä saisin vihdoin syödä.. 
Mutta eipä sit oikee huvittanutkaan :D Ostin keksiä, kahtakin eri laatua..
Molempii söin yhden ja se jäi siihen. Ei ollutkaan hyvää. Ostin irtokarkkeja..
Niistä söin vähän ja eilen illalla vielä puoliväkisin tungin muutaman karkin napaan,
 koska sit ois harmittanu että kaikki ois jääny syömättä ja tänää toki himottais kauheesti ne.
Loput heitin roskiin. Kylpylässä söin aivan täydellisen ihanan illallisen viineineen ja nautin siitä. 
Aamupalalla söin ylläripylläri rahkaa ja siihen sekaan laitoin kaikkii härpäkkeitä, 
eli ihan perus aamupala, mutta lisäksi otin kyllä croisanttiakin ;) 
Tarjolla oli myös jotain jälkiruokia, juustokakun tyylistä tms.
 Omaan tuttuun tyyliinii kasasin niitäkin lautaselle ja tutusta tyylistäni poiketen jätin syömättä :D
 Mitä edistystä!! Tosi hauska huomata, että vaikka annan luvan mässätä ni enää ei huvitakkaan..
Siinä mielessä oppimista on siis tapahtunu, ja ehkä vielä joskus voinkin syödä namin tai kaks 
ihan muuten vaan ilman että se lähtee lapasesta :D

Näitä ajatuksia ei varmaan monikaan ymmärrä minkä kanssa mä taistelen. 
Enhän mä olis läski jos voisin hillitä itteni -.- 
Joku, tai monikin itseasiassa sanoo usein että kyllähän sä nyt tiedät mitä saa syödä ja mitä ei. 
Joo tiedän. Kyllä kai alkoholistikin tietää ettei viinaa kannattais juoda? 
Ja tupakoitsija tietää et ei kannattais polttaa. 
Siitä sokerikoukusta ei vaan oo helppo päästä irti ja sen kanssa
 ainakin mä olen saanut tehdä paljon töitä. 
Tällä hetkellä suunta on hyvä ja  paino on ihan kivasti alkanu vaihteeks tippumaankin. 
Peukku sille (:
 Kovat on taas tavoitteet tammikuulle, ainoa ikävä juttu tässä välissä on joulu ja joulun herkut.
 Ei hyvä. Tarkkaan saan miettii että miten sen loma-ajan hoidan
 pilaamatta koko tätä tehtyä työtä.. Ai miten niin säälittävää?

Kerroin jossain postauksessa siitä punnerrushaasteessa..
Mun lähtötilanne oli siis se, että jaksoin tehdä neljä punnerrusta. 
Tänää tein 11+13+9+9+30 kahen minuutin tauoilla! Ihan jääätävääää! 
Mä en ois ikinä ikinä uskonu tollasta kehistystä itessäni. 
Tosin en mä ois ikinä uskonu että jaksaisin juosta 10km, mutta teinhän mä senkin. 
Hyvä minä!
 Peli ei siis ole menetetty, vaikkakin toki ois ollu helpompaa
 kun ei ois tälle tielle koskaan edes lähtenyt...

Edellisestä hyvä aasinsilta siihen mitä tavotteita mulla on tulevaisuuden ja koulutuksen suhteen. 
Ei sen kunniahimoisemmat kuin että saada nuoret liikkumaan enemmän ja 
istumaan tietokoneella vähemmän :D 
Musta olis ihana olla esimerkkinä nuorille ja opettaa ne siihen että liikkuminen 
on oikeestikkin kivaa ja samalla myös hyödyllistä.
 Ite en todellakaan ole nuorena ollu mikään liikuntaa rakastava,.Päinvastoin. 
Ja tässä tulos. Panostaisin todella mielelläni nuorison liikkumiseen, 
yhtään väheksymättä tietokoneella vietettyä aikaa. 
Tulevaisuudessa tietotekniikka on entistä enemmän mukana arjessa ja '
tottakai on hyvä että pysytään kehityksessä mukana.
 Haluaisin vaan että siinä koneella istuessa sun kaverina olisi himo ja 
kiinnostus terveelliseen ravintoon ja liikuntaan sipsipussin sijaan. 

Mietittiin koulussakin, että pienellä lapsella liikkuminen, kiipeileminen ja 
touhuaminen on luonnollista. Ne jaksaa tehdä ja mennä ja peuhata lopputomasti. 
Koska se muutos tapahtuu? Millä sen kiinnostuksen liikkumiseen sais jatkumaan? 
Isosti oon sitä mieltä että vanhemmistahan se lähtee.. Hyvällä ja pahalla.

Nyt odottelen kuumeisesti että postissa saapuis mulle koulukirjat ja pääsisin kunnolla opiskelee. 
Mietin myös että tarttis alkaa salilla pitää vähä kirjaa omasta kehityksestä. 
Ei ois varmaa yhtää huono juttu, vois tehdä siitäki heilumisesta
 astetta tavoitteellisempaa ja motivoivampaa (:
 Sanoinki just kotona että enpä ois vielä hetki sit nähny itteäni peilin 
edessä pullistelemassa habaa, mutta kieltämättä sekin on aika iso motivaattori 
kun huomaa että jotain oikeesti tapahtuu :P 

Huomenna siis kynää ja paperia mukaan salille :D









torstai 21. marraskuuta 2013

Viikonloppu

Ihan vähään aikaan en oo viikonloppua odottanu näin kovin..
Koulu alkaa, on kylpyläreissuu ja kaiken kruunaa sunnuntai-iltana lasten kanssa  
kauan odotetut jätskibileet..Aijai <3 

Koulun alkaminen jännittää edellee ihan törkeesti, näin painajaisiakin siihen liittyen -.- 
Arvasin että tää vaan pahenee kun koulun alku lähenee. 
Huhh! En uskalla edes ajatella itse lauantai aamua.
 Se on varmaa ihan K A M A L A A!!!

Mietin mitä puen, mitä sanon, mitä teen, minne meen..
Onko kukaa muu näin kova jännittämään vai onko se vain mä? 

Mitä sitten voi tapahtua? Miksi mä jännitän? 
No mäpä kerron. 
Pelkään että mä en kelpaa. Täts it. Ei mitään sen ihmeellisempää. 
Yksinkertaisesti pelkään että en oo tarpeeks hyvä. Että oon liian iso. Kunto ei riitä. 
Pelkään että ne muut nauraa mulle. 
No, nauraisinko mä jos siellä sattuis olee joku mun kokonen tai isompi? 
En. Miks nauraisin? Niinpä.. Tiedän tiedän.

Samalla oon todella innoissani. 
Saatiin jo paljon materiaalia ja meinaan huomisen päivän pyhittää niiden tutkimiseen. 
Äärimmäisen mielenkiintosta asiaa. 
Oon ollut jo pitkään kiinnostunu hyvinvoinnista ja terveydestä.
 Lukenu kaikkea oikeasta tavasta laihduttaa, oikeasta tavasta reenata ja oikeasta ravinnosta. 
Mikä on sitten sen oikea tapa? Sepä se.. 
Ai että kun kohta mä voin itse ajatella mikä on hyvä ja mikä huono, 
sen sijaan että kuulen faktaa tuolta ja täältä ja mistään en tiedä mikä on tosi. 
Ja ei, en odota että ne opettajat on jumalia jotka kertoo totuuden. 
Mutta odotan että saan paljon paljon tietoa joiden pohjalta voin itse 
alkaa kasata pohjaa omille mielipiteilleni.

Mä olen aika huithapeli aina asioiden hoitamisessa ja nytpä päätinkin että tällä kertaa 
mä pidän kouluasiat järjestyksessä. Kävin jo ostoksillakin, ostin vihkoa ja kynää ja kansiota (: 
 Lupaan tällä kertaa koulupaperit järjestyksessä, koska niitä mä tulen tarvitsemaan. 
Harmittaa että en oo aikasemmin pitänyt papereita järjestyksessä vaan heittäny 
aina kaiken vaan pois ajatuksella et en mä näillä mitään tee. 
Kyllä mä tekisin. 

Mä oon vielä ihan hukassa tän blogin kanssa. 
Joka päivä mietin tätä, mutta en tiedä mitä kirjottaisin. Tai miten rajaisin tän kirjoittamisen. 
Tai kirjoittaisinko ollenkaan. Pidänkö tän vaan itselläni vai jaanko eteenpäin..
Luulen että viikonloppu selkeyttää mun ajatuksia tänkin suhteen.
 Eli jos mut nauretaa pihalle koulusta ni en kerro tästä kellee ja annan asian olla. 
Jos taas tuntuu että se on mun paikka ja mulla on hyvä fiilis 
niin sitten saattaa olla että jaan tän muillekin. 
Tulevaisuuden kannalta tää voi olla hyväkin juttu jakaa, 
koska onhan tää samalla oman työni ja ammattitaitoni myymistä. 
Ainakin kaikki näkee rehellisesti mistä mäkin olen lähteny ja minkä asioiden kanssa paininu. (:

Viivi & Wagner ei petä koskaan <3



tiistai 19. marraskuuta 2013

Ahdistus

Nyt se sit iski. Ahdistus.
 Arvasin että tää fiilis iskee kun koulun alkuun on enää muutama päivä. 
Ihan jäätävä itseluottamuksen puute. Pelottaa niin paljon ettei musta ole tohon kouluun. 
Ettei musta ole hyväksi ja ammattitaitoiseksi Personal Traineriksi. Huhhui. 

Jotenkin sitä ajattelee et sinne sitä vaa mennää ja ne opettaa ja sit mä osaan..Ei. 
Eihän se silleen mene..Vaatii ihan törkeen paljon multa itseopiskelua ja tiedon keräämistä. 
Täytyy itse pitää huoli, että saan kaiken mahdollisen tiedon ja opin.
 Ei se työ tuu olemaan sitä että tee salilla näin ja syön näin ni laihdut. 
On paljon erilaisia asiakkaita, erilaisia taustoja, sairauksia, tavoitteita. 
Erikokosia ihmisiä, erilaisia tyylejä omaksua asioita ja erilaisia motivaatioita. 
Iik. En mä osaa :(

Olen itsekin vielä niin vaiheessa tässä elämäntapamuutoksessa, 
että mietin onkohan tässä nyt haukattu liian iso pala kakkua. 
Kovasti noissa kouluissa painotetaan että itsellä pitää olla vähän pohjaa tähän koulutukseen..
Onko mulla tarpeeks? 
Ainaki mulla on paljon kokemusta laihduttamisesta eri keinoilla ;D 


Muutama motivaatiokuva piti taas ettii ja koittaa vaan uskoa itseeni. 
Jos en kokeile, en voi tietää. 
Mä niin toivon että ensi kesänä kun luen tätä mun blogia niin mä olen  täysin muuttunu. 
Sit voin nauraa mun epätoivoisille ajatuksialle ja surkuttelulle. 

Tai entä jos en,,Entä jos huomaan ensi kesänä, että ei tästä tullu mitään. 
Että ei musta ollut tähän. 
Minkä pettymyksen mä siinä vaiheessa tuotan teille ja ennenkaikkea itselleni.
 Phuuh. Kylläpä ahdistaa. 
Ois ehkä pitäny vaan olla hiljaa tästä kaikesta ja katsoa tuleeko tästä mitään.
 Tuleeko musta mitään. 
Ja paljastaa sit jos asiat menee oikein päin. 
Neljän yön päästä mulla on edessä eka koulupäivä ja se alkaa heti kuntotestillä. 
KUNTOTESTILLÄ. 
Kuinka ahdistavalta se sana kuulostaakaan. 
Ois eriasia jos itse oisin nyt asiakkaana trainerilla ja mulle tehtäis kuntotesti, 
mutta nyt oon itse se jonka pitäis olla kunnossa ja valmis opettamaan ja neuvomaan muita. ARGH

Ei tuu mitää nyt tästä. Liian iso ahdistus.
Ei edes helpota nää motivaatiokuvat. 






lauantai 16. marraskuuta 2013

Punnerra punnerra!

Alotin pari viikkoa sitten sen netissä pyörineen punnerrushaasteen. 
Ideana siis että kuuden viikon reenaamisen jälkeen pystyis tekee 100 punnerrusta. 
JOOPA JOO :D Hyvä jos yhen jaksan. 
No, haaste vastan ja alotetaan. 

Haaste alko sillä että yksinkertasesti punnerretaan niin monta kertaa kun pystytään ja sen tuloksen mukaan seurataan ohjeita..Mä jaksoin neljä :D Haha. 
No ei muuta ku kolme kertaa viikossa ohjeiden mukaan teen ja äsken tein tossa tän päivän punnerrukset. Vikana aina tehdään se oma maksimi määrä. Mä sain 17! 17!!!! 
Miettikää mikä kehitys, mä ainaki oon ihan hämilläni et kuin se on voinu noin paljon parantua :D
 Ehkä oon tekniikkaaki saanu vähä hiottuu oikeemmaks, mutta silti. 
Innolla odotan jatkoa (:

Eilen pääsin vihdoin flunssan jälkeen salille, ja ai että se on kivaa. 
Ihan törkeen hyvä fiilis käydä aamu seiskalta salilla ja tietää et päivän reenit on tehty. 
Tykkään (: 
Tänään on kyllä jalat huutanu hoosiannaa. 
Etu- ja takareidet aivan jumissa, samoin selkä- ja rintalihakset. 
Tein eilen ihan eri settiä ku yleensä ja sen kyllä tuntee taas ihan uusissa paikoissa. 

Maanantaina tapaan mun PT:n, otetaan varmaa jotku väliaikamittaukset tms. 
Tiedän että muutosta ei kyllä oo kuukaudessa juurikaan tapahtunu, 
mutta tästän eteenpäin niitä alkaa tulemaan! Pakko (:

Piti btw tehdä uusi blogi kun jostain syystä siihen edelliseen ei voinu kommentoida ollenkaa. 
En tiedä missä oli vika mutta ei vaan onnistuttu saamaan sitä toimimaan.
Ajateltiin että tää on ehkä helpompi ratkaisu ku se, että menetän yöunet kun pelaan 
sen toisen kanssa ja mietin miksei se toimi. 
Tosin, en edelleenkää tiedä haluanko kauheesti jakaa tätä muille..Ainakaan vielä :P 

Käytiin tänää lasten kanssa leikkimässä ulkona pimeessä taskulampuilla, oli muuten kivaa. 
Käveltiin ihan tuttuja reittejä, mutta kaikki tuntu paljon ihmeellisemmältä ja pelottavammalta. 
Mä en sentää pelänny, olihan mulla muksut turvana. 
Mutta tuo meidän pienempi sankari kyllä roikku kädessä kiinni ja mietti onko siellä ufoja. 
Hetken olin suu auki että mistähän se sellasta on keksiny, että ufoja tulis. 
Tai mistä se ylipäänsä et tietää mitään ufoista, mutta Salama Mcqueenissa kuulemma on ufoja.
No ei tullu eikä näkyny :D 
On ihana välillä vaan mennä lasten ehdoilla.
 Lliian usein äiti päättää ja äiti määrää ja äiti suunnittelee. 
Mutta nyt sai lapset päättää missä kävellään ja mitä tutkitaan ja koska mennään kotiin. 
Äiti vaan piti kädestä kiinni. Ihanat murut, ei voi muuta sanoa. <3

Nyt on talo taas hiljanen ja mulla on tätä kuuluisaa omaa aikaa. 
Tuli olo, että on hyvä hetki taas laittaa ajatuksia ylös.
Tosin huomaan tässäkin oman levottomuuteni..
En meinaa malttaa kirjottaa kun on jo seuraavat asiat mielessä. 
Itse tykkään lukea muiden blogeja ja parastahan se on kun niissä oikeesti on jotain asiaa,
 eikä vaan tällästä diipadaapaa. 
Toisaalta, kirjoitan edelleen enemmänki itselleni asioita ylös- 
Jos jollain on toivomuksia niin tuokoon ne ilmi. 
Mä vasta harjottelen tätä (:

Viikko enää niin mulla alkaa Personal Trainer koulu. 
Viikon päästä tähän aikaa me itseasiassa ollaan Långvikissä rentoutumassa ja juhlimassa yhden ystävän kolmekymppisiä ja mulla on eka koulupäivä takana. Ihan jäätävä ajatus! 
Se itseasiassa herättää aika paljon ajatuksia, onko musta siihen. 
Minä pieni ja pehmeä siellä oppimassa liikuntaa. Opinko mä. Osaanko mä.
 Ekana päivänä on kuntotesti, oonko mä ihan surkee. 
Mutta nyt ku asiaa järkevästi ajattelee,
 niin ainaki mulla on hyvät mahdollisuudet nyt oppia ja kehittyä. 
Mä haluan oppia. Niin siistii oikeesti! 
Ei sanat ees riitä kuvaamaan tätä fiilistä, jännittää törkeen paljon mutta en silti malta odottaa. 
En oo mikään puheliain tyttö uudessa porukassa ja jännitän tosi paljon aina uusia tilanteita.
 Varsinkin sillon jos ei mulla oo ketään tuttua mukana.
 Tulee olemaan vatsa sekasin kyllä ens viikolla kun eka koulupäivä lähenee :D 
Oon kumminkin koittanu psyykata itteäni taas tähän, ja meen sinne sillä mielellä ettei ne muutkaan tunne toisiaan ja niitäkin jännittää yhtä paljon. Hyvin se menee :D

Nyt haen kupillisen glögiä ja kömmin sohvalle. 


(kuvassa keskiviikon flunssa-aamiainen)

perjantai 15. marraskuuta 2013

Hämmennys

Hip hei, kävin tänään tuolla meidän terveyskeskuksessa. 
Ikävä kyllä jäi taas vähän arvauskeskus fiilis..
Tilanne lyhykäisyydessään tämä: 
Olen tiputtanut alkuvuodesta painoa noin 10kg nutrileteilla
 ja sen jälkeen koittanut etsiä itselleni sopivaa ja terveellistä tietä pudottaa painoa.
 Mutta ei, paino ei nouse eikä laske. 

Muutaman PT:n ja ystävän ja tutun ja sen ja tän suosittelemana rohkaistuin lähtemää terkkariin kyselemään josko sieltä kautta löytyisi apua ja selvyyttä tilanteeseen..
Lähinnä kilppariarvot kiinnostavat minua. 
No vastassa oli hoitajatäti joka kyllä jätti niin kylmäksi. 
Kerroin, että syön noin 1300-1500kaloria päivässä, paljon proteiinia, vähemmän (liian vähän, koitan parantaa) rasvaa ja sopivasti hiilihydraattia. 
Syön siis PT:n tekemän ruokavalion mukaan. Mitään ei silti vain tapahdu.
 Käyn salilla 1-3 kertaa viikossa ja lenkkeilen. Se tosin jäänyt nyt vähemmälle. 
Mutta pointtina tässä on se että olen 9kk tehnyt ja kokeillut kaikkea laihdutukseen liittyvää asiaa tuloksetta. 

No mitä sanoo terkkatanttara. 
Hän toteaa että jos hän söisi päivässä 1500 kaloria ni kyllä hänkin olisi jo ihan tankki. 
Hänen mielipiteensä oli että syön siis liikaa, huolimatta siitä että liikun. 
"Ei niillä verikokeilla laihduta vaan sillä että syöt oikein". 

Sanaton.

Mitä te olette mieltä? 
Itse olen ymmärtäny että 1500kcal on yleisten suositusten mukaan 
aika minimi määrä kaloreita päivässä? 
Laittoi hän sentään labraan lähetteen verikokeisiin ja antoi ajan lääkärille..
Silti jäi jotenki aika tyhjä olo. Oonko minä nyt ihan hukkateillä, vaiko hän?
 Entä jos siellä olisi ollut vastaanotolla joku heikompi. 
Joku joka ottaisi sanat liian vakavasti ja jättäisi syömisensä ihan minimiin? 
Tässäkö on vastine syömishäiriöitä vastaan? Tälläkö sitä hoidetaan?

En tiedä saanko nyt asiaani esille ja avattua tarpeeksi, 
oon edelleen jotenki niin häkeltyny ja entistä enemmän pää lyö tyhjää. 
Miksi mä en vaan onnistu? 

Ihme rakettitiedettä tää laihduttaminen tuntuu olevan.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Flunssa

Jep, flunssa iski. Just kun olen saanu itteäni niskasta kiinni ja kovan tsempin päälle liikkumisen suhteen niin tää pirulainen tuli ja pysäytti mut.. No, lepoa ja sitten taas täysillä kohti pienempiä vaa'an lukemia ;)

Niin paljon uutta tapahtuu, että välillä tuntuu ihan uskomattomalta.
Voiko tää olla totta.
Voiko mun elämä tosiaan kokea tälläsen käännöksen ja saada täysin uuden suunnan. Voi se. (: 

Eilen kävin liittymässä uudelle salille ja tänään piti sinne siis taas suunnata, mutta jäinkin kotiin potemaan. Jos nyt otan tänää ihan rauhassa ja huomenna uudella voimalla. Tai no, ehkä täytyy vähä kuunnella että kannataako ihan vielä huomennakaan mennä. Ei vaan uskaltais nyt olla menemättäkään ettei tää fiilis lopahda. Toisaalta, ei se voi lopahtaa. Nyt on niin paljon pelissä että enää mä en voi luovuttaa. Nyt täytyy painaa täysillä loppuun asti.

Mä olen aika onnellisessa asemassa nyt. Ilman mun ihunaa kannustavaa miestäni mä en ois tässä tilanteessa. En todellakaan. Iso kiitos sille, että jaksaa mun oikkuja ja haahuilua. Ehkä tää kaikki vielä palkitaan ja sekin saa itselleen tasapainoisen terveen ja elämäniloisen vaimon ;) Sitä kohti tässä ainakin olen menossa, täynnä energiaa. Minä joka olen perus maanantaimasentuja, olenkin nyt se tsemppaaja. Ainaki tällä hetkellä, on niin hyvä fiilis. Tästä täytyy pitää kiinni ;)

Mä oon monesti ihmetelly, että kaikki blogit mitä luen niin niiden kirjoittajista huokuu sellanen itsevarmuus ja onnellisuus. Toki nekin kirjoittaa niistä ei niin hyvistä päivistä ja se vaan kertoo sen ettei kukaan meistä ole yli-ihminen. Ihan tavallisia tallaajia vaan, mutta itsestähän kaikki on kiinni. Millä asenteella täällä mennään. Nyt mä meen sillä asenteella että elämä voittaa! Varmasti minäkin tulen tänne vielä marisemaan ja valittamaan kun kenkä kastu vesilätäkössä, mutta koitan ainaki pitää sen perus positiivisen asenteen mielessä silloinkin..
Tai ainakin heti kun sukat taas kuivuu :P

Mä olen matkalla kohti parempaa (ja pienempää) minää.
Parempaa vaimoutta, parempaa äitiyttä & parempaa elämänasennetta. 




Ps. Ihan loistavia mun mielestä nää kaikki motivoivat kuvat mihin netissä törmää. Niitä vaan selamaan aina kun vähäkin oma asenne meinaa unohtua :D

tiistai 12. marraskuuta 2013

HUHHUI!

No nyt alkaa tapahtumaan.
Aamulla kun heräsin ja perinteiseen tapaan tarkasin sähköpostit.. 
Grouponin tarjouksia..PERSONAL TRAINER koulutus Vantaalla puoleen hintaan!!
 WOOOT!! 

En meinannu pysyä housuissani kun sitä aloin lukemaan ja tutkimaan. 
Tarkoitus oli siis aloittaa tammikuussa PT koulutus, mutta nyt..
Nyt tuli kuin tilauksesta mahdollisuus hypätä kyytiin ja ostaa grouponin tarjous tässä kuussa alkavaan koulutukseen. Hintakin on tarjouksen ansioista kolmasosa siitä mitä tammikuussa alkava koulu ois maksanu. 

Pieni epäilys iski, että kuulostaako tää paremmalta kuin on.
 Voiko toi olla hyvä koulutus kun on noin halpa?
Koulutuksen sisältö ainakin on samantyylinen kun noissa muissakin on ollut,
 ja oppitunteja on itseasiassa enemmän kuin muissa. 
Lisäksi etätöitäkin on enemmän,
eli jotenkin tuntuu että ei kai tää ihan turhakaan voi olla. 
Rohkeasti vaan eteenpäin! 

Oon ollut nyt työttömänä kesästä asti ja jotenkin hakenut omaa suuntaa. 
Päiväkotityö on ihanaa, mutta kamalaa. Viis vuotta sai riittää ja tunsin että on aika jatkaa matkaa tutuista ja turvallisista töistä uusille teille..
Etsiä ja löytää oikea, oma suunta kulkea. 
Oon juossu työkkärissä, ammatinvalintapsykologilla, tehny testejä, itkeny ja ihmetelly että enkö mä vaan löydä itselleni suuntaa mihin lähteä..

Sain mahdollisuuden mennä työkokeiluun erääseen firmaan. 
Olen viihtynyt siellä tosi hyvin, tehnyt erilaisia toimistotöitä ja touhunnut lähinnä tietokoneen kanssa. Mukavaa, rentoa ja rauhallista duunia. Mutta vieläkään ei tuntunut omalta..Töiden jälkeinen salitreeni oli aina parasta päivässä, ja mietinkin aina että kuinka siistii ois kun sitä vois tehdä työkseen. 
Liikkua ja kannustaa muita liikkumaan. 
Mutta ei, enhän minä..Pehmeä ja ei niin esimerkillinen tyllerö. 
Mutta miksei? Miksi mä en vois olla jonkun esimerkkinä?
Kylläpäs voin, jostainhan se on aloitettava. 
Omien haaveiden toteuttaminen! 

Kokoajan takaraivossa kummittelee se tunne että ei musta oo siihen. 
Mietin että muut varmaan nauraa paskaset selän takana
kun kuulee mun haaveista ja suunnitelmista. 
Mutta mitä sitten, entistä isompi tsemppi vaan  päälle ja kohti omaa unelmaa. 
Mähän teen sen muutoksen elämässäni. 

Mä näytän teille, että musta on siihen! ;)


maanantai 11. marraskuuta 2013

Muutos

Oon kovasti koittanut miettiä tätä blogia..ja sen suuntaa. Kirjotanko ollenkaan, enkö kirjota, jatkanko, enkö jatka, miten jatkan jos jatkan. Mistä kirjoittaisin?
Perheestä, itsestäni, elämäntaparemontista?
Siitä ja tästä ja tuosta vaiko mistä.

 Luulen että mulle itselleni paras ja kannustavin suunta olisi elämäntaparemontti ja siihen liittyvät jutut, vaikkakin samanmoisia blogeja taitaa olla netti pullollaan (:

Mitäs sanotte?

Pitäisi varmaan aloittaa ihan alusta, tai sitten ei.
Jos aloitan pienestä pikakelauksesta taaksepäin ja jatkan tästä päivästä eteenpäin.

Edessä on siis suuri urakka, saada kilot pois ja terve, kaunis minä tilalle.
Takana on kymmenen kiloa. 
Itkua, epätoivoa, luovuttamista, jatkamista ja kaikkea mahdollista tunnemyllerrystä. 



Tavoitteena on siis laihtua ja olla onnelinen minä. 
Tyytväinen ja kaunis minä.  

Itseni kuntoon saamisen lisäksi mulla on myös toinen todella iso haave...
Saada työ liikunnan ja terveen elämän parissa.
Tällä hetkellä oon tällänen "pehmee", niinku ihana ystäväni sanoo.
Painoa on liikaa ja vähän päälle, mutta nyt ne lähtee.
Tammikuussa alkaa, tattadadaa PERSONAL TRAINER koulu.

Unelma jota en oo ikinä uskaltanut edes ääneen ajatella.
Miten tällänen pehmee pullee tyttö joka rakastaa kaikkea hyvää,
voisi ikinä olla neuvomassa toisia miten laihtua ja saada terveellinen elämä? 
Kyllä se voi. Kun tähän lähden niin lähden täysillä, lupaan sen.
 Mikäs sen parempi esimerkki ja motivaattori muille voi olla kuin
mun oma kokemus ja kuljettu tie.

Jos ei siitä koulutuksesta jää muuta käteen, niin ainaki itselleni oikea tie kulkea. 
Toivon silti niin sydämestäni, että saisin sitä tietoa ja taitoa joskus vielä jakaa toisten itsensä kanssa kamppailevien kanssa. Jakaa ja olla mukana tukemassa jonkun toisen  kivistä tietä pehmeästä vähemmän pehmeäksi. Miettikää sitä! Että just sä voisit olla jonkun esimerkki, tien näyttäjä, tsemppaaja ja kannustaja. 

Itse oon ollu tällä tiellä aika yksin. Koittanut löytää sitä oikeaa tietää.
On menty tooosi pienillä kaloreilla. 
Oon karpannu, oon nutrannu, oon kokeillu superdieettiä.
Oon luovuttanu ja taas jatkanu. 
Oon etsinyt sitä oikeaa toimivaa tietä. Nyt se alkaa pikkuhiljaa löytyä.
Tää ei oo helppoa, ei todellakaan. 
Mutta mahdollista, siihen on vaa uskottava, Saattaa olla että yhdellä hetkellä itken,
 kun tuntuu että mitään ei tapahdu.
Toisella hetkellä katson peiliin ja salaa hymyilen, on tilanne parempi ku vuosi sitte. 
On se, pakko vaan jaksaa uskoa. Muistaa mikä tie on kuljettu. 
Paljon on vielä edessä, mutta enemmän on jos taas kerran luovuttaa. 

Enää mä en voi luovuttaa. 
En.
Nyt tää tie kuljetaan loppuun ja siitäkin jatketaan vielä. 
Kaivetaan se kapee vyötärö ja pieni lihaksenpoikanen esiin näiden pehmeiden alta!

No, nyt se on sanottu ääneen- paljastettu teille kaikille. 
(Onneksi ainoat lukijat taitaa ainakin toistaseks olla jotain robotteja ;)) 
Mutta jos mä tän pienen päiväkirjani joskus uskallan paljastaa jollekin, niin tässä on nyt mustaa valkosella. Jaiks!! Näillä mennään.
Tosin teinhän mä jo kesällä facebookissa julkisen lupauksen.
Lupasin laittaa 4.7.2014 faceen itsestäni ennen-jälkeen-kuvan josta voin olla ylpeä. 
Sitä päivää odotellessa. Luulen että se kuva tulee hämmästyttämään eniten itseäni.
 Mä tein sen. Mä pystyin siihen.

Huomaan, että meinaan kirjoittaa kokoajan että jos onnistun ja jos sitä ja tätä. Ei. Se sana on KUN! 

KUN mä onnistun!




tiistai 5. marraskuuta 2013

Arki


Mulla on tänään vapaapäivä. Ihan parasta pitää maanantai vapaana. Saa pidemmän viikonlopun ja voi alottaa työviikon paljon mukavammin (:
 Enää maanantait ei oo niin masentavia ku ennen.

Ollaan pojan kanssa aina maanantait kaksin, nyt se nukkuu.
Ite aloin kattoo leffaa, tosin se on ehkä niin jännä etten uskalla kattoa sitä yksin :D
 Ulkona sataa, on marraskuu. Mä tykkään enemmän vesisateesta ku lumesta,
En oo yhtään talvi-ihminen ja ei tosiaankaa haittaa yhtään nää ilmat.
Jouluaattona vois olla lunta.
Se on ainoa päivä vuodesta milloin lumi on ok, jopa toivottavaa.

Taas kun on tällänen hiljanen hetki,
lapsi nukkuu ja koira nukkuu niin omat ajatuksetkin pääsee rauhottumaan.
Tuntuu että sitä elää niin jotenki suorittaen, pitää tehä se ja se, sen jälkee toi ja tää.
Sitten kun hetkeksi elämä hiljenee ja itsekin pysähtyy, niin koko tilanne muuttuu.
Kaikki on taas hyvin ja ne asiat jotka tekee mut onnelliseksi tulee mieleen.
 Lähes liikuttava olo tulee kun huomaa että kumminkin kaiken tän keskellä mä olen onnellinen.

Arjen oravanpyörä on pelottavaa.
Oon jo nuoresta asti miettiny että tätäkö tää elämä on.
Pakkoa.

Pakko tehdä töitä, pakko käydä kaupassa, pakko siivota, pakko tehdä ruokaa.
Se oli jo sillon tosi ahdistava ajatus. Sen ajatusmallin mä haluaisin muuttaa..
Ja tulevien suunnitelmien ansioista se voikin vähän muuttua..
Saan ehkä työn joka on enemmän omaehtoista kuin jonkun muun määräämää.
 Ei elämän pitäisi olla suorittamista, sen pitäisi olla ihanaa.
Nautinnollista ja sellasta, että sulla on aikaa tuntea se olo, että kaikki on hyvin.

Mulla on itseasiassa aika paljon muuttunu omat ajatukset viimeaikoina.
Oon oppinu huomaamaan hyviä asioita, nauttimaan niistä.
Palaamalla niihin muistoihin pystyy tuomaan sen hymyn huulille. Aikasemmin (tai oon varmasti vieläkin) huomasin että mä oon todella kateellinen muilla kaikesta.
Ihan pienestäkin. Tuntu että kaikilla muilla on paremmin ku mulla.
Sitten totesin, että itehän mä sen teen.
En huomaa metsää puilta, tai puita metsältä..miten se nyt menikään.
En huomannu sitä että mulla on kaikki hyvin.
En osannu nauttia mistään, kun haaveilin paremmasta.
Toki edelleen on paljon asioita mistä haaveilen
ja oon monesta asiasta kateellinen muille,
mutta se on nykyään ehkä vähän terveempää.
Vaikka itse huomaan muutoksen, niin mietin myös et huomaako sitä muut.
 Oonko mä muuttunu muiden mielestä jotenkin. Itseni mielestä oon.
Oon enemmän sinut itteni kanssa ja huomaan ne hyvät asiat paremmin. 

Mä en enää pelkää niin paljon kuin ennen.





perjantai 1. marraskuuta 2013

Alku



Mä oon jo pitkään miettinyt, että olis kiva kirjoittaa blogia. Se ois kivaa jos ois jotain kirjotettavaa, mutta ei mulla ole..Tai en tiedä, jos vaikka nyt ois. 

Nuorena oon kirjottanu aika paljon.
Päiväkirjaa jonkun verran, mutta novelleja ja tarinoita paljon.
Kirjotin aina kun oli paha mieli, aina kun oli hyvä mieli..
Kaikissa tilanteissa ja kaikista fiiliksistä.
 Missähän ne kaikki muuten edes on? 

No jokatapauksessa..Katotaan saisinko mä aikaseks jotain.
Vaikka vaan muistoks ja muistutukseks itelleni.
Muistutukseks, että elämä on oikeesti aika jees.
Mä oon viime aikoina sen huomannu pienistä asioista..
Eilen illalla laitettii jouluvaloja,
pojan huoneeseen vihreetä ja tytön huoneeseen pinkkiä.
 Teki mieli vaan kattoa niitä huoneita ja miettiä muksujen reaktioita kun ne huomaa uudet valonsa <3 

Oon oikeesti aika pessimistinen ja .. no.. tyytymätön ihminen. Epävarma ja ärsyttävä.
Oon paljon tutkinu itseäni, opiskellu itseäni ja miettiny miksi..
Miksi en oo sellanen ku sisimmässäni haluan olla.
Iloinen, onnellinen, tyytyväinen, positiivinen ja aktiivinen.
Niillä mä kuvailisin ihanne minää.
Niitä kohti mä kovasti koitan mennä.
Toisaalta kun mietin niin en mä ihan kamalakaan ole.
Ehkä sopivassa suhteessa kaikkea, sekavaa.
Ajattelin ja arvasin että tää kirjottaminen tulee olee just tällästä. Sekavaa ja niin mua.
Ajatukset harhailee ja kaikkea on vaikee pukea sanoiksi. 

Nyt on sellanen olo, että tekis mieli vaan kirjottaa ja kirjottaa.
Ei mulla mitään asiaa ole, eikä kai tarvitsekkaan. Istun pimeessä olohuoneessa.
Jouluvalot ja Juha Tapio seuranani.
Huomaan tässä kirjottaessani että mietin kokoajan oikeinkirjotusta,
jostain korjaan ja sit taas en.
Ihan sama, ei kai sillä niin väliä ole onko siellä tai täällä kielioppivirhe.
Ei mulle ainakaan.
Äidinkieliaktivistit älkää vaivautuko valittamaan :D 

Tälleen iltasin kun talo hiljenee ja jään yksin ajatusteni kanssa, saan itseni usein kiinni ajattelemasta että kylläpä mä olen onnellinen. Se on oikeestaan aika lohdullinen olo. Turvallinen. Ei kaikki oo täydellistä, ei toki. Mutta nyt on hyvä näin <3 

Tähän voisinkin laittaa yhden osuvan biisin jonka eräs mulle eilen linkkasi... 


En nyt jaksa opiskella miten nää linkit kuuluu tänne laittaa.
Ehkä asia tulee selväksi tollasellakin linkillä (: